Perussuomalainen et ole Kristitty !

Kristitty ei voi kuulua porukkaan mikä vihaa veljeään. Kristitty
ei voi myöskään mennä sotaan aatteella, mutta Kristitty voi puolustaa
oikeutta ja suojella elämää. Jopa sananlaskuissa, joka miekkaan tarttuu,
niin se miekkaan hukkuu.

Kristityn ihmisen ei koskaan elämässä pidä ottaa valtioa ja sen aatetta ja
sen rotuja ja muutakaan sydämmeen eli: Et saa ottaa pedon merkkiä otsaan.
Etkä saa ottaa sitä käteen ja sen nimissä vahingoittaa ihmisiä. Se on synti.

Me Euroopan unonin fanit tai miksi kutsutte. Aivan sama, emme kannatta
euroopan unionia poliittisesta syystä, vaan ihmisten tasa-arvon ja oikeuden
syistä, jotta ihmiset voisi hyvin. Jokainen ihminen on tasa-arvoinen.

Jos palvelet jotakin virkaa valtiolla tai kunnalla siitä syystä, että voit
vahingoittaa ihmisiä. Tunnet mielihyvää pahuudesta, niin se on myös sinun
palkkasi. Se on poissa sitten viimeisenpäivän tilistä. Jos ilmiannat jonkin
ihmisen muusta syystä, kuin velvollisuudesta ja tunnet hyvin, niin sekin on
poissa viimeisenpäivän tilistä. Sinun on mentävä ostamaan sitä öljyä
lamppuusi, kuten Jeesus vertauskuvassa kertoo jos sitä sinulla siellä ei ole.

Ei toki Kristitty kumarra lippua ja montaa lippua koristaa myös pedon kuva.
Sellaista sinä olet yleensä myös tekemässä jos sitä kannat. Euroopan
unioni on yhteisö ja sen ongelmat perustuu juuri nationalismiin ja pedon
kuvaan. Moniko saksalainen oli edes syntynyt, kun Hitler oli ? Ei ihminen
ota sydämeensä pahuutta syntyessään, vaan se tartutetaan ihmisiin.
Suomen poliittinen media on myös syyllinen persujen ongelmiin ja syy
miksi he ovat saastuttaneet itsensä ja tehneet itsestään syntisiä.

Raamattu sanoo, että toki osa on siitä toisesta isästä jo alunperin.
Kommunismi ja suomi-paska on kaikista pahimpia, kun ne tukeutuu
eri järjestelmillä ihmisten yksilöllisyyteen, esim. Kela ja etuudet ja sossu.
Valtio on tunkeutunnut myös kirkkoon ja jälki ja hedelmät on sellaisia nyt.
En ole kirkon jäsen jos sitä kysytte. Kirkko ei edusta kristinukoa ja on
ihan jotakin muuta, mitä raamattu opettaa. Oliko joku pappi poistamassa
vanhaa testamenttia Raamatusta, no oikeastaan ne kaikki pitää lukea,
että saa vahvan uskon ja Eenokin kirjan myös. Siellä on kaikki oikein.

Uskoa ei saa ilman tietoa ja totuutta. Ei uskoon tulla, vaan usko tulee
tiedosta. Yksinkertaisia ihmisiä/sieluja ei suinkaan silloin rankaista,
vaan kaikki punnitaan omalla vaa'alla sanotaan raamatussa. Kirjoitan
tämän tänne juuri siitä syystä, että ne jotka valehtelee täällä vihansa
vuoksi Euroopan unionista ja sen tarkoituksesta, niin ymmärtää tämän,
että me emme ole täällä valtion tai nationalismin vuoksi kannattamassa
EU:ta. Vaan ihmisten vapauden ja tasa-arvon vuoksi. Minusta näin on
parempi ihmisille ja raamattu sanoo myös, että kansakuntien aika päättyy.
Eli teemme jumalan tahtoa.

Pitääkö sitten vihata Muslimeja ja Buddha ja muita uskontoja ?
Raamatussa Jeesus sanoo ensinnäkin, että ei ole elämää ilman jumalan
siunausta ja kaikki elämä tulee jumalalta. Jeesus herätti kuolleita esim.
Jeesus sanoo myös, että hänellä on lapaita myös toisessa karsinassa ja
nekin hänen on tuotava. Islam on lisäksi Kristinuskon juuri ja alkukristitty.
600 luvulla Islam erosi Kristinuskosta poliittisista syistä, kun valtiot tuli
uskontoon ja ruhtinas raha. Ei ei tule vihata, vaan elää omassa vahvassa
uskossa ja siloin sinä et kompastu. '

Joko maahanmuutto vastaisuus ja natinalismi alkaa karista .... Huomaa
olet saanut tiedon ja sinun on elettävä sen kanssa.

2

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä kerron teille näitä asioita, mitä Teillä todellisuudessa on ja
      sitä suomi-paskaa mistä minä puhun.

      Teillä on laki, että voitte antaa lapsellenne vain 4900 euroa kolmessa
      vuodessa ja jos annatte enemmän, niin maksatte veron eikö niin suomi ¨
      mulkvisti eikö niin puhunko totta? Eli käytännössä se tarkoittaa, että
      Te ette ole lasten isiä ja äitejä ja vanhempia, vaan lapsistanne tehtaillaan
      orjia valtiolle. Teillä oli myös ennätys määrä lasten huostaanottoja syy
      on lähes 100 % köhyys ja pärjääminen suomen kommunitisessa
      järjestelmässä. Alkoholiko syy vai seuraus... Minä asun maassa, missä
      viina ja olut ei maksa mitään. OK, otin alussa vähän enemmän, mutta nyt
      yritän oikeasti olla sitä juomatta, eikä oikein maistu enään silleen... puhun
      oikeasti, että väkisin saattaa mennä joskus pari kaljaa... mutta siihen se
      jää, kun tietää, että minä asun ulkomailla ja olen vapaa.
      Ai en ole suomalainen? xxxx Silläkö perustelit verosi vai ? Varastaa voi,
      mutta pitää sanoa rehellisesti, että sillä viedään. Älä selitä kuluilla, ne
      kulut tulevat Teidän omasta organisaatiosta ja siitä ei pennejä juopolle
      jää.

      Yksi kirjoitti Kauppalehdessä, että voiko muutkin käyttää kolttakoruja
      kuin lappalaiset... No voiko muutkin käyttää intiaani koruja, kuin intiaanit?
      Tämä paljastaa juuri sen, että Teiltä on viety oma arvo ja oma elämä suomen
      paska kommunismiin. Ette uskalla tehdä mitään, kun joku voi varastaa sillä
      rahaa eikö niin esim. valtio. Teillä ei ole okeutta edes omiin lapsiinne ja
      kasvattaa niitä sukunne arvojen mukaan. Tästä syystä suomessa on näitä
      perussuomalaisia ja he ovat kadoksissa vapaassa euroopassa ilman isää ja
      ilman äitiä ja sitä valtioa, mikä on muuttunut EU:n myötä välinpitämättömäksi.

      Hyräilette kuin pikku pirut, jotka katsoon tulli ja poliisi ohjelmaa, missä
      valtio aina voittaa, mutta Teille ei näytetä missä valtio häviää eihän ?
      Minä en toiseksi kuuna päivänä voisi kuvitella, että Persu lukee kauppalehteä
      tai taloussanomia, kun keskusteluissa ei esiinny kaupallisia termejä.
      Paljastaa senkin tieto taidon osaamisen ja kuitenkin ne on kovin kärkkäitä
      valehtelemaan suurin piirtein asista, mutta eivät kohdenna eivätkä muuten
      tarkenna matemaattisia lausekkeita, huom! Pitäisi osata jos puhuu asiasta.

      Intuutiota kyllä löytyy rodun mittaamiseen ja luuloa löytyy myös eikö ?
      Olemmeko lukeneet muuta ? Ai se oli se kansankeinojen myynti vai ?
      Eli valtion yhtiiöiden osakkeiden myynti globalisteille eli sijoittajille ?
      Siinä olen samaa mieltä, että valtion ja kuntien reaaliomaisuus olisi
      yksityistettävä suoraan kansalaisille osuuksina ja osakkeina. Sekä
      muutenkin luotava vakuutuspohjainen järjestelmä. Mutta mitä persu
      ymmärtää osakkeen tai osuuden päälle? Kysyy kuka määrää milloin minä
      saan sen myydä ja mistä saan ruokaa sillä tai rahaa niinhän ?HAU ? Niin
      Nuuskimalla se intuutio myös toimii koirilla eikö ?

      Ai, niin linkitin myös sen Korkeimman oikeuden päätöksen euroopan
      unionille ja monelle taholle. Siinä Lasten vanhempien murhaajalle ei
      määrätty korvausvelvollisuutta perheelle Lasten äitien tappamisesta.
      Juttu oli Iltalehdessä viime viikolla ja siinä todistettiin vai tämä minun
      kirjoitus taas todeksi ja sanottiin, vain, että suomessa on sosiaalihuolto.
      No sinne meni perheen äidin avut ja mahdolliset muutot ulkomaille ja
      perinnöt, mitä olisi voinut tienata Euroopan unionin muissa maissa.
      Suomalainen on siis koira valtiolle. Hau.

      Näiden asioiden vuoksi meidän on haetta apua Euroopan unionilta ja
      saatava oikeutta elämään ja vapauteen. Ihmisille on saatava ihmisarvo.

    • Euroopan unioin kautta saamme oikeutta ja oikeudenmukaisuutta.
      Meillä on laajempi media ja laajempi vaikutusvalta.

      Tämän kalaiset ongelmat on juuri Itä-euroopan maissa, kuten Unkarissa
      ja Puolassa. Virossa ei annettu kenekään Neuvostoliitto henkisen jäädä
      mihinkään virkaan. Puola ja Unkari pyrikii rakentamaan diktatuuria ja
      mitä se tarkoittaa jos he saavat luvan eriarvostaa muita ? Meinaatteko,
      että ne ei silloin ryhtyisi myös eriarvostamaan myös unkarilaisia ?
      Niinkö persu luulee ja tykkää kaverista joka haukkuu muita selän takana
      ja luullee, että se ei ole ojentamassa jo sitä taas sinun seläntakana...
      Kyllä niillä on tapana tehdä sitä samaa kaikkille.

      Eikö Soros ollut Unkarilainen jo ?? Kuka on seuraava ja seuraava ja
      seuraava ja milloin se päättyisi ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe