Sopeutumisraha

Anonyymi

Nyt viestiteltiin erään pudonneen kansanedustajan menneen entiseen työhönsä, mutta vain noin 50 prosenttisella työajalla, itsekö näin halusi vai kyseinen työnantaja jotenkin hyötyä myös, samalla voi nostaa täyden sopeutumisrahan. Onko se oma työ niin raskasta, että ei olisi voinut tehdä koko aikaisesti. Näin hän järjestl itselleen rahan saannin 65 vuotiaaksi, jolla vielä kartuttaa tulevaa eläkettään.

Varmasti tuohon toimeen olisi ollut tulijoita kokoaikaisesti ja näin olisi yksi työtön vähemmän, nuori ihminen olisi saanut tulevaisuuden.

Sitten on näitä sopeutumisrahan nostajia, jotka ovat koko kansaneläkeajan nostaneet yrityksiensä osinkoja jopa suuria summia, tiedän että Suomessa on monia, jotka ovat täysin järjestäneet elämänsä tulot sijoituksilla, joista saadaan pääomatuloa ja näin verotus saadaan korkeintaan tuohon 33 prosenttiin.

Kun tämä kikkailu lopetetaan ja nähdään kansalaisten mahdollisuudet saada työtä ja elää työllään , sillä kansanedustajat ym. muut virkamiehet ovat ihan samalla viivalla ei heidän tulisi saada ja vielä julkisista varoista tällaisia etuuksia, sillä kansanedustajan tai ministerin työ on jo alkuaan määräiaikainen sen 4 vuotta. Moni näyttää kuvittelevan sen olevan eläkeikään saattava virka, sillä sellaista nurinaa ja murinaa ja valitsijoiden syyttelyä on ilmassa eri paikkakunnilla.

Jos valitaan määräaikaiseen työhön, tavallisella ihmisellä, sitä joko jatketaan tai se loppuu ja sitten hän työttömyyspäivärahaa tai hakee uuden työn itse.

Eihän näitä niin kovin montaa nostajaa ole, mutta tasavertaiseuuden vuoksi ei pitäisi olla yhtäkään, kun tuo heidän etunsa kerätään kansalaisilta veroina, joiden tulot eivät ole puoltakaan tuosta . Ja samalla viedään nuorilta mattoa jalkojen alta.

5

828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En arvosta enää kansanedustajia tai itsensä edustajia. Kaiken maailman rikolliset istuu kuka keksi sopeutumisrahan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      suomessa on varaa pitää turhia jätkiä,niinkuin kansanedusta 200, monikin istuu vähän aikaa istuinnoissa ja räplää puhelintaa istuntojen ajan, eikä yhtään järkevää asiaa ole. ja heidän monet avustajansa, Sittenministerit jaheidän hännystelijänsä semmoset 20 000 kuukaudessa . Palkan PÄÄLLE ILMAISET TAXI KULUT 2000 PER PÄÄ , Sen lisäksi ilmaiset ateriat ja kahvit ja asuntoedut ym
      Maahantunkeutujat kuluttavat yhteiskunnan varoja , asuntomenot vesi ja sähkölaskuineen , maksusitoumuksert tavaroihin,vaatteisiin, Migri-,vastaanottokeskusten-, terveydenhuolto-, sossu- ja kela-, koulutus-,päiväkotihenkilökunnat maksaa julkisia menoja tulkit ilmaiset kulkemiset,uimahallit jakuntosalit, YLIOPISTOISSA VALTAVA MÄÄRÄ MATUJA OPISKELEE ja elää suomalaisten piikkiin ja sen jälkeen muuttavat pois vailla mitään vastiketta saaduista eduista
      Tämä on johtanut siihen että suomen tavikset kiristetään elämään niukemmin, monet köyhyysrajan alapuolella. VANHUKSIEN TILANNE AIVAN KARSEA, EI LAITOSPAIKKOJA, TERVEYSKESKUSTEN VÄHENTÄMINEN johtanut siihen ettävanhukset ovat hylättyinä kotonaan ilman ruokaa, hygieniaa, OMAISHOITAJIEN varat loppuneet,
      SOTELLA EI MENEE HYVIN ,PAITSI HYVÄ PALKKAISILLA JOHTAJILLA.
      KYLLÖNEN VOIS MIETTIÄ että pyöräilee matkansa ,tekee ylimääräisille kiloille
      hyvää. poliitkot kasvattavat omaa mahaansa , itsekkäitä paskiaisia,

    • Anonyymi

      Kyseinen sopeutusraha on piilorahoitos. Tätä ei tule sallia kenellekkään . Poistaan
      sopeuttamisraha eli ilmaisraha. tätä käytetään väärin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe