Osinkoja VEROTTOMANA peräti 20 mrd/v (haans)

Ei siis ihme, että valtio mutta myös Sinä velkaannutte kovaa vauhtia. Suomeen on kepun ja kokoomuksen voimin plus "demarin" avituksella syntynyt verojäjärjestelmä, jossa rikkaat voivat kiertää verot lähes kokonaan . Otsikossa mainitusta verottomasta osinkopotista valuu ulkomaillekin lähes puolet, eli yli 9 mrd euroa, tietää herrrliinin sanomat kertoa.

Vertailun vuoksi, matti ja maijja maksaa pelkkiä KULUTUS-veroja enemmän kuin tuloveroja, peräti 20 mrd euroa. Ja vieläpä VELKAA ottamalla. Hölmöläiset siis maksavat veroja Velkaa ottamalla !!!!
Ei siis ihme, että rikkaat rakentavat näitä rivi-demarin Vero Paratiiseja, ostoskeskuksia kuin liukuhihnalla ja vastaavasti siirtävät tuotantoaan ulkomaille.
Kauanko perseesi kestää tätä porrvarin virittämää merivettä ?
Veikkaan, että LAMA on jo aivan nurkan takana, sillä
velanotollannekin on kuitenkin rajansa, varsinkin kun
vanhat velat tahtoo jäädä maksamatta.

t. svt
5894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Kommunismissa olisi toisin. Vertaa: Pohjois-Korea. Maan ympärillä olisi piikkilangat, jotka estäisivät, etteivät rikkaat karkaa ulkomaille. Tosin kommunismissa niitä rikkaita ei taida olla.

Äänestä
  • Ei kyse olekaan nyt kommunismista vaan oikeudenmukaisesta verotuksesta jossa verot maksetaan maksukyvyn mukaan eikä veronmaksuhalun joka tunnetusti on heikko suomalaisella varakkaalla ylemmällä keskiluokalla ja ökyrikkailla jotka nostavat tulojaan pääomatuloina ja osinkoina joita verotetaan lievemmin kuin palkkatuloja tai ei oleenkaan kuten osa osinkotuloista on verovapaita.

    Äänestä

Aloittajalla ei ole suhteellisuudentajua. Ei muutamasta hassusta rikkaasta saada rävittyä mitään suurta veropottia, joka pelastaisi Suomen velkaantumiselta. Tarvittavat verot on kerättävä pienistä puroista.

Rikkaiden rahat ovat tuottamassa sijoituksissa. Ne ovat sitä pääomaa jotka pitävät talouden rattaat pyörimässä.

Äänestä
  • Linkki viimeisen lauseen väitteeseesi muutoin mutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki viimeisen lauseen väitteeseesi muutoin mutua.

    Tiedätkö mikä on sijoittaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mikä on sijoittaja?

    Älä viisastele kokoomuslainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä viisastele kokoomuslainen.

    Vastaa kysymykseen. En ala mitään taloustieteen luentoa pitämään täysin tietämättömälle.

    Tiedätkö mikä on sijoittaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastaa kysymykseen. En ala mitään taloustieteen luentoa pitämään täysin tietämättömälle.

    Tiedätkö mikä on sijoittaja?

    Ja lopeta sinä viisastelusi koska en tarvitse "valistustasi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja lopeta sinä viisastelusi koska en tarvitse "valistustasi".

    Älä sitten louskuta asioista mistä et mitään tiedä. Sijoittajien merkitys on äärimmäisen tärkeä uutta yritystoimintaa luodessa. Valtion maksamilla starttirahoilla ei kummoisia alkuinvestointeja tehdä. Riskirahaa ei saa kuin yksityisiltä sijoittajilta.

    Sinä olet luultavasti niitä (surullisen)kuuluisia Neuvostoliiton fanittajia.

    Äläkä sinä louskuta valheitasi kokooomuslainen koska et mistään mitään tiedä koska Suomen varakkaat kasvattavat pääomaansa eivätkä sijoita.
    https://yle.fi/uutiset/3-11048840

    Tämä selvä. Olet taloudesta mitään ymmärtämätön köyhä ja katkera kommunisti. Ihannevaltiossasi Neuvostoliitossahan kauppojen hyllyt oikein notkuivat herkkuja, ja niitä oli tarjolla koko kansalle.

