Porilainen, hyvätsytkö sinä että lapsiasi peloitellaan ja heille syötetään jo lastentarhassa ja alakoulussa uhkakuvaa että jos hänen perheensä ei muuta elintapojaan niin maapallon tuhoutuminen 50 vuodessa on hänen vanhempiensa ja hän syytä..
porilainen vanhempi, pohdi tätä
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suurin osa ei hyväksy persujen käyttämää uhkakuviin perustuvaa pelottelupropagandaa.
Parempien elintapojen opetus on tarpeellista ja kaikki vastuulliset vanhemmat tietysti hyväksyvät sen.
Älä sekoita tähän aloitukseen persuja jotka eivät eivät kannata MEILLE veronmaksajille hyvin kalliiksi tulevaa ja täysin turhaa ei-työperäistä maahanmuuttoa, keskutellaan nyt vain siiitä että miksi lapsia ja nuorisoa saa uhkailla sekä syyllistää maailmanlopusta?
Ei lapsia ja nuorisoa syyllistetä.
Heillä on aivot tajuta nykytilanne ja ovat huolissaan tulevaisuuden maapallon elinkelpoisuudesta,
Punavihreä agitaattorikoneisto on alkanut systemaattiseen lasten aivopesuun kunnon kommunistiseen malliin.
Päiväkodissa aloitetaan sukupuolettoman homokulttuurin ja globaalin punavihreän kommunistisen silmätkiinniaivotnarikkaankulttuurin junttius. Tätä toistetaan lukioon ja yliopistomaailmaan asti.
Historia vääristellään kuten Venäjällä, opetetaan olemaan anarkisti, olemaan noudattamatta lakeja.
”Opetuksen” mukaan mieskin muka voi synnyttää.
Meillä kasvatetaan punavihreitä öyhöttäjiä kansan ymmärtämättömyyden takia.
Mitä merkitsee kouluaine ”medialukutaito” tai uskontoa korvaava ”elämänkatsomustieto”.
Yksittäistapauksia....pelolle ei saa antaa valtaa.
Helpottiko?
Minkä sille voi, että Suomi on kommunistivaltio.
Ainakin jos uskoo sinua.
Unohdit vastata itse asiaan.
Ei se oe uhkailua ja pelottelua jos lapselle sanoo että jos sinä ja vanhempasi ette muuta elintapojanne niin olette syyllisiä siihen että koko maapallo tuhoutuu.
Olet harvinainen tapaus, jos noin tökeröati asian sanot, vaikka se totta onkin.
Onneksi koulussa ei toimita samalla tavoin.
Lapset nykyään ovat useimmiten lukeneet ilmastomuutoksesta netissä ja joskus heillä on enemmän tietoa kuin opettajilla.
70 - luvulla kun itse olin koululainen niin muistan vallan hyvin kun kommarit peloittelivat lapsia ja nuoria atomisodalla jonka amerikkalaiset pian aloittavat. Radiossa soitettiin rauhanlauluja ja kaduilla marssittiin rauhanmarsseja. Nyt punavihreät peloittelevat ilmastonmuutoksella ja lietsovat hysteriaa.
Kaikki mitä netistä lukee, kannattaa ottaa todesta on sinun väitteesi ja varsinkin kun se koskee ilmastonmuutosta. Minäkin luin muutama vuosi sitten netistä että täällä ei kohta enää hiihdetä kuin hiihtoputkissa sekä lasketella kuin keinolumilla. Miten on käynyt, tämäkään ilmastoahdistuneiden hysteerinen pelottelu ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa.
Kyllä se pitää paikkansa.
Eipä Porissa ole viime vuosina ollut joka vuosi ollenkaan hiihtokelejä.
Vielä 1980-luvulla oli kuukausia kestävä paksu lumihanki eikä tarvittu lumitykkejä.
Luonnonjäiiiä sai luistella huhtikuuhun asti.
Ennusteet ovat toteutuneet.
Toimiin ilmastomuutoksen ehkäisemäksi on onneksi aloitettu, vaikka persuilijat haluavat tässäkin asiassa luistaa vastuusta.
Lyötkö kuukauden toimeentulotukesi verran vetoa ettei tänä talvena olisi kunnolla lunta jolloin pääsisi hiihtämään?
Koko talvenko?
Ei kun koko talven ja ensi kesän.