Vapaakirkko ja tiukka kontrolli

Olen käynyt vapaakirkossa elokuun alusta lähtien kaksi kertaa viikossa säännöllisesti ja nyt lopetin sen käymisen. Kerron puhtaasti omaa kokemusta uskovana. Olen kokenut siellä sellaista vahtaamista, koska olen erilainen kuin muut. Hieman rankempaa tyyliä edustan. Minusta siinä ylistyksessä on jonkunalainen hurmos ja siinä on jotain todella seksuaalista. Olen huomannut, että ainakin kaksi ihmistä seuraa sivusta jos erehdyn juttelemaan jollekin seurakunnan naiselle, naiset yleisesti ottaen ovat todella viehättäviä ja puoleensavetäviä ja etenkin sen hurmoksen aikana minua rupeaa pelottamaan, kun tulee luonnollinen halu hakeutua jonkun naisen läheisyyteen "jotenkin koko laitos tuntuu vaan seuranhaku paikalta", mutta koska siellä ei tunneta sellaista kuin terve seurustelu vaan vedetään kaikki hengellisesti yli niin tulee saatanallisen voimakas tunne siitä että minulla ei ole lupaa lähestyä naista edes ystävällisesti tai edes hymyillä kun siitäkin tulee tuomitsevaa katsetta. Siellä on ollut aika voimakkaasti juuri esillä se raha ja valta! Siitähän varmaankin kertoo jo se, että Tampereen teologisessa oppilaitoksessa on kaikenlaisia nopeita kursseja millä voi saada johtajuus asemaa itselleen ja joku ihme innostus lähetyskäskyn opettamiseen ja saarnaamiseen vapaakirkon opetuksessa. Koitetaan saada lisää lössiä samaan puulaakiin että kirkon elossapysyminen voidaan taata. Siellä on välillä ollut ihan hyvää opetusta evankeliumista ja armosta, Kysymyshän nimenomaan on siitä, ettei kysymys ole meistä tai mitä tehdään, vaan Hänestä ja mitä Hän on jo tehnyt. Olen silleen vapaasielu, että en voi kahlehtia itseäni mihinkään. Ei toimi, kun alkaa ahistaan. Ajattelinkin siirtyä takaisin ihan vaan evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kaikki nämä laitokset niinkun hellarit esim. vetää jotain omaa showta ja ollaan tekopyhää ja vapaakirkossa on raha ja valta. Kaikissa muissakin paikoissa taitaa olla joko lakihenkistä tai että pitäs pystyy muottautuu samaan kuin kaikki muutkin ja sehän ei minulle käy. Aijon olla Jumalan edessä täysin oma itseni juuri sellaisena kuin olen, niin turmeltuneena ja syntisenä kuin olen, en mahda omassa voimassani synnille mitään, mutta uskon, että sittenkun on aika niin Jeesus vapauttaa, minun ei tarvitse itse yrittää. Olenhan uudestisyntyny ylhäältä ja elän Hengessä. Mie en oikein näe tuota seurustelua joka johtaa esiaviolliseen, syntinä tai minään verrattuna siihen, että olin huumehelvetissä 8 vuotta, vapauduin siitä ja ollut jo yli 3 vuotta raittiina, eikö se riitä? Näen tuon seksuaalisuuden ja seksin itse luonnollisena osana ihmistä, jonka Jumala loi ja ilman sitä ei ois ihmistä. Se seksuaalisuus ja kaikki puoleenvetävyys ja rakastuminen ja kaikki. En oikein usko siihen, että kukaan oikeasti pidättäytyy ja kieltää itseltään tämän osan, siitä ehkä vaietaan mutta tottakai ihmiset tyydyttävät ne halut jollain tavalla ja jos ei seurustele ja rakastu niin mistä sitä puolisoakaan sitten saa tai löytää, ei ne kai nyt taivaastakaan tipu suoraan tuohon eteen. Kyllä siinä on kyseessä ihan luonnolliset asiat. Kaikki tuommoset luonnolliset asiat ylihengellistetään ja joskus siitä rakkaudestakin saattaa tulla sellainen tunne, että se onkin vaan joku velvollisuus tai että pahimmillaan tunnustaa vaan huulilla, mutta jonnekin tuonne sydämeen on kätkeytyny himo, eikä mitään muuta ole. Vähän sekalaisia ajatuksia, mutta ahdistaa hirveästi, kun en vaan saa olla olemassa noissa paikoissa, tällaisena.