Ei media Ruotsissa kritisoi maahanmuuttajia.
Se ei ole sivistyneisyyttä kritisoida ryhmiä, ihmistyhmiä, se on rasistista.
Sen sijaan media raportoi tapahtumista.
Onhan sitä pohdittu ja debatoitu, miksi Ruotsissa räjähtelee ja ammutaa joka päivä.
Esim. Saksa ja Ranska ja Alankomaat on ottanut paljon enemmän pakolaisia vuosittain vastaan, mutta heillä ei ammuskella ja ei räjähtele.
Kaikki sanoo, että eivät tiedä miksi juuri Ruotsissa paukkuu ja räjähtelee.
Ympäri maailmaa tulee Ruotsiin ihmisiä tutkimaan asiaa. Se kiinnostaa tutkijoita. Mitään vastausta eivät ole antaneet vielä.
Ruotsi on siis erikoisasemassa tässä asiassa ja kukaan ei tiedä miksi.
Samoista maista pakolaisia kuin Ranskassa ja Saksassa ja Alankomaassa, silti Ruotsi erottuu juuri tuon ampumisen ja räjähtelyb takia.
Tutkijat eri maista tulee Ruotsiin ja katselee ja yrittää ottaa opikseen jota heidän omissa kotimaissaan ei kävisi samalla tavalla kuin Ruotsissa.
Minä ajattelen, että se on yhteiskunnan vika, miten yhteiskunta ja päättäjät järjestävät asiat pakolaisille kun ne tulee, miten intergointi suoritetaan ja mitä vaaditaan pakolaisilta ja niin edelleen,
Liian löysät oloy ei ole hyväksi kenellekkään.
Ruotsi on tunnettu holhoavasta asenteestaan pakolaisia kohtaan.
Minä luulen, ett- liiallinen holhous tekee ihmisestä laiskan ja haluttoman ja silloin kun nuorten vanhemmat ei tee töitä, ovat vain kotona ja elävät sosiaalin rahoilla vuodesta toiseen, silloin monet nuoret usein menee samaa linjaa kuin heidän vanhemmat, että työ ei maistu ja rahaa alkavat "tienata" rikollisuudesta ja vuosien kuluessa on nuorten rikollisten ideologia muuttunut. Ensin vain tappelivat keskenään, sitten alkoivat ampua toisen jengin porukkaa jalkoihin ja viimeaikoina ampuvat päähän. Ovat välinpitämättömiä omasta hengestää ja muitten hengestä.
Tekevät karriääriä rikollisuussa, haluavat kohota ylös parempaan asemaan jengeissään.
Nuorisoa on ohjattava jo alaluokilta lähtien ja jos huomaa vaikeuksia jollakin, niin yhteiskunnan pitäisi puuttua asiaan heti, sillä kun nuori on aloittanut rikollisen uransa, niin useinkaan siihen ei enää löydy mitään poispääsyä. Vain harvat lopettavat aikanaan ja enemmistö jatkaa rikollista uraansa.
Ympäristö missä he on koko ikänsä asunut, ei ole yhtä hyvä paikka kuin esim. joku ihan tavallinen asuma-alue tai joku rikas asuma-alue.
Alueilla missä on suuri työttömyys ja asukkaat eristäytyneitä osittain muusta yhteiskunnasta, ei silloin odottaakaan, että kaikki olisi normaalia.
Saa nähdä koska tutkijat älyäväät tämän, ulkomaalaiset tutkijat.
Ruotsalaiset tutkijat ei halua nähdä tätä, kun ei hallituskaan halua nähdä tätä.
Miksi eivät halua nähdä?
Siksi kai kun he ei tiedä mitä tehdä. Ne asuinalueet on nyt ja asukkaita eivät soi siirtää muualle kun on muutenkin asunnoista suuri pula.
Se on kuin oravanpyörä, se pyörii ja pyörii ja ulospääsyä ei ole kun se on jo pyörinyt liian kauan aikaa.
Ainoa mitä voi tehdä on, että lisää poliiseja ja vahtela ja lisää vankiloita ja kovemmat rangaistulset ja nuoret myös vankiloihin lusimaan kun kerran heistä ei monestakaan enää voi tulla tavallaisia kansalaisia ja rikollisia nuoria tulee jatkuvasti lisää, joten se ei lopu.
Mutta kaikkeen tottuu. Esim. minä en pidä Ruotsia pahana paikkana. Ruotsissa on hyvä elää ja olla, jos ei retkahda rikollisuuteen.
Jengirikollisuus
15
57
Vastaukset
- Anonyymi
Tarkoitatko että maahanmuuttajat pitäisi heti asuttaa parhaimmille paikoille mihin ei pääse edes normaalit kantaruotsalaiset. Että siksi on oikeus ryhtyä tuholaiseksi? Ei hyvää päivää. Koulutus olisi tarjolla jos kiinnostaa, sitä kautta olisi mahdollisuus.
Ei, vaan maahanmuuttajat pitäisi aluksi asustaa erityisissä paikoissa, mistä heidät joskus laitettaisiin sellaisiin kuntiin missä on asuntoja ja työpaikkoja, pitäisi olla jokin määrä aika ennen kuin he voisi muualle haluamiinsa apaikkoihin. Toisin sanoen Ruotsin EBO-laki pitäisi ottaa pois, siis laki joka antaa kaikkien maahanmuuttajien muuttaa minne itse haluavat heti Ruotsiin tultuaan.
Holhouksella tarkoitan sitä, että monet saa avustuksia ja asuntoja vuodesta toiseen ja eräät ei osaa ruotsia kunnolla vaikka ovat asuneet maassa jo monet vuodet.
Täytyisi olla laki, että on opiskeltava ruotsia ja ehkä jo kolessa vuodessa pitäisi oppia, eikä venytellä kielen opiskelua monella vuodella.
Kielitaito on se joka intergoi ja tietenkin myös työpaikka.
Ruotsissa vanhemmat rikolliset käyttää hyväkseen alaikäisiä lapsia, esimerkiks laittaa alaikäiset myymään narkotiikkaa tai viemään narkotiikan sinne tai tänne.
Jos alaikäiset jää kiinni, he pääsee kuin koira veräjästä, ehkä vain pari kolme kuukautta jossain ja sitten he on ulkona taas. Narkotiikan myyjät, ne vanhemmat pojat säästyy tuolla tavalla, eivät jää kiinni.
Joisakin perheissä on rahapula jonkin asian takia, silloin nuoret haluaa avustaa rahallisesti ja alkavat myydä narkotiikkaa.
Jengit käyttää alaikäisiä hyväkseen koko ajan.
On erittäin epämukavaa niille nuorille joiden ympäristö on rikollisia täyteen, jotka vetää heitä rikolliselle uralle.
Jotkut nuoret haluaa parempia vaatteita kuin heidän vanhemmilla on varaa ostaa heille, silloin se on heille suuri houkutus mennä rikolliselle uralle ja saada helposti rahaa ostaakseen itselleen hyviä vaatteita.
Se on kyllä niin, että se on harva rikkaan lapsi joka retkahtaa rikollisuuteen rahan takia.
Se on etpäässä erittäin köyhien lapset jotka rahoittaa itseään rikollisuudella. He nääkee lapsesta lähtien ehkä ison veljensä narkotiikan myynnin ja haluaa mukaan lopulta saadakseen rahaa.
Ruotsissa virtaa narkotiikka ja narkotiikka on se joka laittaa jengit taistelemaan keskenään ostajistaan, erikoisesti niistä rikkaista ostajista rikkailta alueilta sillä rikkaar maksaa kuinka paljon tahansa narkotiikasta mhin vuorokauden aikaan tahansa kunhan saavat aineensa.
Jos narkotiikka saataisiin vähenemään, silloin vähenisi myös jengien ammuskelut ja räjäytykset.
Siinä olisi työtä poliiseille jos heitä olisi tarpeeksi paljon, mutta ei kun ei, edelleenkin liian vähän poliiseja.
Ja kaiken kukkuraksi on suuri asuntopula kaikkialla.
Hallituksella olisi paljon töitä.
Valitettavasti yksikään aikaisempikaan hallitus ei ole hoitanut näitä asioita ja varmasti ei tule lähiaikoina hoitaamaan nytkään.
Kaikesta huolimatta Ruotsissa on hyvä elää jos lää normaalia elämää.
Vain he joilla on vaikeuksia esimerkiks jo lapsesta lähtien, heille ei elämä ole ruusuista, sillä yhteiskunta ei ole välittänyt heistä.- Anonyymi
Alat pääsemään asiaan Seijaah. Eikä enää mitään kehitysmaamuslimeiden yksipuolista puolustelua. Mutta tämä ei muuta sitä tosiasiaa että afrikasta ja lähi-idästä tulevat kehitysmaa muslimit eivät integroidu länsimaiseen yhteiskuntaan ja huonoimpana esimerkkinä somalit. Eivät kehitysmaamuslimit kuulu mihinkään länsi-eurooppalaiseen yhteiskuntaan koska sairaan ahdasmielinen naisia sortava keskiaikaa elävä POLIITTINEN Islam ja siihen liittyvät yhtä sairaat ja ahdasmieliset kulttuurit sekä sarianlaki määrittävät niiden koko elämän. Niin vielä kerran ihan hyvä kirjoitus sinulta Seijaah.
