Oulun, Kajaanin ja Rovaniemen alueen väestö ei kuulu Suomen valtiollisen perustuslain piiriin. Ei ole kuulunut Suomen itsenäistymisen (1917) jälkeen. Tuolla alueella poronomistajilla ovat erillisoikeudet, ns. mielivaltaan perustuvat oikeudet.
Perustuslain pykälät 6 § Yhdenvertaisuus, 10 § Yksityiselämän suoja, 15 § Omaisuuden suoja ja 106 § Perustuslain etusija eivät tuolla alueella toteudu. Poronomistajat ruokkivat porokarjansa ihmisten yksityismailla (pihoilla, puutarhoissa, kasvimailla, viljelyksillä ja taimikoissa) sekä liikenteen seassa tieluiskissa.
Poronhoitolain 3 §, Poronhoidon harjoittamisoikeus sanoo, että Poronhoitoa saadaan harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta.
Poronhoitolaissa sen harjoittamisoikeudessa on kyllä joitakin rajoituksia, mutta niitä ei ole koskaan poronomistajien taholla noudatettu. Eikä lainsäätäjä ole puuttunut asiaan.
Ristiriita poronhoitolain ja perustuslain välillä on siis yksiselitteinen, mikä on nähtävissä lakipykälistä. Asiaan on yritetty alueen kansalaisten taholta eri keinoin saada korjausta jo vuosikymmenien ajan, tuloksetta. Ihmiset ovat lopen kyllästyneitä jatkuvaan omaisuutensa hyväksikäyttöön sekä poronomistajien taholta tapahtuvaan elämänsä häirintään.
Alueella on jatkuvia konflikteja porottomien ja porollisten välillä. Asioita on yritetty ratkoa erilaisilla sovitteluilla ja korvausjärjestelmillä, mutta ne eivät ole toimineet ja ristiriidat ovat vain syventyneet. Sopua on mahdotonta saadakaan aikaan niin kauan, kun toinen osapuoli käyttää toisen omaisuutta hyväksi harjoittaessaan elinkeinoaan.
Kun poroelinkeinonharjoittaja ei kunnioita perustuslain omaisuudensuojapykälää, tämäkö pitää porottomien asukkaiden, viljelijöiden ja maanomistajien hyväksyä? Ei tietenkään kenenkään pidä sellaista hyväksyä. On täysin absurdia ajatella, että alueen asukkaiden, mökkiläisten, viljelijöiden ja maanomistajien olisi mukisematta hyväksyttävä poronomistajien mielivalta, lainsäätäjän toimimattomuus ja virheelliset lait.
Mitä sanoo yhteisesti sovitut Euroopan ihmisoikeussopimukset? Entä EU:n jäsenmaitaan koskevat perusoikeussopimukset ja -määräykset sekä Suomen oma kansallinen perustuslaki? Suomi selvästi rikkoo poronhoitoalueella yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksia ylläpitämällä perustuslain vastaista poronhoitolakia.
Lainsäätäjä on vastuussa siitä, että asiat ovat järkyttävän huonolla mallilla Pohjois-Suomessa, mikä on suureksi häpeäksi koko kansalle. Hallituksen on pikaisesti tartuttava asiaan, ja korjattava poronhoitolaki vastaamaan perustuslakia. Poronhoitoalue on rajattava koskemaan yksin Saamen aluetta, kuten naapurimaat Ruotsi ja Norja ovat tehneet, eli vapaan laidunnuksen paimentolaisporonhoito palautettava takaisin Saamen alkuperäiskansalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.