Maailmassa on kaksi ydinasesuurvaltaa - USA ja Venäjä. Noilla on yhteensä kaikki tuhon avaimet - ja nyt niitä asetellaan vääriin lukkoihin. Nuo lukot ovat pitäneet pallomme poissa totaalisesta ydinsodasta. Entä nyt, kun molemmat ovat irtisanoneet sopimuksia, joilla rajoitettiin ydinasevoimaa. Entä me suomalaiset, jotka olemme aivan tuon Kuolan niemimaan vieressä ja menimme tekemään Nato-Isäntämaa pöytäkirjan (MoU) - kysymättä kansalta ja eduskunnalta mitään ---
...
Venäläinen vedenalainen sodankäynti on viety pidemmälle kuin muut heidän aselajit. Syy on selvä. Venäjä ei kykene niin suuriin satsauksiin aseteknologioissa kuin USA (tai Kiina). Tosin Venäjä tekee yhteistyötä asekehittelyn osalta juuri Kiinan kanssa. Venäjän pitää keskittyä yhteen ja se on tämä Borei Bulava yhdistelmä, joka edustaa maailman huippua - ollen teknologinen edellä kävijä maailmassa.
Borei-sukellusveneet eivät ole enää uutuus, niitä on jo palveluksessa Bulavoineen. Se taas tiedetään, että molemmat niin Borei kuin Bulava ovat jatkuvan tuotekehityksen alla, kuitenkin siten, että riittävä täyden atomisodan puolustautumisreservi on aina olemassa - aktiivisina palveluksessa olevine yksikköineen - niin Kuolan niemimaalta kuin Kamshatkalta.
Boreiden suurin etu on äänetön kulku, jonka kehityksessä venäläinen tekniikka on maailman huippua. Tässä on myös se syy, jonka vuoksi huippuosaaminen on keskitetty juuri vedenalaistoimintaan, koska US eikä muut Nato-maat kykyne selvittämään missä nuo 3-4 palveluksessa olevaa Boreita milloinkin on. Palvelu on yksinkertaista - hiljaa kulku asemapaikkaan, ja sen jälkeen paljolti pohjassa makaamista - hiljaa. Borei voi ampua Bulavat suoraan veden alta.
Kuolan niemimaan Borei-kallioluolatukikohdat ovat Natolle ja USA' lle suuri kysymysmerkki. Tämän vuoksi Nato oli hyvin kiitollinen, kun Suomi kansalta ja eduskunnalta kysymättä allekirjoitti Nato-Isäntämaa pöytäkirjan, joka antaa US/Natolle oikeuden suomalaisiin Lapin lentokenttiin, joista on hyvin lyhyt matka noihin Boreiden tukikohtiin.
Ei taritse olla sotilasstrategian dosentti ymmärtääkseen, että Suomen pohjoisen kentät ovat ensiaskel suursodassa, jossa Nato/US' n sotakoneet lähtevät Kuolaan tuhoamisretkilleen. Tämä luonnollisesti tiedetään Venäjällä - erinomaisen tarkasti. Onneksemme tuo Isäntämaa pöytäkirja on irtisanottavissa kuudessa kuukaudessa. HUOM! Isäntämaa pöytäkirja ei kiellä Natoa tuomasta ydinaseita Suomeen - Ruotsi kielsi sen omassa Isäntämaa pöytäkirjassaan.
Katso HS: ~https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006291058.html -
"Venäjä ilmoitti Nuija-ohjuksen kokeesta, joka ammuttiin uudesta ydinkäyttöisestä sukellusveneestä ... " -HS
...
7383
...
Venäläinen vedenalainen sodankäynti on viety pidemmälle kuin muut heidän aselajit. Syy on selvä. Venäjä ei kykene niin suuriin satsauksiin aseteknologioissa kuin USA (tai Kiina). Tosin Venäjä tekee yhteistyötä asekehittelyn osalta juuri Kiinan kanssa. Venäjän pitää keskittyä yhteen ja se on tämä Borei Bulava yhdistelmä, joka edustaa maailman huippua - ollen teknologinen edellä kävijä maailmassa.
