Mitä mieltä uskovat ovat tästä aiheesta?JOku on varmasti näitäkin asioita miettinyt.Tuleeko sellainen laki vielä voimaan ja onko se mielestänne oikein että ihminen autetaan tuon puoleiseen.MInä ajattelen asiasta niin että nämä nuoret eivät jaksa tätä suku polvea elättää,joten eiköhän tuo laki vielä hyväksytä.Siitähän jo puhutaan.Ollaanko taas menemässä pahuudessa hieman pidemmälle?
eutanasia
hanakka
6308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lääkäreillähän on velvollisuus hoitaa ihmistä, jopa siihen asti että koneellisesti ihminen pidetään elossa, se on mielestän väärin. Se että halutaan ennenaikaistaa "armomurha" kuolemaa onkin sitten vähän vaikeampi käsite, en osaa sanoa onko sellaista tilannetta jossa sen hyväksyisin.
ei niillä juuri virkaa ole muuta kuin uusien pullojen raaka-aineeksi.
Sentakia vanhat voidaan viedä hautaan ennen aikojaan avittamalla vähäsen.
sinunkin elatuksesi
että eutanasia sellaisena tiukkana määritteenä, jossa ajetaan ihmisen sisälle jotain tappavaa, on murha.
Kuitenkin, että ihminen, jolla on ikää ihan kohtalaisesti, pidetään väkisin hengissä, sitä en tajua. Minusta ihmisen ei pitäisi leikkiä Jumalaa ja koettaa päättää toisten ihmisten elinpäivistä. Minusta on väärin, että jos olen 90v ja olen sairas, niin minuun ajetaan vaikka mitä tököttiä, jotta eläisin omaisteni iloksi. Hyväksyisin siis sellaisen lievän(?) tapauksen, että vanhus saisi jäädä kotiin, ja kuolla sitten kun aika on.
Tiedän kyllä, ettei 50-luvulle enää palata, ja eutanasia tulee varmasti. Niihän kaikki muutkin murhat lisääntyvät.
Aikoinaan, ennen näitä hoitotakuu aikoja, terveyskeskuskissa oli pitkiä jonoja aamusta iltaan. Erääseen terveyskeskukseen tuli sairalloinen mie. Pitkän aikaa jonotettuaan lääkäriin pääsyä hän pisti lakin päähänsä ja lähti pois tuumie, että taidan tästä mennä kotiin ja kuolla luonnollisen kuoleman!
Eutanasia on murha!
Eikö tässä ole vaarana että lääkärit saavat liian suuren vallan päättää ihmisen elämästä.JOnyt tuntuu että lääkärit voivat johdatella sairauksien tutkimuksia aivan väärään suuntaan.Esim terveyskeskuslääkäri voi todeta jonkun ihmisen työkyvyttömäksi ja myös useampi asiantuntija lääkäriVakuutusyhtiön lääkärit voivat ollä täysin toista mieltä,eikö tämä ole jo sitä henkeä,odotellaan ja vatvotaan asioita niin kauan että ihminen kuolee stressiin tai itse sairauteen.Minä olen sitä mieltä että lääkäreiden moraali on alentumassa jakun eutanasia laki tulee voimaan niin meitä suurten ikäluokkien ihmisiä lahdataan urakka vauhtia.No ehkä tuossa oli vähänliikaa kärjistystä.???Joka tapauksessa minua huolestuttaa tämä nykyinen maailman meno.Ajattelisin ainakin näin että laitapuolen kulkijoille(siis niille )jotka eivät käy työssä tai tuota terveydenhoito olisi alaarvoista.Rukoilkaamme Jumalaa että saisimme olla terveinä ja toisaalta hän näkee ja tietää kaiken joten on kai turvallisinta jättäytyä hänen käsivarsilleen.