- Anonyymi
Ruotsin terroristit eivöät ole mitään pakolaisia, vaan haittamaahanmuuttajia. Elintasonperässä kehitysmaista Ruotsiin muuttaneita, jotka aiheuttavat haittaa. Haittamaahnmuuttajista on tuntuvaa thaittaa avan kansalaisille, jotka joutuvat veroissa maksamaan kaikki haittamaahanmuuton seuraukset. Veroja nostetaan, eläkkeitä leikataan, yhteiskunnan palvelut ajautuvat kaaokseen, asuntopula pahenee. Ruotsissa on yli miljoona ihmistä ja haittamaahanmuuttajaa vuokra-asuntojonoissa. Yksinomaa suur-Tukholman alueella yli 600 tuhatta. Joka vuosi Ruotsiin houkutellaan lisää 100-150 tuhatta uutta kehitysmaalaista, joten asuntopula pahenee entisestään. Ruotsin maahanmuuttopolitiikassa on vaikea nähdä olevan yhtään mitään järkeä. Elintasoperäinen maahanmuutto ei ole ihmisoikeus.
Ruotsissa maahanmuuttoa puoltavat puolueet eivät koskaan ole tunnustaneet yhteiskunnallisten ongelmien johtuvan maahnmuutosta. Syitä haetaan vaikka kivennavalta, mutta ilmisevää juurisyytä ei saa sanoa ääneen, eikä todeta tutkimuksissa. Ruotsissa yhteiskunta ja veronmaksajavat ovat tehneet kaikkensa haittamaahanmuuttajien eteen ja mikään ei riitä. Yhteiskunta on sotatilassa. Jopa poliisin pommiryhmä on törkeän ylityöllistetty ja sen vuoksi lamaannuksissa, kun yhtäaikaa tutkittavia tapahtumia on liikaa. Jokaisen terroriteon jälkeen on kiire ehtiä tallentamaan jälkiä tapahtumapaikalta ja muuhun pommiryhmä ei ehdikään. Tavan kansalaisiin heittamaahanmuuttajien terrorismi koskettaa autonpolttojen, ikkunoiden särkemisten ja tahallaan sytytettyjen tulipalojen kautta.
Ruotsissa on paha olla. Ruotsi oli kansankoti, nyt sekin käsite on muka rasimia. Nykyään Ruotsi on erä maailman pahimpia terrorismin tyyssijoja. Voi vain kuvitella mitäRuotsissa vallitseva yhteiskunnallinen anarkia tekee huumeiden levittämiselle.- Anonyymi
Hyvin sanottu siellä perällä. Ei ruotsissa ole mitään maahanmuuttopolitiikkaa, siellä on avoimet ovet lähes kaikille tulijoille ja tulijoista suurinosa onlähi-idän ja afrikan kehitysmaamuslimeita. Kansankoti meni jo Ulof Palmen aikana ja ruotsalaiset luulivat hyötyvänsä kehitysmaamuslimi haittamaahanmuutosta samalla lailla kun suomalaisista siirtolaisista. No nyt näemme seuraukset jotka eivät todellakaan lopu tähän vaan meno senkun kiihtyy ja poliitikot eivät voi myöntää virheitään koska sehän olisi hirveää rasismia sellainen. Islamisoituminen on alkanut ja sitä taitaa ruotsissa olla mahdoton enää lopettaa, suomella on vielä toivoa mutta aikaa ei enää ole todellakaan hukattavaksi. Nyt pitäisi leikata sosiaaliturvaa niin että kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajat hakeutuisivat kaikki ruotsiin, eihän 150 tuhanen populaatio tunnu ruotsissa enää missään.....
- Anonyymi
Ironiavaroitus.
Wau!?
Ihanko Ruotsin ja muiden länsimaiden mamutusmediat eivät kritisoi mamuja???
Hienoa, että tulit kertomaan meille tuon yllättävän tiedon!!! ;-)- Anonyymi
Ruotsissa Islamin ja sitä palvovien kehitysmaamuslimeiden kritisoiminen on kielletty, kuten nykyään suomessakin....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa Islamin ja sitä palvovien kehitysmaamuslimeiden kritisoiminen on kielletty, kuten nykyään suomessakin....
Uusia käsitteitä kehitellään. On rasismi ja sivistys jonka suojiin mennään kritiikiltä. Sivistyskäsite on silpomisuskonnolta, sama kuin että olisi sivistynyttä sanoa auringon kiertävän maata. Tässä käy kuten islamin levittäytyessä muuallekin ympäri maailman, että väkivallan edessä joutuu antautumaan ja muuttumaan islamistiseksi. Hyvä me.
- Anonyymi
Ruotsissa toimittaja saa fudut, jos kritisoi muita kuin norskeja, suomalaisia tai jenkkejä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti184309Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2312032Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori591588- 991508
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1741350Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131347- 531064
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_1991018- 30961
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric283934