Miten tällaisia antisankareita muistetaan? Onhan Nurmijärvi kuitenkin vielä maalaispitäjä ja paikkakunnalla on paljon riuskoja miehiä valmiina "kasvattamaan".
Lepsämän ja Valkjärven koulut poltettu. Mitä tehdään tuhopolttajalle, jos jää kiinni?
16
1130
Vastaukset
- Anonyymi
Onko Nurmijärvellä tehty lakkauttamis ym. tai kaavoitus suunnitelmia esim tämän palaneen Valkjärven koulun suhteen? Ei olisi ensimmäinen kerta kun joku gryynderi yrittää vauhdittaa kaavoitusta tai omia bisneksiään palkkaamalla jonkun polttamaan pois omien suunnitelmiensa tiellä olevan rakennuksen.
- Anonyymi
Palojen sytyttäjä löytyy yleensä lähistöltä runkkaamasta
- Anonyymi
Joku entinen koulukiusattu. Kiusaaminen on sadistien puuhaa, jossa toinen ihminen yritetään tuhota henkisesti. En ihmettelisi, jos joku sitten vaikka näin purkaa pahaa oloaan. Terveydenhuoltohan on ala-arvoista Suomessa, todellista keskusteluapuakaan ei saa kuin tyyliin ”tule sitten kuukauden päästä tai tossa sulle vähän rauhoittavaa ensihätiin”, niin ja kesällähän apua tarvitsevat eivät pääse mihinkään oli sitten henkinen tai fyysinen hätä kyseessä.Vähät tavarasta, kiinteistöistä tms., kunhan ei ihmishenkiä menisi täällä Suolandiassa.
- Anonyymi
Saattaa olla joku "koulukiusattu", joka ei ole kestänyt totuutta. Onko läskiä haukuttu läskiksi vai homoa homoksia. Eiköhän se totuus löydy tältä sektorilta.
Tuhotöissä ei ole mitään puolusteltavaa.
- Anonyymi
Etteivät nämä koulupalot olisi osa jotain laajempaa kokonaisuutta,joka liittyisisi jotenkin kaavoitukseen,rakentamiseen tsm. Joku kaavoituksen hitauteen kyllästynyt palkannut jonkun huppupään polttamaan molemmat koulut.
Tietysti kaukaa haettua,eikä välttämättä pidä paikkaansa.
Sytyttäjä varmaan jännitystä elämäänsä hakenut luuseri.- Anonyymi
Kenen ns. "hyvin kasvatetut" kauhukakarat on olleet asialla.
Varmaan vanhemmat ovat ylpeitä toimeliaasta nuorisostaan , taattu tulevaisuuden näkymä ainakin odottaa näiden toimeliaitten nuorten vanhempia ja entäs sitten nämä tulevaisuuden nuoret ite, taattu turvallinen säilytys rangaistuslaitoksissako odottaa näitä toimeliaita tuholaisia..
Eli hyvin kasvatettu - Anonyymi
Minfossakin arvellaan,että näistä kouluista haluttiin eroon. Mahtoiko Valkjärven koulu olla suojeltu? Ei ole eka kerta,kun suojelluksi merkitty rakennus palaa.
- Anonyymi
Koulukiusaaminen huono tekosyy,mutta mites kävi Columbinessa,kiusatut kosti kiusaajilleen ja lasauttivat urheiijat,cheerleaderit ym suosikki oppilaat hengiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minfossakin arvellaan,että näistä kouluista haluttiin eroon. Mahtoiko Valkjärven koulu olla suojeltu? Ei ole eka kerta,kun suojelluksi merkitty rakennus palaa.
Onko ollut suunnitteilla jotain jättikoulua? Onko mahdollisesti tunnusteltu rakennus urakkaa itselle ja kun suunnitelmat eivät edenneet,niin...Nythän niitä kouluja on pakko rakentaa ainakin se yksi koulu,johon mahtuis ne palaneiden koulujen oppilaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen ns. "hyvin kasvatetut" kauhukakarat on olleet asialla.
Varmaan vanhemmat ovat ylpeitä toimeliaasta nuorisostaan , taattu tulevaisuuden näkymä ainakin odottaa näiden toimeliaitten nuorten vanhempia ja entäs sitten nämä tulevaisuuden nuoret ite, taattu turvallinen säilytys rangaistuslaitoksissako odottaa näitä toimeliaita tuholaisia..
Eli hyvin kasvatettuRiittikö kakaroille polttaa kaksi koulua? Eikös tälläset kakarat aloita roskalaatikoista ja sen sellasista? Ja tyydy niihin.Vähän enemmän vaati kahden koulun polttaminen kuin pelkkä sytkäreillä leikkiminen. Vaikka kusahtihan Porvoossa se kirkko,kun älypää laittoi paperia ränniin ja sytytti ne palamaan.Ei varmaan ollut tarkotus polttaa koko kirkkoa.
- Anonyymi
Sipsin vieraita?
- Anonyymi
Humalaiset vapaan kasvatuksen nulikat vauhdissa.
Pitäisi repiä selkänahasta korvaukset kun aika koittaa, ja loput otetaan selkärangasta vaikka liivatteeksi muuttamalla. - Anonyymi
Kostoiskut alkaneet. Kyllä Anttipantti tiesi.
- Anonyymi
Muistanko väärin, että joskus 30 vuotta sitten Klaukkalassakin riehui pyromaani? Nyt varmaan liian vanha?
- Anonyymi
Kyllä. Poika oli rallikuski.
- Anonyymi
Laittakaa nimet esiin, kun tuomio on saanut lainvoiman. Ne ovat julkisia tietoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569