    Ei Suomessa ole enää kommunisteja koska puolue lakkautettiin 90-luvun alussa kun N:liitto hajosi. Itse olet kakera ja taloudesta mitään ymmärtämätön arvailijapersu.

    Äänestä

  • On se kumma, että miljoonakasasata ei kannata veroja ottaa, kun pienituloiselta ne riistetään viimeiseen senttiin ja ajetaan ihminen täydelliseen kurjuuteen.

    Voiko olla, että vasemmistolla on niin yksinkertaiset poliittiset päättäjät, että verotukseen tosiaankin voi jäädä tuollaisia miljonäärien mentäviä aukkoja. Nyt rinteen kopla heti töihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mikä on sijoittaja?

    Vastaan:+++se+joka+ei+maksa+veroja+vaikka+rikastuu+smolanderina.+seon+sijoittaja-+Työhön+kohdistuvien+verojen+osuus+oli+Suomessa+53,2+%+ja+EU:ssa+keskimäärin+51+%.-+Kulutusverotus+Suomessa+oli+32,4+%+ja+EU:ssa+28,5+%.-+Pääomiin+kohdistuvien+verojen+osuus+oli+Suomessa+14,3+%+ja+kaikissa+EU-maissa+20,8%.+(Annex+A:taulukko+C.3_T).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se kumma, että miljoonakasasata ei kannata veroja ottaa, kun pienituloiselta ne riistetään viimeiseen senttiin ja ajetaan ihminen täydelliseen kurjuuteen.

    Voiko olla, että vasemmistolla on niin yksinkertaiset poliittiset päättäjät, että verotukseen tosiaankin voi jäädä tuollaisia miljonäärien mentäviä aukkoja. Nyt rinteen kopla heti töihin!

    Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia jotka ovat paaponeet pääomatulojennostajia alhaisella pääomatuloverotuksella.

    Äänestä

Tuossa linkki kirjoitukseen. Ikävä kyllä vain me varakkaat voimme sen lukea eli poimimani luvut ovat tästä jutusta.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006293438.html

Poimitaampa jutusta se, minkä tekin näette:
""Suomessa on vasemmistolaisin hallitus vuosikymmeniin, mutta se ei juuri puutu varakkaiden verotukseen. Kenellä on verotuksessa viimeinen sana?""

Olen tarjonnut asiaan vastausta jo aikoja sitten. Se valitettavasti pitää paikkansa. Olette luovutteneet vallan kusettajille:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14908768/30-000-rikkainta-kayttaa-todellista-valtaa-suomess

terv Haans.

Äänestä
  • Hallituksessa on kaksi porvaripuoluetta eli kepu ja vihreät joten siksi.

    Äänestä

Suomessa on paljon varakkaita ihmisiä toisin kuin väität. Tuo on tyypillistä kokoomuskepuporvaripropagandaa aliarvioida Suomen rikkaiden määrää todellista vähäisemmäksi mutta onneksi tuota porvarijaaritusta ei nykyään kukaan enää uskokaan ja hyvä niin.

Äänestä

Kertokaapa kateelliset , mitkä osinkotulot ovat verovapaita , kuten täällä väitätte.

Äänestä
  • Kokoomuslainen jauhaa taas kateusmantraansa. Lue aloitus uudestaan ajatuksella.

    Äänestä

  • >>Kertokaapa kateelliset , mitkä osinkotulot ovat verovapaita , kuten täällä väitätte.

    Luentun ymmärtäminen hoi !!! Juuri tuo avauksessa kerrottu 20 miljardia, jonka tosin yksinkertaisuuden vuoksi pyöristin yläkanttiin mutta siis absoluuttisesti yli 18 mrd euroa.

