Tänään on edesmenneiden omaisten muistelupäivä. - Kysyn tässä mielipidettänne, että riittääkö kun kotona sytyttää kynttilän pöydälle. Siinä muistellen kuolleita sukulaisia ja tuttavia, katsellen lepattavaa kynttilän liekkiä, menneiden elämien liekkiä. - Vai ostanko kassillisen hautakynttilöitä ja ajan kymmeniä- ellei satoja kilometrejä autolla, ja paniikin omaisesti sytyttelen kynttilöitä omaisten haudoille. Huh, sitten kiireesti pois autoruuhkaan ja kotiin "hyvällä" mielellä, kun on tullut käytyä pikavisiitillä haudoilla. - Kumpi tapa lie parempi ja hyväksyttävämpi?
Pyhäinpäivä
2
<50
Vastaukset
Mielestäni voi aivan hyvin muistella kotona, jos on hankala päästä haudoille.
Itse kävin haudalla, vaikka liikkuminen on "vähän" hankalaa.- Anonyymi
Voi kotonakin muistella omaistaan,rakastaan,poisnukkunutta. Mutta itse ehdottomasti käyn haudalle viemässä kynttilät. Jotenkin koen että he ovat sinne haudattu ja ruumis makaa siellä,sinne kuuluu myös muistelu viedä. Kesälläkään jos kukaan ei muista vainajaa esim istuttamalla kukkasia, hautaa on hoitamaton,,ajan kanssa seurakunta ottaa haudan uudelleen käyttöön. Ja varsinkin jos ja kun monella vainajalla on kuitenkin lapsia,omaisia vielä elossa jotka voisivat hoitaa hautaa.
Kyllä minusta tuntuu pahalta ettei vainajaa,äitiä,isää,mummia,ukkia muisteta enää kuoltua. Itse olen menettänyt valitettavasti molemmat rakkaat vanhemmat, minä käyn viikottain haudalla ,kesällä kesäkukkaset istuttaen ,loppukesästä pallokrysanteemin ja syksyllä callunoita, alkutalvesta ja ennenkaikkea Jouluna kynttilöitä. Keskitalvena en jaksa liikkua joka viikko ja sitten valitettavsti hauta jää sankan lumikerroksen alle. Mutta uusi kevät koittaa niin sit hauta on taas upeasti hoidettu. Koskaan ei vanhempani unhohon jää. He olivat minulle syvästi rakkaita ihmisiä. Minun eläessä ei hautaa oteta uusiokäyttöön,hoidan sen moitteettomasti ja sen olen kuullut seurakunnan työntekijöiltä.
Itselläni on eno ja pari tätiä elossa mutta eivät hoida veljensä ja äitinsä,isänsä hautaa, Tuntuu pahalta,hautakivi likainen,sammaloinen,kaiverrukset liki näkymättömät . Mutta en minäkään voi kaikkia hautoja hoitaa,kyllä suku vois laittaa seurakunnan hoitoon jos yhtään välittävät äidistään,isästään ,veljestään. Ei se tarkoita et tarttis olla haudanpalvoja mutta kunnioittaa kuitenkin edesmennyttä perheen jäsentä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531525- 1701285
- 81122
- 611117
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2511077- 141010
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33883Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55862Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti94859- 347795