Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti eilen pyytävänsä EU:lta kolmen kuukauden lisäaikaa, jotta brexit-sopimus saadaan hyväksyttyä maan parlamentissa. Johnson myös haluaa järjestään uudet parlamenttivaali joulukuussa, jos jatkoaika myönnetään.
Britannian eron on määrä toteutua lokakuun lopussa, jos lisäaikaa ei myönnetä. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan on todennäköistä, että EU myöntää lisäaikaa tammikuun loppuun asti sopimuksettoman eron välttämiseksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on suosittanut EU-maita hyväksymään ehdotuksen.
Perjantaina lisäajan hyväksymisestä oli kuitenkin erimielisyyttä ennen EU-maiden suurlähettiläiden tapaamista. Uutistoimisto AFP:n mukaan erityisesti Ranska on vastustanut pidennystä, jollei Britannia onnistu vakuuttamaan EU:ta hallituksen suunnitelmien pitävyydestä.
AFP:n mukaan lisäajan myöntämisestä voitaisiin sopia periaatteellisella tasolla jo tänään, mutta virallinen päätös asiasta voitaisiin antaa vasta maanantaina kun brittiparlamentin toivotaan sopineen uusien vaalien järjestämisestä.
– On eri asia sanoa haluavansa järjestää vaalit ja sanoa että sellaiset järjestetään, sanoi Ranskan EU-ministeri Amelie de Montchalin AFP:lle torstaina.
– Emme halua poliittista fiktiota, tarvitsemme faktoja päätöstemme tueksi. Haluamme tietää miksi myönnämme heille lisäaikaa, hän jatkoi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinäpä se. EU haluaa faktatietoa, BoJo kertoilee unelmistaan.
Nyt näyttää siltä, että Johnson voi saada vaalipäätöksen läpi parlamentissa.Pari pikkupuoluetta on ilmoittanut kannattavansa vaalipäiväksi 12.12. 2019.
Se edellyttäisi EU-neuvostolta eropäivän siirtämistä tammikuun loppuun, jotta uusi parlamentti ja hallitus ehtivät järjestäytyä ja parlamentti hyväksyä brexit-sopimuksen. Viimeinkin.
..britit haluavat pysyä EU:ssa, jatkuvalla lykkäämisellä ollaankin jäsenenä ja koko " ikävä juttu" unohdetaan. Tai sitten sielä halutaan jonkinlainen pakko ero, jotta voidaan syyttää EU:ta pakkorajoista. Pohkois-Irlantia pelätään IRA:n takia. Rajojen tulo tietää terrorismia-se koitetaan ohjata nyt EU:ta kohtaan, Brysseliä kohtaan, ei Englantia kohtaan...