    HS:n (jota leikillisesti kutsun herrrrliinin sanomiksi, jotta jokainen tajuaa että kysymys on porvarilehdestä) sanamuoto on tarkaan ottaen: "suurimmasta osasta osinkoja ei makseta veroja" eli juuri tuosta mainitsemastani yli 19 mrd eurosta EI makseta. HS mainitsee tarkkaan ottaen kolme pääryhmää osinkoja suomalaiset henkilöille maksetut, yhtiöille maksetut ja vielä ulkomaille maksetut osingot. Toki on osinkoja, joista maksetaan veroja, niitä HS listaa noin 4,8 mrd euroa ja nämä siis tulevat tuon 18 mrdin päälle.
    Sinä Anonyymi saatat kuulua tähän viimemainittuun ryhmään.

    T. Haans.sea

    PS. Palaan vielä tähän verottomuusasiaan siltä osiin, mikä yhteiskunnallinen vaikutus sillä on sekä yritystukiin, jotka ovat aikamoiset nekin. Ja tavishan nekin veroina kustantaa !!!

    Äänestä

  • Kokoomuspropagandaa kuten tavallista. Tuossa ei ole otettu ollenkaan huomioon pienituloisten ja alemman keskiluokan maksavia välillisiä veroja kuten kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisävero, polttoaineveroa, sähköveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa. Välilliset eli tasaverot ovat samansuuruisia kaikille tulonsaajille.

    Äänestä

  • No+sehän+oli+laskettu+päin+persettä,+porvaripropagandaa.+Suomessa+yhteiskunta+kerää+veroja+ja+veroluonteisIa+maksuja+yli+90+miljardia.+Laskepa+huviksesi,+onko+jutussa+MAINITTU+5,8+MILJARDIA+TUOSTA+POTISTA+20%?+EI+EDES+LÄHELLE.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No+sehän+oli+laskettu+päin+persettä,+porvaripropagandaa.+Suomessa+yhteiskunta+kerää+veroja+ja+veroluonteisIa+maksuja+yli+90+miljardia.+Laskepa+huviksesi,+onko+jutussa+MAINITTU+5,8+MILJARDIA+TUOSTA+POTISTA+20%?+EI+EDES+LÄHELLE.

    Hyvä kommentti. Kiitos.

    Äänestä

  • Jos valtio olisi pumpattu rahaa täyteen,se elelisi jo omilla koroillaan ilman kenenkään sijoittajien rahaa ja ilman kenenkään veroja,mutta ei käynyt 90-luvulla kun esitettiin porvareille ja maa jäi siksi köyhäksi ja taitaa jäädä myös tulevaisuudessakin,harmi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomuspropagandaa kuten tavallista. Tuossa ei ole otettu ollenkaan huomioon pienituloisten ja alemman keskiluokan maksavia välillisiä veroja kuten kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisävero, polttoaineveroa, sähköveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa. Välilliset eli tasaverot ovat samansuuruisia kaikille tulonsaajille.

    Esim upm kymene saa vuodessa 2miljoonaa euroa. Sähköveeon palautusta.

    Siitä voi kaiken maksumies kansalainen. Pienituloinen vain haaveilla että saisi edes jotain kukea tai avustusta.

    Saavaan maksaa yritystuet ja maataloustuet.

    Missä kansalisen työntekoa avustu.
    Vaikka alkuun vaikka 40 000€ vuodessa

    Äänestä

  • Suurituloisilla on varaa maksaa. Minä kaipaan listoja , josta näkisi kuinka monta prosenttia kukin maksaa tuloistaan veroja, silloin kävisi selväksi kuka ne verot oikeasti maksaa. Siinä taulukossa pitäisi ottaa huomioon välillisetkin verot, kuten Alvit, TV-luvat, katumakssut jne...

    Yllätys, yllätys, pienituloisilla onkin korkein veroprosentti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurituloisilla on varaa maksaa. Minä kaipaan listoja , josta näkisi kuinka monta prosenttia kukin maksaa tuloistaan veroja, silloin kävisi selväksi kuka ne verot oikeasti maksaa. Siinä taulukossa pitäisi ottaa huomioon välillisetkin verot, kuten Alvit, TV-luvat, katumakssut jne...

