Vapaa maa

Mielipiteen ilmaisusta uskonnonvapauden luvatussa maassa
Rikoslain luvun seittemäntoista ja risat vastassa
Pian onkin jo puoli vuotta kakussa,
Mielipidevangiksi myönnetään vasta lopussa
Luojaa Julkisesti pilkkaan, loukkaamistarkoituksessa herjaan
siitä hyvästä siis säädöksen mukaan linnaan.

Milloin annetaan valtionkirkolle varoitus sätkyistä,
Verorahoja kun hommaa ateistijärjestöjen mätkyistä.
kolminaisuudessa kirkko,valtio ja kirkollisvero.
Ei ihme,että ongelmana laajentuva jäsenten ero.

Koulussa pakanoiden lapset UFO E.T. ssä,
Uskonnonopettaja aina luokan edessä,
aivopesu veressä, hurmos mielessä
Valitettavasti on vain pisara meressä.

Uskonnonvapaus koskee eniten luterilaisia,
epäkristilliset toisen luokan kansalaisia,
Wiccat uskonnonoikeudensa puolesta saavat taistella,
Ehkä samat oikeudet ei ookkaan identtiset kaikilla.

Ajattelunvapautta uskon massalla estellään
Demokratian verhoon eriarvostaminen peitellään
Ateistilesbon hedelmöityshoidot ovat hankalia,
sellaistahan kunnon kristitty ei voi mitenkään sallia

Myös kirkon hyväntekeväisyysstrategia haiskahtaa:
Ulkomaanapua pakana saa kääntymystä vastaan,
SSS-miehet villit ensin kiitollisuudenvelkaan laittaa
korvaukseksi avusta saakin sitten kansanperinnettään vaihtaa.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


squirrel kirjoitti:

Mielipiteen ilmaisusta uskonnonvapauden luvatussa maassa
Rikoslain luvun seittemäntoista ja risat vastassa
Pian onkin jo puoli vuotta kakussa,
Mielipidevangiksi myönnetään vasta lopussa
Luojaa Julkisesti pilkkaan, loukkaamistarkoituksessa herjaan
siitä hyvästä siis säädöksen mukaan linnaan.

Milloin annetaan valtionkirkolle varoitus sätkyistä,
Verorahoja kun hommaa ateistijärjestöjen mätkyistä.
kolminaisuudessa kirkko,valtio ja kirkollisvero.
Ei ihme,että ongelmana laajentuva jäsenten ero.

Koulussa pakanoiden lapset UFO E.T. ssä,
Uskonnonopettaja aina luokan edessä,
aivopesu veressä, hurmos mielessä
Valitettavasti on vain pisara meressä.

Uskonnonvapaus koskee eniten luterilaisia,
epäkristilliset toisen luokan kansalaisia,
Wiccat uskonnonoikeudensa puolesta saavat taistella,
Ehkä samat oikeudet ei ookkaan identtiset kaikilla.

Ajattelunvapautta uskon massalla estellään
Demokratian verhoon eriarvostaminen peitellään
Ateistilesbon hedelmöityshoidot ovat hankalia,
sellaistahan kunnon kristitty ei voi mitenkään sallia

Myös kirkon hyväntekeväisyysstrategia haiskahtaa:
Ulkomaanapua pakana saa kääntymystä vastaan,
SSS-miehet villit ensin kiitollisuudenvelkaan laittaa
korvaukseksi avusta saakin sitten kansanperinnettään vaihtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu