Kun huomioi maataloustuen maksun veroissa maksatte maailman kalleimmasta ruasta ja vanhimmista kanan munista
Suimessa maailman kalleinta ruokaa
10
58
Vastaukset
Höpö höpö ;-)
Munien vanhuudesta en osaa sanoa, mutta Suomessa ruuan hinta on ainakin EU-alueella kallein. Erityisen kallis se, kun päälle huomioidaan vielä maataloustuet, joita suomalainen veronmaksaja maksaa selvästi eniten EUssa.
Ruuan alvia alennettiin joskus 2010-luvun alussa 17 prosentista 12 prosenttiin, mutta veronalennuksen hyödyt menivät nopeasti muihin taskuihin kuin kuluttajalle.
Suomessa ruuan hinta on kallista sen vuoksi, että meillä on edelleen voimassa tämä pidetään koko maa asuttuna mantra. Kaikki tule sen vuoksi hirvittävän kalliiksi. Tukipolitiikalla suositaan kaiken kukkaraksi sitä, että maataloutta harjoitettaisiin Suomessa eniten kaikkein huonommin tuottavilla alueilla. Tästä ei päästäisi enää suurempaan hölmöilyyn kuin että suolla viljelystä maksettaisiin vielä suurempia tukia. Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholman eteläpuolella, mikä kontrastina suomalaisten hölmöilyyn. Ruotsi ei maksakaan juuri lainkaan kansallisia maataloustukia.
Monia tuotteita olisi jo ilmastosyistä järkevämpi tuoda lämpimistä maista kuin viljellä niitä pakkasella kotimaisissa kasvihuoneissa. Järjetöntä on myös se, että maksamme samalla myös esim. venäläisten syömisestä osan. Ulkomaille viedystä ruuasta maksamme myös maataloustukea. Hölmöläisten hommaa.- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Munien vanhuudesta en osaa sanoa, mutta Suomessa ruuan hinta on ainakin EU-alueella kallein. Erityisen kallis se, kun päälle huomioidaan vielä maataloustuet, joita suomalainen veronmaksaja maksaa selvästi eniten EUssa.
Ruuan alvia alennettiin joskus 2010-luvun alussa 17 prosentista 12 prosenttiin, mutta veronalennuksen hyödyt menivät nopeasti muihin taskuihin kuin kuluttajalle.
Suomessa ruuan hinta on kallista sen vuoksi, että meillä on edelleen voimassa tämä pidetään koko maa asuttuna mantra. Kaikki tule sen vuoksi hirvittävän kalliiksi. Tukipolitiikalla suositaan kaiken kukkaraksi sitä, että maataloutta harjoitettaisiin Suomessa eniten kaikkein huonommin tuottavilla alueilla. Tästä ei päästäisi enää suurempaan hölmöilyyn kuin että suolla viljelystä maksettaisiin vielä suurempia tukia. Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholman eteläpuolella, mikä kontrastina suomalaisten hölmöilyyn. Ruotsi ei maksakaan juuri lainkaan kansallisia maataloustukia.
Monia tuotteita olisi jo ilmastosyistä järkevämpi tuoda lämpimistä maista kuin viljellä niitä pakkasella kotimaisissa kasvihuoneissa. Järjetöntä on myös se, että maksamme samalla myös esim. venäläisten syömisestä osan. Ulkomaille viedystä ruuasta maksamme myös maataloustukea. Hölmöläisten hommaa.Katos, kun roskapankki jatkaa vanhaa itkuaan. Faktoista vaan ei ole tietokaan. Jutut taitavat tulla suoraan Kremlistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katos, kun roskapankki jatkaa vanhaa itkuaan. Faktoista vaan ei ole tietokaan. Jutut taitavat tulla suoraan Kremlistä?
Onko Kreml tämänkin takana:
"Järjetöntä on myös se, että maksamme samalla myös esim. venäläisten syömisestä osan".
Ei ihminen itse voi mitään sille että on typerys eikä typeryytensä näyttämishalulleenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kreml tämänkin takana:
"Järjetöntä on myös se, että maksamme samalla myös esim. venäläisten syömisestä osan".
Ei ihminen itse voi mitään sille että on typerys eikä typeryytensä näyttämishalulleenkaan.Mitä roskapankki nyt haluaa näyttää? Ryssän takamuksensa?
Mielipidepankki kirjoitti:
Munien vanhuudesta en osaa sanoa, mutta Suomessa ruuan hinta on ainakin EU-alueella kallein. Erityisen kallis se, kun päälle huomioidaan vielä maataloustuet, joita suomalainen veronmaksaja maksaa selvästi eniten EUssa.
Ruuan alvia alennettiin joskus 2010-luvun alussa 17 prosentista 12 prosenttiin, mutta veronalennuksen hyödyt menivät nopeasti muihin taskuihin kuin kuluttajalle.
Suomessa ruuan hinta on kallista sen vuoksi, että meillä on edelleen voimassa tämä pidetään koko maa asuttuna mantra. Kaikki tule sen vuoksi hirvittävän kalliiksi. Tukipolitiikalla suositaan kaiken kukkaraksi sitä, että maataloutta harjoitettaisiin Suomessa eniten kaikkein huonommin tuottavilla alueilla. Tästä ei päästäisi enää suurempaan hölmöilyyn kuin että suolla viljelystä maksettaisiin vielä suurempia tukia. Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholman eteläpuolella, mikä kontrastina suomalaisten hölmöilyyn. Ruotsi ei maksakaan juuri lainkaan kansallisia maataloustukia.
Monia tuotteita olisi jo ilmastosyistä järkevämpi tuoda lämpimistä maista kuin viljellä niitä pakkasella kotimaisissa kasvihuoneissa. Järjetöntä on myös se, että maksamme samalla myös esim. venäläisten syömisestä osan. Ulkomaille viedystä ruuasta maksamme myös maataloustukea. Hölmöläisten hommaa.Mikä onkaan maataloustuen osuus siinä, että koko maa on edelleen asutettuna (?) Jos ei olisi tukia, saattaisi siirtyminen pohjoisesta etelämmäksi hyvinkin saada uutta pontta. Ruotsissa massiivinen siirtyminen lienee tapahtunut jo vuosikymmeniä sitten.
- Anonyymi
Pitäähän korruptio suhmureiden rahansa saada.
- Anonyymi
ja sen Riku Aalto tekee viemällä vuokralaisten lasten suusta leivän vuokrillaan. Ahne kun on. Siinä ei lapsen itku auta, kun Riku vie rahat.
- Anonyymi
Huom. Suime on Pietarin lähiö.
- Anonyymi
Kepulaisten juttu, lypsylehmä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487