20-vuotiaan oppilaan epäillään kuristaneen oman 70-vuotiaan opettajansa.
Kuollut nainen toimi aktiivisesti maahanmuuttajien kotouttamista edistävässä järjestössä.
Teosta epäilty mies saapui Ruotsiin muutama vuosi sitten yksin. Mies oli myöntänyt kuulusteluissa, että heillä oli seksisuhde, joka oli alkanut kesällä vuonna 2018. He olivat epäillyn mukaan tapailleet säännöllisesti yli vuoden ajan.
Aftonbladetin mukaan oppilas oli kertonut menneensä murhailtana tapaamaan naista tämän kotiin.
– Alamme suudella, ja sitten pelästyn hieman ja yritän kuristaa häntä, mies kertasi tapahtumia kuulustelussa.
Mies on saanut syytteen opettajansa murhasta. Epäilty on myöntänyt murhan.
Jos 70-vuotias kotoutusjärjestömies n ussisi 20-vuotiasta mamunaista niin voi sitä meteliä mutta puumat saavat saalistaa vapaasti SPRissä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sanoisin että yksittäistapaus, taas
Jos olisi sukupuolet olleet toisin päin niin epäilen että mediassa ei kehuttaisi kotouttajaa "fantastikseksi mieheksi"
Hyvin näyttää kotoutuneen.
Herttainen rakkaustarina! Rakastaja saa turvapaikan heti!