    Yllätys, yllätys, pienituloisilla onkin korkein veroprosentti

    Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

Työttömiä kiusaavat rekrykoulutus- ja työelämävalmentajafirmat ovat oy:itä.

Miten nämä jakavat kasvavat voittonsa? Kuka omistaa?

Äänestä

valtio vuoden tulo ja meno arviossa vain 8miljd katetaan muulla kuin verotuksella tuloja,

Äänestä

MUISTATAKAA vielä sellainen juttu, että Osingot on vain ikään kuin "korkoa" omistajan sijoitukselle, ELI heidän omaisuutensa arvo on vähintään KYMMENKERTA osingoista, eli alkaen 200 mrd euroa .... ja kyllä sieltä "vähän" palkkoinakin fyrkkaa nostetaan ....

Joo¨ o, sillä lailla, sanoisi Tarvajärvikin, jos eläisi...

T. Haans.sea

Äänestä

Aloittajan kannattaa katsoa joskus vaikka "Leijonan luola"-ohjelmaa, joka tulee nytkin Jimiltä. Siinä näkisi kuinka nämä ns. rikkaat käyttävät rahojaan.

Verottaja tuhlaisi samat rahat byrokratian pönkittämiseen.

Äänestä
  • Verorahoilla rahoitetaan sunkin terveydenhuolto ja aiemmin sun koilutuksesi. Samoin infra.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Verorahoilla rahoitetaan sunkin terveydenhuolto ja aiemmin sun koilutuksesi. Samoin infra.

    Joita ei taas tarvittaisi mikäli pääomat verotettaisiin valtiolle.

    Yrittäjyydellä on yhteiskunnat rakennettu, ei sängynpohjalla makaamalla tai tekijöille päätä aukomalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joita ei taas tarvittaisi mikäli pääomat verotettaisiin valtiolle.

    Yrittäjyydellä on yhteiskunnat rakennettu, ei sängynpohjalla makaamalla tai tekijöille päätä aukomalla.

    Kokoomustrollin hourailua jota onneksi kukaan ei ota vakavasti tällä palstalla ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomustrollin hourailua jota onneksi kukaan ei ota vakavasti tällä palstalla ja hyvä niin.

    Kerrohan fiksu persu kuinka rakennat sohvalta käsin vaikkapa omakotitalon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Verorahoilla rahoitetaan sunkin terveydenhuolto ja aiemmin sun koilutuksesi. Samoin infra.

    Kävin aikoinaan yksityiskoulun ja sukuamme on aina hoitanut yksityiset lääkärit. Myös tilallemme johtava tie on yksityinen. En ole koskaan saanut penniäkään yhteiskunnalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin aikoinaan yksityiskoulun ja sukuamme on aina hoitanut yksityiset lääkärit. Myös tilallemme johtava tie on yksityinen. En ole koskaan saanut penniäkään yhteiskunnalta.

    Porvaripersun valetta. Jos teillä on tila olette nostaneet maataloustukia ja olet aikoinaann käynyt valtion kustantaman kansakoulun. Ykistyistiet saavat valtionapua ja tuskin sukasi on hoitaneet pelkät yksityislääkärit. Valehdella toki saa mutta se on eri asia uskotaanko potaskaasi.

    Äänestä

  • >>leijjonaluola.... Siinä näkisi kuinka nämä ns. rikkaat käyttävät rahojaan.

    Eli Kiinaan sijoittavat

    Äänestä

Ei ole mahdollista, että joku hankkii vuodessa miljoonatulot omalla työllään, vaan hän nostaa omana palkkanaan muiden ihmisten palkkaa. Sellaista se on, kun kokoomus järkkää noita matalapalkka-aloja. Siellä sitä on halpaa orjatyövoimaa.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Kun verotus lopetetaan niin KAIKKI suomalaiset vaurastuvat ja tulevat onnellisiksi !

Kiitos kun mainitsit asiasta !

Äänestä
  • Persuvaletta.