Borei-sukellusveneet eivät ole enää uutuus, niitä on jo palveluksessa Bulavoineen. Se taas tiedetään, että molemmat niin Borei kuin Bulava ovat jatkuvan tuotekehityksen alla, kuitenkin siten, että riittävä täyden atomisodan puolustautumisreservi on aina olemassa - aktiivisina palveluksessa olevine yksikköineen - niin Kuolan niemimaalta kuin Kamshatkalta.
Boreiden suurin etu on äänetön kulku, jonka kehityksessä venäläinen tekniikka on maailman huippua. Tässä on myös se syy, jonka vuoksi huippuosaaminen on keskitetty juuri vedenalaistoimintaan, koska US eikä muut Nato-maat kykyne selvittämään missä nuo 3-4 palveluksessa olevaa Boreita milloinkin on. Palvelu on yksinkertaista - hiljaa kulku asemapaikkaan, ja sen jälkeen paljolti pohjassa makaamista - hiljaa. Borei voi ampua Bulavat suoraan veden alta.
Kuolan niemimaan Borei-kallioluolatukikohdat ovat Natolle ja USA' lle suuri kysymysmerkki. Tämän vuoksi Nato oli hyvin kiitollinen, kun Suomi kansalta ja eduskunnalta kysymättä allekirjoitti Nato-Isäntämaa pöytäkirjan, joka antaa US/Natolle oikeuden suomalaisiin Lapin lentokenttiin, joista on hyvin lyhyt matka noihin Boreiden tukikohtiin.
Ei taritse olla sotilasstrategian dosentti ymmärtääkseen, että Suomen pohjoisen kentät ovat ensiaskel suursodassa, jossa Nato/US' n sotakoneet lähtevät Kuolaan tuhoamisretkilleen. Tämä luonnollisesti tiedetään Venäjällä - erinomaisen tarkasti. Onneksemme tuo Isäntämaa pöytäkirja on irtisanottavissa kuudessa kuukaudessa. HUOM! Isäntämaa pöytäkirja ei kiellä Natoa tuomasta ydinaseita Suomeen - Ruotsi kielsi sen omassa Isäntämaa pöytäkirjassaan.
Katso HS: ~https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006291058.html -
"Venäjä ilmoitti Nuija-ohjuksen kokeesta, joka ammuttiin uudesta ydinkäyttöisestä sukellusveneestä ... " -HS
...
7383
Vastaukset 111
Vanhimmat
Luoma ei vieläkään ymmärrä NATOn ja Suomen yhreisymmärryspöytäkirjaa, vaikka se on hänelle kerrottu useasti.
Heikot älynlahjat...😁
Pitää paikkaansa, avaus on loppuunkulunutta schaissea alusta loppuun.
Montako kertaa Luoma on esittänyt samaa propagandaa.
Ei edes pro-venäläispropaganda väitä tuollaista.
Täältä
Nato Isäntämaa MoU pöytäkirja
Tässä tuo Nato-sopimus, jota Suomen hallitus - tai edes mikään nykyisistä eduskuntapuolueista - ei ole halunnut kansalaisille kääntää:
kieliasun ja käännöksen englannista tarkistanut fil.lis. Mauri Nygård
|
Suomen Ulkoasiainministeriön käännös
~ https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/ulkoasiainvaliokunta/Documents/HNS MoU suomi.pdf -
ENG
~ http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2014/20140082/20140082_2 - [FINLEX]
BLOG https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html
Mikä pelle tämä anonyymi on? Ei kai puolueiden tai hallituksen asia ole kääntää jotain yhteisymmärryspöytäkirjaa!
Finlex ja ulkoministeriön käännös eivät tue Luoman väitteitä .
Kuka muuten viitsii lukea Luoman blogeja? Vuorisen Juoppohullun päiväkirjakin on fiksunpaa tekstiä.
