USA:ssa tilanne on paikoitellen sellainen, että
seurakunnat joutuvat valitsemaan pedofiilipapin tai ei pappia ollenkaan!
Katolisen kirkon pedofiiliskandaali nousi vakavasti
julkisuuteen runsas vuosi sitten, jolloin
bostonilainen lehti rupesi julkaisemaan uhrien kertomuksia kardinaalien ja pappien pedofiliasta.
Monet uhreista ovat saaneet pappien ahdistelusta
elinikäisiä traumoja. 59 vuotias John joutui 14 vuotiaana pain lähentelyn kohteeksi ja sen jälkeen elämä suistui raiteiltaan. Hän hakee vieläkin turhaan korvauksia katoliselta kirkolta.
Hän osoittaa mieltään Vatikaanin Wachingtonin suurlähetystön edessä.
Yhdellä papilla on ollut yli sata pikkupoikaa, joita hän on lähennellyt. Kardinaali on siirtänyt pappia vain uusiin seurakuntiin, vaikka on tiennyt
mitä siitä seuraa.
Washingtonissa suosittu pappi hyllytettiin kun kaksi nuorta naista kertoi papin lähennelleen heitä.
Ongelma, selibaatissa elävien kirkonmiesten seksisuhteet alaikäisiin seurakuntalaisiinsa, useimmiten poikiin , on sinänsä ikivanha ja se on pulpahtanut julkisuuteen säännöllisin väliajoin.
Eikö katolisen kirkon olisi korkea aika
luopua selibaattivaatimuksesta, koska kirkonmiehet
valikoituu myös niitä, joille kirkko tarjoaa
sopivan kulissin homoudelle tai pedofilialle.
Moni on kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä.
Vaatimus selibaatista on jotenkin luonnoton ja järjetön.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ahaa, joku osaa näköjään kopioida tekstiä uutisista. Ovatko nämä jostain lehdestä vai tekstitv:stä ? Ihan hyvä puheenaihe mutta hei: yritä itse tuoda asia ilmoille; älä sorru ala-arvoiseen uutislähteiden kopioimiseen. Moi.