Kirkon Ulkomaan Apu on epäluotettava, älä lahjoita!

Anonyymi

Kirkon Ulkomaanavun entistä työntekijää Tomi Tuomista epäillään mittavasta petoksesta.

Kokonaissumma olisi parikymmentä tuhatta isompi, jos 11 viimeistä laskua ei olisi ehditty pysäyttää.

Laskuja oli syytteen mukaan kaikkiaan 49, joista Kirkon Ulkomaanapu maksoi 38.

Syytteen mukaan laskut tehtiin Tuomisen omien ja hänen lähipiirinsä yritysten nimissä.

Tuominen tarkasti osan laskuista itse luvattomasti.

Epäillyt rikokset tapahtuivat joulukuun 2013 ja maaliskuun 2014 välisenä aikana.


Älä lahjota tälle järjestölle!

53

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liian paljon rahaa menee vihanlietsontaan juutalaisia kohtaan.

      • Anonyymi

        En ole lahjoittanut KUA:lle sen jälkeen kun lopettivan evankelioinnin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole lahjoittanut KUA:lle sen jälkeen kun lopettivan evankelioinnin.

        Samoin. Vielä 90-luvulla ostin kuttuja ja muita heidän kauttaan 🤔


      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Samoin. Vielä 90-luvulla ostin kuttuja ja muita heidän kauttaan 🤔

        Älkää lahjoittako kirkon ulkomaanavulle

        sen sijaan lahjoittakaa rahanne tänne meille spr:lle

        me annamme ne rahat sitten köyhille

        heh hehheee

        heheheeeee

        tukemalla spr:ää autat meitä luomaan paremman maailman ilman köyhyyttä

        hehe heheeee

        hehehee

        BUAAH

        BUAHHAAHAAHAA


    • Anonyymi

      Näitä tapahtuu joskus eri järjestöissä ja onneksi rikolliset tuomitaan. Esimerkki muualta muutaman vuoden takaa:
      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona naisen kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen Suomen Punaisen Ristin suuressa kavallusjutussa.
      Tuomio tuli törkeästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta. Tuomittu velvoitettiin lisäksi maksamaan SPR:lle vahingonkorvauksena kavaltamansa summan, noin 424 000 euroa.
      Mutta eihän se tietysti vähennä rikoksen tuomittavuutta, vaikka muuallakin rikoksia tehdään.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tämän mv-lehden mukaan, oikeudenkäynti on käyty jo vuosia sitten
        https://mvlehti.net/2016/08/22/kirkon-ulkomaanavulta-liki-100-000-euroa-kavaltanut-tomi-tuominen-tuomittiin-valokuvia-ja-video/

        https://www.punainenristi.fi/uutiset/20121017/seinajoen-kavalluksesta-lahes-kolmen-vuoden-tuomio

        Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin kavallusjuttu sai päätöksensä keskiviikkona Seinäjoella. Käräjäoikeus tuomitsi piirin entisen taloussihteerin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta. Talousihteerin todettiin kavaltaneen noin 470 000 euroa, mutta hän oli palauttanut osan rahoista piirille. Kokonaissummaksi laskettiin 430 000 euroa, jonka oikeus määräsi tuomitun maksamaan takaisin Länsi-Suomen piirille.

        http://yle.fi/uutiset/sprn_veripalvelun_entiselle_johtajalle_syyte/6185982

        SPR:n Veripalvelun entiselle johtajalle syyte

        Entistä johtajaa syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä avustuspetoksesta. Konsulttiyhtiön epäillään laskuttaneen SPR:ltä 350 000 euroa ilman perusteita.
        Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun entistä johtajaa vastaan on nostettu syyte luottamusaseman väärinkäytöstä. Kihlakunnansyyttäjän nostama syyte koskee vuosina 2004 - 2009 Veripalvelulle hankittuja konsulttipalveluja. Veripalvelun johtaja osti miljoonien eurojen arvosta konsulttipalveluja yritykseltä, jolle hän oli aiemmin työskennellyt.
        Syytteen mukaan palveluiden kilpailuttamisessa ei noudatettu SPR:n sisäisiä määräyksiä. Konsulttiyhtiön epäillään laskuttaneen palveluistaan perusteettomasti 350 000 euroa vuosina 2008 ja 2009. Konsulttina toiminutta henkilöä vastaan on nostettu syyte avunannosta luottamusaseman väärinkäyttöön.


        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092012380217_uu.shtml

        Suomen Punaisen Ristin (SPR) kierrätystavaratalossa epäillään suurehkoa kavallusta.

        Lahdessa sijaitsevan Kontin kassasta on hävinnyt jopa 55 000 euroa käteistä.
        SPR:n nettisivuilla kerrottiin maanantaina, että epäilty esimiestason työntekijä on tunnustanut teon. Ylen uutisten mukaan syyttäjä on nostanut Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syytteen törkeästä kavalluksesta.

        http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/2010/11/09/kultainen-kadenpuristus-sprn-maineen-pilaajalle/

        Rahapotti SPR:n maineen pilaajalle

        9.11.2010

        SPR:n Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen junaili luottokonsultilleen, entiselle työtoverilleen miljoonien eurojen palkkiot. Hämärästi, ilman kilpailutuksia, ilman tarkkoja sopimuksia. Kukaan SPR:ssä ei kunnolla tiedä, mitä miljoonilla lopulta saatiin.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012013115146769_uu.shtml

        Poliisi epäilee: Työntekijä kavalsi SPR:stä satojatuhansia euroja

        31.1.2012

        SPR:n piiritoimiston työntekijän epäillään kavaltaneen järjestöltä jättisumman rahaa.

        Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien tietojen mukaan kavallettu summa nousee satoihintuhansiin euroihin.

        Törkeästä kavalluksesta epäilty työntekijä työskenteli Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen-piirissä. Kavallusepäily koskee vuosia 2002-2008, kertoo rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri Etelä-Pohjanmaan poliisilaitokselta STT:lle.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/09/1798210/veripalvelun-salattu-raportti-konsultti-merkitsi-kahdeksan-tyotuntia-joululounaasta

        Veripalvelun erityistarkastusraportti paljastaa yksityiskohtia kohua aiheuttaneista konsulttihankinnoista.

        "...konsulttityöstä vain vajaat 40 prosenttia perustui todellisiin tehtyihin tunteihin."

        "Erikoisin yksityiskohta koskee joululounasta. Konsultti oli kirjannut osallistumisestaan lounaalle kahdeksan työtuntia eli yhden työpäivän verran. Konsultin oman ilmoituksen mukaan hänen kokonaispäivähintansa on noin 5 400 euroa. "


    • Eihän tässä järjestöä epäillä vaan sen entistä työntekijää, joka on tehnyt järjestölle hallaa. Kirkon Ulkomaanapu on tässä siis uhri eikä syyllinen.

      • Anonyymi

        Nimenomaan näin. kummassakaan tapauksessa organisaatiota ei epäilty, vaan niiden työntekijöitä. Hyvä huomio!


      • Anonyymi

        Sellainen järjestö kuin työntekijät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan näin. kummassakaan tapauksessa organisaatiota ei epäilty, vaan niiden työntekijöitä. Hyvä huomio!

        Organisaatio koostuu työntekijöistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen järjestö kuin työntekijät.

        Oukei. Tästä viisaudesta voi johtaa, että sellainen kansa kuin yksittäinen kansalainen. Olet siis murhaaja, varas, rasisti, raiskaaja jne. Pitäiskö logiikkaa vähän harjoitella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oukei. Tästä viisaudesta voi johtaa, että sellainen kansa kuin yksittäinen kansalainen. Olet siis murhaaja, varas, rasisti, raiskaaja jne. Pitäiskö logiikkaa vähän harjoitella?

        Sellainen kansa kuin johtajat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen järjestö kuin työntekijät.

        Päteekö tämä usko.vainen myös Patmokseen? Siellähän johtajiston elämäntehtävä näyttää olevan amerikkalaisen laitaoikeistolaisen kristillisyyden saarnaaminen. Voisi siis olettaa, että myös avustustyössä saarnataan samaa suomalaisuudelle vierasta ideologiaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen kansa kuin johtajat.

        Haluatko usko.vainen tosiaan lukita tämän möläytyksen? 😃


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan näin. kummassakaan tapauksessa organisaatiota ei epäilty, vaan niiden työntekijöitä. Hyvä huomio!

        Ja vain erittäin pientä osaa työntekijöistä. On suomalaisuudelle täysin vierasta leimata loput yli 99 prosenttia jos alle yksi prosentti mokaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen kansa kuin johtajat.

        Ei vaan päinvastoin. Kansa valitsee itsensä kaltaisia johtajia.


      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Päteekö tämä usko.vainen myös Patmokseen? Siellähän johtajiston elämäntehtävä näyttää olevan amerikkalaisen laitaoikeistolaisen kristillisyyden saarnaaminen. Voisi siis olettaa, että myös avustustyössä saarnataan samaa suomalaisuudelle vierasta ideologiaa.

        "Voisi siis olettaa, että myös avustustyössä saarnataan samaa suomalaisuudelle vierasta ideologiaa."

        Ei voi olettaa. Sillä avustustyössä ei saarnata. Lähetystyö kulkee eri raiteella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voisi siis olettaa, että myös avustustyössä saarnataan samaa suomalaisuudelle vierasta ideologiaa."

        Ei voi olettaa. Sillä avustustyössä ei saarnata. Lähetystyö kulkee eri raiteella.

        Ei saarnaaminen sen kummempaa ole kuin muukaan puhuminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Organisaatio koostuu työntekijöistä.

        Organisaatio koostuu työntekijöistä, mutta yksittäiset työntekijät eivät määritä organisaatiota jos organisaatio tarviottaessa reagoi heidän toimiinsa.

        Jos vaikka kaupan kassa (tai vaikka kauppias itse) herjaisi asiakkaita, eikä yritys/sen johto puuttuisi toimintaan silloin voisi sanoa että työntekijä heijastelee organisaation arvoja.

        Jos taas epäasialliseen toimintaan puututaan ja sanotaan että jos toiminta ei välittömästi lopu, niin se on ovesta ulos. Tämä kertoo että organisaatio ei edusta yksittäisen epäasiallisen työntekijän arvoja.

        Tässä tapauksessa aloittajan väite itsessään on perätön pelkästään näiden tietojen pohjalta - eli että joku työntekijä on kavaltanut rahaa.

        Jos entinen työntekijä on kavaltanut rahaa se ei itsessään kerro yrityskulttuurista mitään ellei toiminnan ole annettu tapahtua tietoisesti ja siitä ei ole välitetty. Mitä epäilen vahvasti kun puhutaan yhteisistä rahoista.

        Edes tilanteessa jossa jonkun organisaation toimintakulttuuri olisi muuten täysin retuperällä, se että yksittäinen työntekijä veisi organisaation rahoja ei varmasti jäisi siihen.


      • Anonyymi

        Yhteisön johtamiseen kuuluu suunnittelu, toimeenpano ja valvonta. Jos näistä jokin osa-alue pettää, niin järjestö ei ole hyvin johdettu.


    • Anonyymi

      YLE ei ole tainnut kertoa.....

    • Anonyymi

      Kirkon Ulkomaanapu on islam-myönteisten ihmisten saastuttama järjestö. Nimiä on kai turha mainita.

      • Siksi se ei julistakaan evenkeliumia 😕


      • Ei ole turhaa, anna Antsu tulla vaan.


    • Vieläkö tämä Tuominen on remmissä vai miksei saa lahjoittaa? 😯

    • Anonyymi

      Muutamat hyväntekeväisyysjärjestöt mainostivat takavuosina, että lahjoittamasi summa menee lyhentämättömänä ko. tarkoitukseen. Totuus on ollut usein toinen. Esimerkki viime vuodelta kertoo varainhankintayrityksen taloustiedoissa, että lahjoitetusta eurosta vain 20 senttiä menee alkuperäiseen tarkoitukseen. Julkaistu. 20.07.2016.

      • Anonyymi

        Kaikissa hankkeissa on tietenkin hallintokuluja. Avustus menee ainoastaan silloin perille kokonaisuudessaan, kun paikan päällä muista varoista rahoitettu valmis organisaatio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa hankkeissa on tietenkin hallintokuluja. Avustus menee ainoastaan silloin perille kokonaisuudessaan, kun paikan päällä muista varoista rahoitettu valmis organisaatio.

        Patmos Lähetyssäätiöllä on pienimmät hallintokulut kuin millään muulla avustusjärjestöllä, vain, muutama prosentti lahjoituksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patmos Lähetyssäätiöllä on pienimmät hallintokulut kuin millään muulla avustusjärjestöllä, vain, muutama prosentti lahjoituksista.

        Siksi ne patmoksessa satsaakin mukaviin palkkioihin toiminnanjohtajille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi ne patmoksessa satsaakin mukaviin palkkioihin toiminnanjohtajille!

        Patmoksessa ei teetetä orjatyötä eikä toiminnanjohtajia ole kuin yksi.


      • Anonyymi

        Raha menee lyhentämättömänä johdon lompsiin... homobaarilaskuihin.


    • Anonyymi

      "Haluatko, että Radio Patmos kuuluu? KYLLÄ, haluan Radio Patmoksen kuuluvan jatkossakin. En halua olla ilman Radio Patmosta." Näin Melleri, itse kysyy ja itse vastaa.

      • Anonyymi

        Ja linkkiä, kiitos!


    • Anonyymi

      Miksei tätä ole uutisissa?!

      • Anonyymi

        Se on epämielyyttävää vassareille.


    • Anonyymi

      Mummojen antamat kolehtirahat menevät tänäänkin näille pettureille.

    • Anonyymi

      Ei haittaa sillä saavathan kaikki rikolliset anteeksi, kirkko on rikollisten pesä.

    • Tomi Tuomista ei epäillä mittavasta petoksesta. Hänet on ihan tuomittu asiasta.

      Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 22.8.2016 Ulkomaanavun entisen työntekijän törkeästä petoksesta vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vankeustuomion lisäksi työntekijä tuomittiin korvaamaan Kirkon Ulkomaanavun vaatimuksen mukaisesti sille teolla aiheutettu taloudellinen vahinko kokonaisuudessaan viivästyskorkoineen.

      Lisäksi Helsingin hovioikeus piti 20.10.2017 antamassaan tuomiossa pääosin voimassa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) entisen työntekijän käräjäoikeudessa saaman tuomion törkeästä petoksesta. Korkein oikeus ei antanut 3.9.2018 päätöksessään entiselle projektityöntekijälle valituslupaa. Tuomio on täten lainvoimainen ja etenee oikeuden KUA:lle maksettavaksi määräämien korvausten perintään.

      Asiasta on kertonut mm. Kua, HS ja Iltalehti. Työntekijä jäi kiinni sisäisessä valvonnassa, minkä jälkeen asiasta tehtiin välittömästi tutkintapyyntö poliisille.

      • "Asiasta on kertonut mm. Kua, HS ja Iltalehti. Työntekijä jäi kiinni sisäisessä valvonnassa, minkä jälkeen asiasta tehtiin välittömästi tutkintapyyntö poliisille."

        Aivan, kyllä näistä uutisoidaan siinä mistä muustakin samanlaisista jutuista.

        Voitanee tehdä johtopäätös, että koska tuo henkilö ei ole ollut vuosiin enää täissä tuolla, ettei tällä asialla ole mitään merkitystä.


    • En lahjoita minäkään, ellei ole täysun kovamerkitty kohde. Muuten menee 95% lahjoituksesta Kirkonn ulkomaan avun, Punaisen Ristin, Unicefin etc johtajien ja organisaation pakkojen ja kulujen maksuun.
      Mielelläni lahjoittaisin esimerkiksi pelastusarmeijalle jos pyytäisivät kohteeseen esimerkiksi nettikampanjalla.

    • Anonyymi

      Kolehtin jälkeen taskut ja reppu täynnä kolikoita?

      Erikoiskoulutus kolehtirahat?

      Lipevä liberaali valhevaras paimen usein humalassa?

    • Anonyymi

      kyllä uskontopuolelle lahjoitus on vain sotimisen tukemista

    • Kirkon ulkomaanapu on uhri, ei syyllinen, kuten nimimerkki "Tipale" aiemmin kirjoitti. Joillakin on tapa levittää muunneltua totuutta, kuten esim. tämän ketjun aloittajalta.

      • Anonyymi

        ei kirkon ulkomaanapu ole uhri, vaan rikoskumppani joka onnistui peittelemään omat rikoksensa


      • Anonyymi kirjoitti:

        ei kirkon ulkomaanapu ole uhri, vaan rikoskumppani joka onnistui peittelemään omat rikoksensa

        Eihän niitä peitelty???


    • Anonyymi

      Kyse on vain siitä, kuka jää kiinni ja kuka ei. Raha on aina ollut liian arvokasta köyhälle avuksi annettavaksi. Myös liian hyvät tavarat, joita avustajatkin voivat käyttää.

      • Anonyymi

        kommunisteilla on paljon rahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kommunisteilla on paljon rahaa

        kirkon ulkomaanapu on valtionvaroin tuettu organisaatio


      • sage8
        Anonyymi kirjoitti:

        kirkon ulkomaanapu on valtionvaroin tuettu organisaatio

        Anonyyminä on helppo puhua muunneltua totuutta.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Anonyyminä on helppo puhua muunneltua totuutta.

        Paraskin puhuja


      • Anonyymi kirjoitti:

        Valtio tuki KUA:ta viime vuonna 9,5 M€:llä ja seurakunnat (kirkollisverovaroista?) 7,7 M€.

        https://www.kirkonulkomaanapu.fi/kua/hallitus-ja-talous/

        Totta.
        ”Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. Teemme työtä 14 maassa Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä.”

        Järjestö on suuri, joten menotkin ovat sitä.

        ”…tuotot vuonna 2018 olivat 39,3 miljoonaa euroa. KUA:n talous nojaa neljään vahvaan pylvääseen: yksityiset lahjoitukset, seurakuntien ja kirkon tuki, valtion tuki ja kansainvälinen institutionaalinen rahoitus.”

        ”Käytimme vuonna 2018 avustustyöhön ja muuhun toimintaan yhteensä 40,5 miljoonaa euroa. Avustustoimintaan käytettiin 35,1 miljoonaa euroa. Toimintoihin kotimaassa ja yleishallintokuluihin käytettiin 5,4 miljoonaa euroa.”

        Hienoa että nämä ovat avoimesti kaikkien luettavissa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      102
      2790
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      235
      1913
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      112
      1866
    4. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      135
      1548
    5. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1400
    6. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      23
      954
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      37
      944
    8. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      90
      926
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      46
      798
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      43
      794
    Aihe