Taitaa olla trolli itse.
Putnistipuolue IPU teki takavuosina vääristellyn väännöksen ns Isäntämaasopimuksesta. Tämä käännös tehtiin tietokoneella eikä Nygård ole mikään kielenkääntäjä.
Taitaa tosiaan tuo Luoma olla Putinin hallinnon palkkaama myyrä? J Bäckmanin kavereita?
Aika moni näyttää lukevan!
Kerrotko fil.lis. Nygårdin käännöksestä virheet?
Kirjoitetun tekstin mukaan näyttää kyllä aivan toiselta!
Kääntäjinä olivat yksittäinen asiantuntija ja ulkoasianministeriö, jokin virkamies.
Näyttää hyvin ymmärtäneen - googlettamalla hänen blogistaan löytyy useita aiheeseen liittyviä hyvin teräviä tekstejä.
En mainostele hänen blogiaan - googleta itse.
Lukekaa aluperäinen virallinen yhteisymmärryspöytäkirja, unohtakaa trollien käännös. IPUn käännöksessä on runsaasti virheitä.
Johdannossa (1.) on paljon virheitä ja Tarkoitus (2.) on täysin väärin käännetty. Ilmeisesti IPU on tahallaan halunnut antaa yleisölle väärän kuvan, mutta asia selviää kun lukee alkuperäisen englanninkielisen yhteisymmärryspöytäkirjan.
Googlettamalla voi tarkastella sekä Luoman että Nygårdin taustoja eikä kumpikaan kyllä ole mitään kielenkääntäjiä. Epäilen, ettei edes englanti ole hanskassa.
Kiinnostaisi lukea perustelusi väitteellesi!
Tuossahan on erinomainen kommetti, kirjoittajana KGB. Lueppa tämä:
"Lukekaa aluperäinen virallinen yhteisymmärryspöytäkirja, unohtakaa trollien käännös. IPUn käännöksessä on runsaasti virheitä.
Johdannossa (1.) on paljon virheitä ja Tarkoitus (2.) on täysin väärin käännetty. Ilmeisesti IPU on tahallaan halunnut antaa yleisölle väärän kuvan, mutta asia selviää kun lukee alkuperäisen englanninkielisen yhteisymmärryspöytäkirjan.
Googlettamalla voi tarkastella sekä Luoman että Nygårdin taustoja eikä kumpikaan kyllä ole mitään kielenkääntäjiä. Epäilen, ettei edes englanti ole hanskassa."
Kun lukee kaikki kolme - huomaa, että ne synkronoivat erinomaisesti.
Kerrotko nyt tänne lukijoille nuo virheet?
Olen lukenut Luoman avauksia täällä ja hänen blogistaan vuosikausia. Olisi kiva kuulla perustelusi tuohon väitteeseesi!
>>Taitaa tosiaan tuo Luoma olla Putinin hallinnon palkkaama myyrä?
Nythä sie paskaa haastat. Luoma tietää kuten muutkin fiksut, että suomesta on tehty impperialistin eteen viety tukikohta. Jos rähinä syntyy, se tapahtuu impperialistin toivomalla tavalla_ Täälä eikä heti ainakaan impperialistin maaperällä.
Ymmärsitkö juntti nyt, ongelman
Tuonhan voi verrata täältä
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html
No, miten nuo ovat sitten oikein?
Ovatko nuo virheet esitelty?
Valitettavasti ollaan impperialistisen fasisti-Venäjän edessä ja jos pahasti käy, niin impperialistinen Venäjä yrittää ottaa Suomen valtaansa väkisin.
Jos noin käy, niin toivottavasti saadaan Ruotsilta ja Usa:lta apua impperialistisen Venäjän torjumiseksi!
Se, että täällä hyökkää ekana vastaamaan Luomaa haukkuva tyyppi, viittaa siihen, että tyyppi päivystää täällä fanaattisesti, ja on riehumisella ajanut pääosan keskustelijoista pois omistaakseen koko palstan. Hän on myös vihreänä kateudesta Venäjälle, joka sai liitettyä Krimin itseensä.