    Äänestä

Lupasin palata asiaan. Näin teen. ELI, kysymys on VALTAVIKSI paisuneista tuloeroista jotka johtuvat JÄTTI-työttömyydestä. Näin se vaan on, kun porrrvarin ei tarvitse maksaa palkkoja, ne voi pistää omaan taskunnsa. Robotit ja Matut hoitavat hommat HALVALLA. Työttömiä elätetään ilmasitöillä ja ruokarahalla.
Meno on melkein kun banaanivaltiossa.
Nauttikaa, ja muistakaa...

äääänestää porrrrrrrvaria, se takaa menon jatkumista !!!

t. haans

Äänestä
  • Suomi on jo banaanivaltio,
    koska edellinen hallitus myi
    yhteisen omaisuuden.

    SE OLI MASSIVINEN VIRHE JA VEI SUOMELTA KAIKKI MAHDOLLISUUDET ELVYTTÄÄ SUHDANNEKUOPASSA.
    Valtion omaisuuden myynti pitäisi viedä oikeuteen.

    Katainen aloitti Suomen hallinnon kuolemankierteen,
    kokoomusta ei olisi ikinä saanut päästää hallitukseen, ei ikinä.
    Sipilä (oligarkki) ja sen klaani oli haaskalla ja käytti lainsäätäjän valtaa edistääkseen omia bisneksiään.

    Kaksi edellistä hallitusta (ennen nykyistä) pitäisi laittaa vastuuseen.
    NYRVISTÖN yritys jatkaa virassa HAISEE PAHASTI.

    Mihin perustetaan Suomen Nuremberg?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on jo banaanivaltio,

    Asiaa.

    Näinpä.

    Äänestä

Mitä lähempänä olet totuutta
sitä varmemmin joku mielestään hyvin nokkela kokkare ja punikki
tulee kiistämään sen tännekin.
Argumentit yleensä alaluokkaisia.

SIIS VARAKAS RIKU RIKAS HENGAILEE S24 PALSTALLA!

Petosten paljastaminen tarkoittaa just sitä,
ihmeteyttää, eikö ”rikkaalla” ole muuta tekemistä
kuin roikkua palstalla? Miksi se ei ole jo bahamalla tai jossain muualla?

Äänestä

Veroluikurit kuriin.

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

Veroluikurit kuriin.

Äänestä
  • Kulkurit verovapaiksi, ainakin u turhapuro.

    Kiitos on nyt paikallaan. Tosin ei uunon kohdalla.

    Äänestä

Eikös ne osingot mene eläkeyhtiöille ja ne maksavat siten valtiolle 5 miljardia kelalois saasta elättämiseen.

Äänestä

Vtun työttömät kun saataisiin suksimaan hiiteen maasta niin asiat olisivat hyvin. Ovat pahinta saastaa Suomessa heti rýssäelukoitten jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei siis ihme, että valtio mutta myös Sinä velkaannutte kovaa vauhtia. Suomeen on kepun ja kokoomuksen voimin plus "demarin" avituksella syntynyt verojäjärjestelmä, jossa rikkaat voivat kiertää verot lähes kokonaan . Otsikossa mainitusta verottomasta osinkopotista valuu ulkomaillekin lähes puolet, eli yli 9 mrd euroa, tietää herrrliinin sanomat kertoa.

Vertailun vuoksi, matti ja maijja maksaa pelkkiä KULUTUS-veroja enemmän kuin tuloveroja, peräti 20 mrd euroa. Ja vieläpä VELKAA ottamalla. Hölmöläiset siis maksavat veroja Velkaa ottamalla !!!!
Ei siis ihme, että rikkaat rakentavat näitä rivi-demarin Vero Paratiiseja, ostoskeskuksia kuin liukuhihnalla ja vastaavasti siirtävät tuotantoaan ulkomaille.
Kauanko perseesi kestää tätä porrvarin virittämää merivettä ?
Veikkaan, että LAMA on jo aivan nurkan takana, sillä
velanotollannekin on kuitenkin rajansa, varsinkin kun
vanhat velat tahtoo jäädä maksamatta.

t. svt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu