Ootko todella valmis luopumaan rakkaudesta pitääksesi kaikki muut tyytyväisinä?
Annatko suvun tehdä päätökset sun puolesta?
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Suku ei päätä.
Mutta miksi valita puoliso, josta ystävät ja kaverit varoittavat. 🤔
Jos hän on se oikea? Mikä motiivi niillä voisi olla, oletko miettinyt?
Sukua ( minun omaa ) ei tarvitse kuunnella kun puolella korvalla, heidän mielipiteensä tulee selväksi jo rivien välistä, vaikka ei varsinaista keskustelua edes olisi kenestäkään.
Tosin mitään suhde asioita ei meidän suvussa ole ruodittu moniin vuosiin.
Enää ei eletä kuten ennen vanhaan, ei ole pakkoavioliittoja, ei tarvitse mennä avioon kenenkään kanssa taloudellisen tilanteen takia.
Joten jos suku ei ole ongelma, niin koen sen hyvin rasittavana toisinaan.
Kaikkeen löytyy ratkaisu elämässä, kun liikaa nokitaan ja kuvitellaan, että on oikeus hallita aikuista ihmistä. Kaikelle löytyy aina se viimeinen kipupiste, jolla ongelmat ratkeaa.
Tämä koskee myös elinympäristössä olevia muita ihmisiä, muut ihmiset eivät täällä sanele kenenkään yksityisiä asioita, eivätkä järjestele kenenkään elämää oman mielensä mukaan.
Kyllä pakkohan se on . Minä en pystyisi elää.
Mitäs jos sä kohtaisit elämäs rakkauden. Antaisitko sen valua sormien läpi?
Pakkohan se on. Teen sen nytkin.
Annan valua ja uskoa se on vain ohimenevää.
Miksi pakko?
Koska se on oikein. Minun junani on tässä en hajota sitä , yhtään lisää. Olen rakentanut elämän ihmisen kanssa siitä on tullut niin monta elämää ettei edes kysytä keneltäkään päätän heidän puolesta.
Olen tyytyväinen tähän, olen ansainnut tämän elämän.
Minä harjoittelen rakastamaan yhtä lujasti kuin olen päättänyt silloin kun ei antanut minun päättää pidän hänet elossa ja menen mukana jos täytyy, pidän perheeni terveenä ja annan jokaisen olla onnellinen uskon että minäkin tulen olemaan.
Uskon perheeni tulee olemaan onnellinen ruokin raukkauttamme.
Suku saakoon päättää.
Ootko valmis luopumaan sinulle rakkaista ihmisistä, yhden ihmisen takia. Kuitenkin puolet avioliitoista päätyy eroon.
Mitenkäs on sitten tuon rakkauden molemminpuolisuus, jos ne häipyvät eron tultua... Oliko ne aitoja rakkaita ystäviä?
Nää on aika hauskoja. Eletäänköhän me nyt jossain muinaisrssa yhteiskunnassa, kun suku päättää. Harvahan muutoin enää sukuaan edes näkee kun joskus ja jouluna. Ystävät jotka varottelee joistakin ihmisistä tai ei hyväksy jotain ihmistä ei joko luota sinun arviointi-ja päätöksentekokykyyn tai ei oikeesti oo ystäviä.
Kummisedälleni ei ryttyillä. Suku on sinun omaa lihasi vertasi, ei randomrakastukset, jotka pettää jättää ja/tai kuolee pois. Suku pysyy.
En pysty kattoon noita mafia juttuja. Liian raakaa. En tunne. En ihaile.
Meillä kokoontuu 2 kertaa vuodessa suvun vanhimmat ja he tekevät päätöksen, siihen tyydymme. Pääasia ettei suvun viha lankea päälle. 2 mennyt nyt ohi. Ehkä seuraavalla kerralla tärppää. Joskus arpovat, jos äänestyksessä menee tasan.
Jos perhe rakastaa ehdoista, kuten ainakin vanhempien pitäisi, he kyllä hyväksyvät valintasi. Kaikilla ei toki näin ihanteellinen tilanne ole.