Se, joka tuohon imperialismi sanaan on ihastunut, on JP verkkouutisista.
Oletko kateellinen?
Kerrotko esiintyvät virheet fil.lis. Nygårdin käännöksestä?
Miksi tuo pöytäkirja allekirjoitettiin eduskunnalta salassa - tosin kuin Ruotsissa.
Nygård on fil.lis. ja hyvä kielimies, missä olisivat ne käännösvirheet, kuka kertoisi tänne lukijoille?
Vasta noin 400 lukuavausta.
Eikö edes eduskunnalle? Pöytäkirjaa ei esitelty kansanedustajille ennen allekirjoitusta.
421 lukuavausta ...
Taidat markkinoida itseäsi.
Tutkin tuon Nygårdin käännöksen - ei löytynyt virheitä, jotka muuttaisivat eng-version asiasisältöä.
Entä ne virheet? Tuotko esille?
Nygård näyttää olevan filosofian lisensiaatti. Eiköhän nuo jo osaa englantia ... viittä vajaa tohtori.
Miksi se allekirjoitettiin salassa eduskunnaltamme?
Ei ole Luoma, vaan saman ukon hahmo, joka luo näitä hahmoja tuhansia!
Tosi näppärä ydinkäyttöinen sukellusvene, jätteestä syntyy kunnon paukut torpeedoon😎😎
Venäjän laivasto on maailman paras: vain se osaa upottaa maailman parhaita sukellusveneitä, jotka siis ovat omia.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
No niin on uponnut, mutta liian lähelle Suomen Lappia ja Pohjois Suomea. Että silleen.
Kursk?
Laivastosta en tiedä, mutta Borei - Bulava yhdistelmä on tänään ylivoimainen kaikkiin muihin vastaviin nähden.
Ikuisuusprojekti, joka tuskin toteutuu koskaan monien ongelmien vuoksi.
Tyypillistä "uusille" venäläisille aseille, teoriassa ylivoimaisia, mutta ne kaatuvat ongelmiin. Vastaavia esimerkkeija ovat esimerkiksi Su-57 häivehävittäjähanke ja "maailman paras" T-14 Armata tankki. Ne eivät toteudu koskaan.
Borei-Bulava yhdistelmiä on palveluksessa jo 3-4.
Jokunen ohjuskoe on jo onnistunutkin, mutta ongelmia riittää https://www.forbes.com/sites/hisutton/2019/10/22/problem-for-russian-navy-ballistic-missile-submarine/#7eb8743969cf
Näin jenkin pitää kirjoittaakin
Nykyään jo 8.
Lisää kaalisoppaa ja mahorkkaa Ilkka niin hyvä tulee. Venäjä on kehitysmaa ja sellaiseksi se myös jää. Sillä rublamäärällä minkä venäläiset ovat hakanneet hukkainvestointeihinsa sukellusvenesukupolvien ajan olisi maanpäällistä infraa viety aimo annos eteenpäin, kansa olisi tyytyväisempää johtoonsa ja eläkeläisellekin, joka sen suuren ja mahtavan on rakentanut, olisi leivän päälle jotain muutakin kuin ikenet imeskeltäväksi.
Sul täytyy olla pahasti päässä vikaa, jos haluat suomalaisten uskovan tuon propaganda hömpän.
Venäjän+sotavoimat+ovat+niin+ohuet,+että+sen+kaataa+puhaltamalla.++Viimeisintä+teknologiaa+olevia+aseita+on+kuin+Hitlerillä,+vain+paperilla+tai+prototyyppeinä+jotka+eivät+ole+toimineet.+
Venäjän+ainoa+valtti+ovatkin+juuri+ikivanhat+ydinaseet,+joita+sillä+riittää.+Vaikka+vain+10%+toimisi,+niin+tuho+olisi+melkoinen.
Toisaalta+Venäjä+tietää,+että+jos+se+aloittaa+tai+muuten+joutuu+sotaan+lännen+kanssa,+niin+se+on+Venäjän+loppu+muutamassa+päivässä,+jos+ei+jo+aivan+ensimmäisessä.
Tämä+on+se+"lukko".
Venäjä hajoaa yleensä sisältäpäin. Tsaarin Venäjä oli mahtavimmillaan pinta-alaltaan suurin maa kautta aikojen. Se hajosi sisältäpäin.
Sitä pienempi Neuvostoliitto hajosi myös.
Näin käy myös nykyiselle Venäjälle, koska maata on mahdotonta hallita venäläisellä systeemillä.
Viimeistä teknologiaa ovat juuri nuo vedenalaiset, kuten alustus toteaa.
Ne ovat vaarallisia ainakin omalle miehistölleen kuten olemme monesti nähneet.
Alustus on pelkkää propagandaa. Väite "Borei voi ampua Bulavat suoraan veden alta" on totta - Bulavia on laukaistu 17 kertaa ja niistä on onnistunut noin puolet. Neuvostoliitolla oli R-27 -ohjus, jota ainakin Pohjois-Korea on kopioinut.
Läntisillä laivastoilla on ollut SLBM (Submarine Launched Ballistic Missile) ohjuksia 50-luvulta alkaen
Ne uppoavat itsekseen omia aikojaan. Ainoa lentotukialus piti hinata telakalle, koska sekin olisi pian uponnut, ruosteen raiskaama ikäloppu romu. On suoranainen ihme ettei se ehtinyt upota.
Nykyään Bulavat voidaan laukaista liikkuvasta veneestä - veden alta.
Putin laitta rahat aseisiin, tyytymättömälle kansalle ei riitä ruplia.
Putinin pahin uhka on Venäjän kansa.
Putin on Venäjän kansan pahin uhka.
Boltonistit ovat maailman pahin uhka
Trollit ovat uhka - esim avaaja - keksivät täyttä puutaheinää ja luovat teoreettista uhkaa.
Jatkuvasti sotiva Venäjä on muka uhri.
Se tulee olemaan juhlapäivä, kun tuhannet ydinkärjillä varustetut raketit nousevat ilmaan.
Jos oikein saivartelemaan ruvetaan (ja ruvetaanhan me!) niin: Ei ne ydinkärjet missään RAKETEISSA ole kiinni, vaan OHJUKSISSA! ;) :P
Vaik tais ainaki jenkit koittaa jopa raketeissa(kin) noita ydinlatauksia?
Ainakin tykin ammuksissa testas.
Ei oikeen skulannu.
No mitäs meidän sit pitäs sille muka tehdä?
Ja eiköhän toi kauhun tasapaino pidä ne hyppyset suht kaukana niistä laukaisunapeista vaikkei joku suomalainen puolustushiirulainen olisikaan jossain kokouksessa vikisemässä et jotain tars tehdä?
Koska molemmat puolet tietää vallan hyvin, et se on sit soromnoo molemmille osapuolille siinä vaiheessa kun sitä nappia painaa! :/
Ja tein tos vähän taustatyötä, ja huomasin jännän jutun!
Tiesitteks et Suomen puolustusbudjetti on SUUREMPI kuin sekä Kiinalla että Venäjällä, jos sen suhteuttaa BKT!?
Suomen maataloustuki ja sivukulut ovat vielä suuremmat.
Toisaalt: Kotimainen ruoka maistuu paremmalta ku risteilyohjukset?
Varsinkin alikypsät risteilyohjukset.
Ja tuli nyt tarkistettua väittämäsi. Joka ei siis pidä paikkaansa! Likikään!
Suomen puolustusmenot on 7 mrd per vuosi.
Maataloustukien kohdalla on vähän tullinnanvaraa, koska suorat tuet (sekä EU kansalliset) on vajaa 2 mrd, mutta kaikki maatalouden tuet yhteensä 4.
Mutta molemmissa tapauksissa maataloustuet jäävät reilusti alle puolustusmenojen!
tulkinnanvaraa*
Henkilöä kohden laskettaessa tilanne muuttuu. Maatiloja Suomessa on 45000, jolloin isäntiä ja emätiä on noin 80 000.
He saavat tukea 50 tuhatta euroa per nenä tukea
7 miljardia jaettuna 5,5 miljoonalla on vajaat 1300 € per asukas vauvasta vaariin.
Venäjä käyttää kansantulostaan vähintään puolet aseisiin. Ohi kirjanpidon tietenkin. Virallisesti Venäjän talous on Italian kokoluokkaa, vaikka maalla on luonnonvaroja ylivoimaisesti maailman eniten! Ainakin sata kertaa enemmän kuin Italialla, mutta silti se ei tuota Ferrareita, vaan kaikki raha katoaa aseisiin.
"After us: Silence"
Murmanskin motto.
Venäjän trollilta luokaton avaus
Bäckman ja Luoma ovat kuin veljekset. Putinin lapsia.
Kumpa meret tyhjentyisi yllättäen.
Eiköhän Kiina ole ainakin Venäjää merkittävämpi.
Lisäksi monilla muillakin valtioilla on toimivia ydinaseita,
ei vain Britannialla ja Ranskalla.
Maailma tuhottava välittömästi! Jos olisin Trump, laukaisisin välittömästi kaikki ydinkärjet.
No siksikö ne upottaa omia ydinsukellusveneitään valtameriin ja Kuolan niemimaan lähivesiin ?
Mitä tuumataan kun Jenkki tuo Norjaan stragiset ydinpommittajansa - B-1 B pommikoneet?
Onhan tuo tehnyt ohjuskokeita, mutta ei ne mihinkään lennä. 🤣
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/venajan-ohjuskoe-meni-pieleen/d1609748-e201-325a-b329-cef60720774a
https://www.verkkouutiset.fi/venajan-ydinohjus-ei-toiminut-vladimir-putin-valvoi-testia/#2482ff6b
https://tekniikanmaailma.fi/internetiin-vuotanut-video-venalaiselta-havittajaalukselta-ammuttu-risteilyohjus-kieppuu-villisti-ilmassa-putoaa-mereen-ja-jaa-kuplimaan-veteen/
Ja näitä riittää loputtomiin. 🤣
Riittää kun 1 sadasta lähtee niin suomi on asuinkelvoton seuraavat miljoona vuotta!
”Lännenmies” Hitman1 on näemmä herätetty henkiin.
Mitä sinä höpiset?
Venäjä itse on jo noin saastunut. "Karatšai-järvi Uralilla on maailman saastunein paikka – tunti järven rannalla tappaa"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/65a5315e-8662-432d-aea1-b9b6666202f6
Ehkä se "höpinä" loppuu siinä vaiheessa, kun saat ekan konkreettisen käsityksen siitä, mitä sun juttus saa aikaan... Toivon, että eräänä päivänä olet ihmismassan seassa puhumassa. Sitten näet mitä on "muiden höpinä"...
NATO olisi niin halutessaan saanut lentokenttiä ja sukellusvenetukikohdan Norjan pohjoisosiin, jos siis vain olisi HALUNNUT, eli ei tässä suomea mihinkään olisi tarvittu.
Norjan vuoristoihin olisi samalla voinut porata ydinaseiskun kestäviä bunkkereita, ja louhia kultaa myös siinä sivussa, jos näinkin vain olisi HALUTTU tehdä...
Mutta miksi näin?
No siksi että jos sota syttyy niin sitten neukklandia ydinpommittaa finlandiaa, ja NATOn kalusto siirtyy salaisiin tukikohtiin pohjois-Norjassa, joita on jo olemassa...
Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin.
Norjassa pitäisi rakentaa - Suomessa ei, kentät ovat sitä paitsi hyvien maayhteyksien päissä - Kuusamoa myöten.
Mielenkiintoista. Vain muutama näyttää tietävän jotain Venäjästä, suurempi osa vetoaa Venäjän epäonnistuneisiin ohjuskokeisiin yms. ja unelmoi ydiniskusta... ellei kyseessä paljolti sama mies?
"Venäjä ei osaa, ei kykene... ohjusisku Suomeen ja Suomeen sisällissota..." Sama mies. Onko sillä jotain Suomea vastaan?
Strategisesti parasta, nopeinta ja helpointa venäjälle on pommittaa suomea, jonka jälkeen suomen saastuneiden ja säteilevien maiden läpi ei enää voi kulkea venäjälle.
Ainoaksi vaihtoehdoksi NATOlle joukkojen kuljettamiseksi jäisi siis sotalaivat tai sotilaslentokoneet, jotka venäjä pystyisi torpedoimaan alas useilla eri menetelmillä.
Meren pinnan alle tai pohjaan upotettu ydinpommi tekee selvää meriteitse maahan tunkeutuvasta laivastosta yksinkertaisesti, ilman sen enempiä ihmeellisyyksiä, joukkoja tai muuta sotateknologiaa.
Lentokoneet tulee alas maasta ammuttavilla eri ohjuksilla, joita venäjällä riittää kylvettäväksi koko taivas täyteen.
Mitä epäselvää tai väärää tässä nyt sitten olisi? Tästä strategiasta on puolustusvoimien puolesta puhuttu jo vuosikymmenet.
Hölynpölyä. Venäjä tekee Suomeen Krimit. Päästään vähemmällä.
Bulavasilava.
Etkö sinä muusta osaa kirjoittaa kun kiinasta tai venäjästä? Joku kinkku on syöty? Nyt on olutpullo auki ja palattu copy paste astialle!😂☃️
Kaikissa armeijoissa ja sotaliittoumissa sateenkaarihommat ovat se pääasia. 🏳️🌈 😮 💩
Tämäkin on taas erinomainen esimerkki siitä mikä on tulos, kun Venäjävastainen hihhuli valtaa eri nimimerkein koko palstan tyytyttääkseen Venäjäpelkonsa harhaisen mielikuvituksensa tuotannolla.
USA vois jo nyt räppästä ne sukellusveneet syvyyksiin niin laantuisi Putinin uho.
Tässä aselajissa Venäjällä on hienoinen johto.
Tätä meidän natofanaatikot eivät ymmärrä!
Tässä aloituksessa on perää. Kaikki skenaariot kannattaa huomioida.
-Z-
Eikös se kannattaisi puhua puhua ja puhua eikä ruveta hävitystä tekemään. Neuvottelut ja sopimukset ovat nykyaikaa, väkivalta ja hävittäminen taas mieletöntä antiikin alkuasukkien hommaa
Eikös se ole meille maailman kansalaisille erittäin positiivinen asia jos niitä avaimia sovitellaan vääriin lukkoihin, kun ei ne ydinaseet toimi kuin OIKEILLA avaimilla!? :P :D
Miten nopeasti Suomesta Nato tai USA voi rynnäköidä noihin ydinsukellusveneiden tukikohtiin?
Ivalon kentältä 14 minuuttia.
Kuinka lähellä nuo US/Nato taistelujoukot harjoittelevat sotaa Suomen Lapissa - noista ydinsukellusveneiden tukikohdista?
Venäjällä on eniten menetettävää, kun on eniten pinta-alaakin ja luonnonvaroja, joten eniten kusee, paskoo ja oksentaa Venäjä ihan omille kintuilleen, jos alkaa öyhöttämään kuin vähä-älyinen hermoheikko ääliö mulkero idiootti ydinaseillaan.
Aloittaja on venäläinen.
Elä sinä uskosi pohjalta, minä elän tiedon pohjalta.
Nyt se ryssä alkoi räjäyttelee ydinvoimalaa Ukrainassa.Mitäs luoma tähän?
En tiedä luomasta, mutta STUK rauhoittelee!
Missään ydinasevaltiossa ei ole yhden miehen - henkilön käynnistyskäskyä
Venäjällä painopiste on yhdistelmässä (vielä tänään) Borei Bulava yhdistelmässä, yhdessä strategisessa Borei ydinsukellusveneessä on tarvittaessa 16 monikärkiohjusta, jotka voidaan laukaista jopa sukelluksista - ja yhdessä ohjuksessa jopa 2-6 taistelukärkeä - yhden ollessa jopa puolet "hiroshimasta"
- on helppo laskea kokonaisen veneen taisteluvoima - kun kaikki - jopa 16 x 6 kärkeä voivat ohjautua eri kohteisiin - ja itse sukellusvene voi maata "hiljaisena jopa kolme kuukautta", jos miehistö kestää - yli 400 metrin syvyydessä ja vain 100 kilometria rannikosta jonne maalitukset ovat tehdyt.
Lopullisen päätöksen tekee sukellusveneen kapteeni - hän on aivan suvereeni tässä - ja saa käskyn esimerkiksi Venäjän pohjoisen laivaston komentajalta, jonne taas ulottuu Putinin käskynappi - jos Putin sattuisi painamaan nappia, saa sivuvirtana Armeijan komentaja viestin ja hän voi estää signaalin kulun laivaston komentajalle.
Mutta s-veneen kapteeni avaa käskyn elokuvamaisesti kassakaapista, josta ovat maalitukset - ja sitten tekee päätöksen - käytännössä yhdessä ohjusupseerin kanssa, mutta viimeisen sanan tekee kuitenkin kapteeni (ellei synny kapinaa!), eli hän on se joka voi päättää "maailmanlopun", sillä jos hän antaa laukaisukäskyn ja ohjukset läpäisevät luukun avautumisen kappalemääräisenä - siirtyy tieto automaattisesti kaikille merelle oleville Borei s-veneille - avautuneiden luukkujen lukumäärin.
Boreita on jatkuvassa palveluskäytössä neljä - kaksi Atlantilla ja kaksi Tyynellä merelle - Atlantille lähteneet täydentävät itseään Kuolan niemimaalla ja Tyynen meren osalta Kamshatkalta.
Onkohan ydinaseiden käyttökynnys alentumassa?
Ydinsodan merkittävin uhka kumpuaa tosiaan tuolta veden alta! Liina monilla mailla on jo näitä strategisia ydinsukellusveneitä ja niiden teknologia on kehitetty huippuunsa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/01c5afa4-c61b-46e3-ae26-79d8c740f391
"Tällainen on Putinin uusi tuomiopäivän sukellusvene, joka hankittiin ”tutkimuskäyttöön”
Uusi sukellusvene luovutettiin laivastolle juhlallisin menoin viime perjantaina. Valtava sotakone saa käskynsä suoraan presidentiltä ja Kremliltä."
Keskustelijat elää viimevuosituhatta.
Eivät tiedä sukellusveneistä hittoakaan.
Eivät tiedä mitä noissa sukellusveneissä pelätään eniten.
Se ei ole vain se ydinpmmi.
" menimme tekemään Nato-Isäntämaa pöytäkirjan (MoU) - kysymättä kansalta ja eduskunnalta mitään ---"
Nyt on kysytty kansalaisten itse valitseman eduskunnan mielipide. Mitä Luoma asiasta tänään tuumii?
Ei Luoma tällaisiin vastaa. Toimii samoin kuin Bäckman, kertoo valeen ja antaa trollien hoitaa loput. Vrt. Bäckman julisti suureen ääneen heti sodan alkuvaiheilla, että kaksikymmentä suomalaista vapaaehtoista on kuollut Ukrainassa ja lukua hoettiin eri palstoilla kuukausia. Todellisuudessa siellä ei ole tähän mennessä kuollut ainuttakaan suomalaista. Bäckman ei valeitaan korjaa, eikä kommentoi.