Isä aina sanoi: Pidä ittes heterona,
Isään minä uskon. Enkä ole vielä tähän päivään ajatellut anusaukkoa muuten kuin peräpukamavoidetta ostaessani.
Enkä ole alkanut ateistiksi!
Isään minä uskon. Enkä ole vielä tähän päivään ajatellut anusaukkoa muuten kuin peräpukamavoidetta ostaessani.
Enkä ole alkanut ateistiksi!
Vastaukset 44
Vanhimmat
"Isään minä uskon. Enkä ole vielä tähän päivään ajatellut anusaukkoa muuten kuin peräpukamavoidetta ostaessani."
Sinun kannattaa hieroa sitä voidetta suuhusi, koska siellähän ne pukamat kasvavat liiallisen paskanpuhumisesi takia. Isällesi terkkuja HAAAAH HAAAAH HAAAAAA!!!!
Sulla sitä voidetta taitaa kulua roimasti.
Minua ohjeistettiin kotoa rehelliseen ajatteluun. Yksi seuraus tästä on ollut uskonnottomuus.
Isäsi taisi huomata sinussa jotain naismaista tai homomaista. Kenties lanteiden keikistelyä, vai kannoitkohan kyynärtaipeessasi käsilaukkua?
Sillä eihän noin sanota ilman syytä.
Totta. Homovastaiset ovat useimmiten kaapissa itse, kaikki sen näkee vaikka he yrittävät sitä peitellä homokielteisillä puheillaan.
Niin.
Minulle aina ulkomaille meniessäni sanottiin vain: "Pidä itsesi miehenä."
Olin hiukka suuttunut, mutta vaikenin.
Ei ole koskaan ollut haluja pitää naisten vaatteita yllä.
Sellaisia typeriä toivotuksia ne vaan on.
Pidä itsesi miehenä on merkitykseltään tyystin erilainen.
Tuli ihan sama huomio tuosta aloituksesta. Henkilö on käyttäytynyt naismaisesti ja isä yrittänyt huomauttaa siitä. Tuo isä on todennäköisesti vielä aikakaudelta kun homous oli laitonta Suomessa, niin neuvo voi olla vain varoitus laittomuudesta.
Kaappihomouden sitten sinetöi se, että 5 aikaan aamulla pitää tulla siitä kertomaan keskustelupalstalle. Olen huomannut näillä Suomi24 palstoilla ennenkin henkilöitä, joilla identiteettikriisi, ja se anus aina mielessä, mutta uskonto kieltää hyväksymästä kuka oikeasti on.
Päinvastoin maailman mieliset yrittävät käännyttää jokaisen heteron homoksi ja näin tehdä sellaisista ihmisistä homoja, vaikka he eivät sitä olisikaan. Tässäkin sinä itse juuri todistat sen oikeaksi ja kirjoittelet väärää todistusta lähimmäisistäsi. Sit homojen teot ja tavat pitäisi hyväksyä, ja käydä teidän kaltaisiksinne, mutta onneksi se ei tule onnistumaan, koska Jumala tietää totuuden ja joudutte kaikesta vastuuseen.
Älä hölmöjä puhu.
Kyllä se vaan näin menee, turhaan kiemurtelet.
Ei tietenkään mene. Turhaan keksit juttuja.
Uskovaisilla on se mahdollisuus, että kakarasta tulee homo.
Kiitos jeesus suvaitsevaisuus on mennyt niin pitkälle, että se on mahdollista.
Se ei ole mitään mikäli kakarasta vaikka tulisi homo, kun siintä pystyy tekemään parannuksen Jeesuksen Kristuksen kautta, mutta niillä jotka eivät usko Jeesukseen Kristukseen, onkin sit aivan eri asia ja ketkä tekevät Jumalan sanaa vastaan ja menevät vielä vihillekkin. Koska jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen pitää pystyä tekemään elämässään parannus, varas ei voi olla enään varas, silloin ei homokaan, voi olla enää homo. Mikäli pelkästään Jeesuksen Kristuksen kautta ainoastaan pelastuu, tietysti Jumalalle on kaikki mahdollista, mutta ihmiselle ei.
Miksi minä en usko tuohon, homo on homo ja varas on varas.
Kaikki tämä on perimässä, muuttaako se usko perimää.
Tottakai pystyy, myöskin perimää muuttamaan, miksi ei pystyisi? Ihmisen pitää oppia myöskin kieltämään itsensä, ei alkoholistillakaan, se juominen itsestään sinne suuhun mene.
Ihmisen täytyy myöntää, että Jumala on tehnyt vakavia virheitä luomistyössä ja muokata itsensä ajan ja seudun vallitsevan uskonnon tapojen mukaiseksi.
Jumala ei luomistyössään virheitä tee, vaan ihminen tekee virheet itse, omalla totelemattomuudellaan.
"siintä pystyy tekemään parannuksen Jeesuksen Kristuksen kautta"
Kerta reesus ristus ei pysty mihinkään kerta siintä sen tietää, Pystyykö muka Mikki Hiiri tekemään jotain vaimosi uskottomuudelle? Ei pysty. Siintä sen tietää kerta, ettei reesus ristuskaan pysty yhtään mihinkään, koska Mikki Hiiri on reesus ristuksen kaveri.
Ei heterolla ole mitään haluja homoseksuaalisuuteen, kyllä se on synnynnäistä jos olet homoksi tai biseksuaaliksi syntynyt.
Älä hulluja mielipiteitäs julkaise.
Joudutko muuten edelleenkin aikuisena pinnistelemään kovastikin heterona pysyäksesi?
Kyllä minä siihen nyt jo olen aika hyvin tottunut. Vessaan mennessä korkeintaan tarkastan ovesta sen merkin. Polkupyörääkään ei ole tarvinnut uusia vuosikausiin ja farkkuja ostaessa tarkastan aina osaston. Lihatiskille ja oluthyllylle löydän jo ihan ulkomuistista.
Yllättävän äkkiä siihen oppii, kun pienestä saakka harjoittelee.
Heteronahan on niin helppo pysyä, mutta se on vaikeaa seurata sivullisena, että kuinka alas ihminen voikaan vajota, kun poikeaa Jumalan sanasta ja totuudesta.
Ei heterosta oikein voi muuksi muuttua, kuten ei homokaan voi homosta.
Sellaista asiaa ei ole, mistä ihminen ei voi tehdä parannusta, Jeesuksen Kristuksen kautta. Koska Jeesus Kristus on voittanut jo kaiken maailman pahuuden, kaikki lähtee siintä, että ihmisen pitää osata kieltää itsensä.
Bi-seksuaalina ei ole minkäänlaisia ongelmia.
Huomenna hetero, ylihuomenna homo jne...
Eikö tuo ole vähän ristiriitaista, kun että vain rakkaus miehiin, eli Jeesukseen ja hänen isäänsä pitää sinut heteroitten kirjoissa...?
Veljes rakkaus onkin henkistä, eikä lihallista. Sen takia Jeesukseen uskova pystyy kieltämään itsensä, koska homo rakkaus on, pelkästään maailman ja maailman mielisten vitsi ja lihan himoa.
Biseksuaalihan ei tuossa muutu miksikään.
"Vessaan mennessä korkeintaan tarkastan ovesta sen merkin."
M tarkoittaa ämmille ja N naisille. Niinhän se menee.
Minä olen huomannut että on huomattavasti helpompaa olla ajattelematta asiaa, jos ei hoe sitä koko aikaa ääneen. Mistähän moinen fiksaatio anusta kohtaan mahtaa sinulla johtua. Hmm... Joku voisi jopa psykoanalysoida sen johtuvan tukahdutetusta himosta.
Erään tieteellisen tutkimuksen mukaan nimenomaan voimakkaasti homofoobiset ovat itseasiassa homoseksuaaleja.
Saattaisi johtua siitä, että heillä on kilpailija.
Sittenhän homoja on aika tavalla enemmän kuin on kerrottu. 😲
Ehkä, ja ovat useimmat kovin veljesrakkaita seurakunnissaan.
Kaapissahan noista suurin osa on. Homovastainen hellari jäi kiinni miesten kopeloimisesta ja sai ehdollista hyväksikäytöstä:
https://yle.fi/uutiset/3-6554656
Usassa aika tavallista, että homovastainen pastori jää kiinni vastaavista.
Alistuminen jollekin miehelle on masokisti homoutta
🤤
Haam ei kuunnellut isäänsä
Mites se ihmiskunta olisi muutoin pystynyt lisääntymään vedenpaisumuksen jälkeen? Paattiinhan jäi Nooa muijansa kanssa ja lapsukaiset. Niillä eväillä piti jatkaa sukua. Ettei vaan Nooa erehtynyt käyttämään gorilloja hyväkseen?
Hetero on hetero ja homo on homo syntymästään asti. Sitä ei voi aikuisiässä muuttaa.
Uskossa on hyvä elää.
Niin moni on vasta myöhemmin ryhtynyt homoksi.
Mikset sinäkin?
Eihän se ole mahdollista. Biseksuaali on sellainen joka voi vaihtaa.
Ukko Nooa ukko Nooa oli kunnon mies? Miesten mies?
Kuka arkin ihmiskunnan edustajista oli homon geeninen? Nooa vai sen muija? Joku lapsistaan?
Jumala tiesi että Nooan risteily oli myös GAY-risteily. Silti hän antoi sen jatkua.
Sii kuka/ketkä Nooan sakista oli Jumalan hyväksymä HOMO?
Bonobo simpanssit?