Toki muutos jos mieluinen vävy/miniäkokelas vaihtuu johonkin uuteen voi olla vanhemmillekin suru. Heillekin pitää antaa aikaa tottua ja tuoda uusi ihminen hätäilemättä kuvioon. Ja uuden ihmisen asenne ja ymmärrys toisen vanhempien mahdollista surua kohtaan vaikuttaa paljon.
Olisi tietenkin ihanaa, jos vielä kerran saisi tuntea itsensä rakastetuksi, jos joku pitäisi ihmisenä ihan omana itsenään, eikä tarvitsisi yrittää esittää ketään muuta huonolla menestyksellä. Mutta miksi minun pitäisi ajatella, että joudun luopumaan rakkaudesta sukuni tähden / perheeni tähden.
Sillä omassa elämässäni en näe valitettavasti, ketään sellaista avio / tai avomies ehdokasta, ketä saattaisin voida edes ajatella näin.
Useaan vuoteen en ole saattanut edes ajatella vastakkaista sukupuolta elämääni, hyvin henkilökohtaisista syistä, syistä jotka eivät palstalle kuulu.
Usko rakkauteen on lakaistu isolla luudalla pois, ja kun näin hyvin on homma onnistuttu hoitamaan, eipä vahinkoa voi korjata hevin tuosta vain sormia napsauttamalla. Suvulla on aina oikeus tuoda julki mielipiteensä asioihin.
Eivät he omista silti minua, eivätkä tee päätöstä tässä asiassa.
En usko, että sellaista päätöstä pystyy koskaan omassa elämässä tekemään eikä tarvitse edes pyrkiä siihen, että päätös kaikkia miellyttäisi.
Kuka vain, minkälainen tapaus vain, elämä muokannut valmiiksi pilalle.
Johon mahdollisesti useita yksinkertaisesti selitettäviä syitä, liikaa yksineloa, liikaa vapautta, joka kasvatti vahvan itsetuntemuksen ja ymmärryksen:
Minä toimin, minä teen kaiken juuri kuten minä tahdon, eikä minun tarvitse selitellä mitään ei liioin ottaa huomioon toista ihmistä.
Kiitos tarjouksesta, mutta kaikki ei vain käy täällä eikä ole yhdentekevää!
Mitään en menettänyt vaikka pidin kiinni tästä asiasta.
Sukulaiset saattavat joskus vetää pinnan kireäksi, mutta monet heistä tarjoavat apua ja tukea tosipaikan tullen.
Sinusta tuskin olisi siihen.
Mielipiteesi minusta, vieraasta ihmisestä sinulle.
Kiitoksia todella rohkea veto sinulta tämä.
Vastaan näin: Apua ja neuvoja olen monesti antanut suvulle ilman sitä minulta kysymättä:
Koska toisinaan ihmisestä näkee kasvoilta, olemuksesta hänen tunteman kärsimyksen ja tuskan, elämän tuoman tuskan, hädän.
Joskus juttelu auttaa apua tarvitsevaa, mutta totuus lienee elämässä jokaiselle ihmiselle sama: Jokaisen meidän on itse kantapään kautta opittava, ymmärrettävä - jos ei muuten ymmärrykseen uppoa tämä totuus:
Rakkautta ja välittämistä on olemassa ihmisten välillä edelleen täällä maailmassa.
Mutta kaikki rakkaus ei ole aitoa, ei hyvää, viatonta, ei puhdasta.
Rakkaus ei ole peli, jota pelataan omilla säännöillä toisesta ihmisestä piittaamatta.
Kenenkään ihmisen ei tarvitse ottaa rakkaakseen toista ihmistä, vierasta ihmistä tai muuten vain ottaa elämäänsä ihmistä, jota ei halua itselleen elämäänsä.
Tutustuminen toiseen ihmiseen, eläminen toisen ihmisen kanssa antaa hyvin lyhyen ajan puitteissa oikean vastauksen meille jokaiselle.
Suku tekee mitä suvun pitää tehdä, ei se sen kummempaa ole.
Niin suku tekee omia ja osittain vääriä johtopäätöksiä, yhdestä sukuun kuuluvasta ihmisestä.
Jota eivät tunne kunnolla ja ihmisestä jonka kanssa eivät ole tekemisissä kuin harvoin.
"Suku päättää huonon keskustelun pohjalta, asian ytimessä olevaa suvun yhtä ihmistä kuulematta," että parasta on lisätä kuivaa halkoa pesään ja käydä täyteen taistoon seurauksista piittaamatta. Suku ei sen paremmin kuin muutkaan ihmiset, ymmärrä ihmisen erilaisuutta: Suku ei ole (tarkemmin mietittynä) sen läheisempi, yhdelle sukuun kuuluvasta ihmiselle kuin muutkaan ihmiset.
"Suvussa on monenlaista ongelma tapausta poissuljettu ei ole kokonaan, se että suvusta löytyisi pari narsismia sairastavaa ihmistäkin".
Koska ihmiset ovat oppineet lukemaan toisiaan, sitä mitä joku toinen ihminen haluaa elämässä, elämältään ilman puhumista, ilman sanoja ja ilman kysymyksiä?
Miksi suvun ihminen jätetään asioiden ulkopuolelle kylmästi, asioiden jotka vaikuttavat hänen hyvinvointiin, loppuelämään ja tästä huolimatta.
"Suku tunnustaa, että ihminen kuuluu heidän sukuun ja on yksi heistä".
Tämä suurta rakkautta suvulta? Tuskin voi sanalla rakkaus perustella kyseistä toimintaa.
Aika näyttää kuka tai ketkä jäävät kaipaamaan toisiansa täällä elämässä.
Lestadiolaisia? Sillähän valtakunnalla on niin monta lasta.
Mitä?
En oo kelaillu edes tollasia. Tuskin liityn ees kysymykseen.
Jos vastapuolella olis tollasia asetelmia kiinnostus häviäis siliäntien
Kaikkihan on vaan arvailujen varassa, työnnän arvailut siks tuonelaan
Sukusiko täällä ikävöi, toivottavasti ei. Pienet piirit on parasta, kuka kaipaa ympärille sekavaa sukua, salapoliiiseja, tuhoon tuomittu asetelma. Ellei tiedä tai arvaa...
en tiedä kenenkään asetelmista, kuulostaa skitsolle
kommenttina
Toki ymmärrän jos suku ei hyväksy ketään, silloin en heitä kuuntelisi. En haluaisi olla yksin loppuelämääni.
On myös totta että jostain niitä kantoja elämäämme paiskotaan, ja niihin kompastumme. Riittävästi kompuroituamme osaamme ennakoida ja hypätä yli, se on varsin hieno taito se. Taito kehittyy yleensä iän mukana.
Summa summaarum:
olemme valintojemme summia, aivan jokainen, omien tiemme kulkijoita, kuka mihinkin suuntaan, kantoihin kompuroiden ja siltoja takanamme polttaen.
Sanootaankin että se vasta tyhmä on joka ei opi niistä aiemmista kompuroinneista, kerran saa mennä asian kanssa mahalleen, toinen kerta on jo tyhmyyttä.
Siltojen polttaminen tuskin on järkevää vaikka harmittaa.
Suku ei päätä, se vain aukoo päätään. Etenkään kumppanin suku jolla ei ole mitään asiaa kenenkään parisuhdetta ja elämää sekoittamaan. Jos kumppani ei sitä itse tajua on uusi rakkaus parempi vaihtoehto. Riitaisa suku pysyköön kaukana.
En. Olen aina tehnyt ja teen itse omat päätökseni. Ei se kaikkia miellytä,mutta miksi pitäisikään. Ne on omia asioita,ei toisten. En minäkään mene kommentoimaan sukulaisilleni,jos joku heidän päätöksensä ei minua miellytä. Eikä sukumme muutenkaan ole aikoihin pitänyt yhtä. Ei kellään ole sanomista asioihini,ei puolisoehdokkaaseenkaan :) jos ei miellyttäisi,niin suku saisi mennä :)
Eikun suven. Kaari merkkinä riittää, ja annan ennen pitkät ylimääräiselle taiteellisuudelle.