Kuka ilmestyi Joseph Smithille

Anonyymi

Vuonna 385 jaa. käytiin nefiläisten ja laamanilaisten välillä taistelu Kumoran kukkulalla. Tuossa taistelussa nefiläiset tuhottiin täydellisesti ottamatta lukuun muutamia harvoja. Tuohon sotaan yllyttäjinä oli 7 nefiläistä sotapäällikköä 130000 tuhannen joukkoineen. Loput nefiläiset 490000 olivat pakotettuja lähtemään tuohon sotaan. Laamanilaiset surmasivat kaikki nefiläiset ottamatta lukuun 24 nefiläistä ja 5 nefiläistä jotka olivat päässeet pakenemaan etelänpuoleisiin maihin sekä yhtä nefiläistä joka oli karannut laamanilaisten puolelle. Laamanilaiset eivät surmanneet Mormonia vuonna 385 jaa. niin kuin Mormonin poika Moroni sanoo (Mormonin kirja,Mormon 8 luku jae 3) vaan hän haavoittui käsivarteen.

Mormon kuoli vuonna 387 jaa. joko haavan jälkiseurauksiin tai luonnollisesti. Kahdestakymmenestäneljästä nefiläisestä jotka jäivät henkiin Mormonin kanssa, laamanilaiset surmasivat myöhemmin 5. 2 näistä sotapäälliköistä jotka johdattivat nefiläisiä tuhoon vuonna 385 jaa. eli myöhemmin vuonna 1829 jaa. jolloin he olivat mukana Mormonin kirjan alkuun saattamisessa. He onnistuivat saamaan Joseph Smithin uskomaan että hänelle ilmestynyt Moroni oli elänyt aikaisemmin Mormonin poika Moronina (he tiesivät että Joseph Smithille ilmestynyt Moroni eli aikaisemmin Nefin kansaa hallinneena Moronina noin 70 eaa. mutta väittivät kivenkovaan Joseph Smithille että tuo Moroni oli Mormonin poika Moroni eksyttääkseen ja muuttaakseen yhden tärkeimmistä kirkkauden ilmoituksista joita piti ilmoitettaman evankeliumin palautuksessa), vaikka Moroni joka ilmestyi Joseph Smith nuoremmalle oli nefin kansan johtajana noin 74 eaa. hallinnut Moroni.

10

106

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu. . .Ja Roope setä sanoi Aku Ankalle, jos et nyt lopeta noita satujasi syötän sinut plutolle.
      Kaikkia se sielunvihollinen valehtelija teettää.

      • Anonyymi

        Tunnet näköjään hyvin Aku Ankka lehden, oletko koskaan lukenut muuta kirjallisuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnet näköjään hyvin Aku Ankka lehden, oletko koskaan lukenut muuta kirjallisuutta?

        Vahingossa kerran mormonikirjaa. Aku Ankka juttuja muistutti.
        Sitten luen raamattua JOKA PÄIVÄ ilman huuhaa selityksiä.
        Kaikkia se sielunvihollinen teettää kun jotkut uskoo tähän amerikkalaiseen satukirjaan, mormonikirjaa.
        Ihan niinkuin adventistien:" suuri taistelu" ja jehovantodistajien opukset.
        Heittäkää jo pois harhaoppi.

        Tiesitkö että Mormon, josta Mormonin kirja on saanut nimensä, eli aikaisemmin Jeesuksen aikaan ja hänen jälkeensä apostoli Paavalina.

        Enkeli Zotiel, viides luotu persoona taivaassa, eli myöhemmin noin 70 eKr Nefiin kansan johtaja Moronina ja on nykyään minun paras kaverini.

        Mormonin poika Moroni joka eli 385 jKr, on nykyään toiminut mm. MAP-kirkon piispana.

        Yksi näistä 7:stä sotapäälliköstä, jotka eksyttivät nefiläiset tuhoon Kumoran kukkulalla 385 jKr syntyi 17.08.1959 Houstonissa, Texasissa nimellä Vernon Wayne Howell joka johti Daavidin-oksa nimistä lahkoa Usa:ssa ja kuoli 19.04.1993. Toinen oli 17.12.1936-04.03.2019 Metzingenissä, Saksassa syntynyt Klaus Kinkel niminen mies. Yksi näistä seitsemästä sotapäälliköstä eli13.05.1931-18.11.1978 USA:ssa nimellä James Warren Jones(?) Elikö yksi näistä 7:stä sotapäälliköstä Amerikassa 12.11.1934-19.11.2017 nimellä Charles Milles Manson(?).

        Ei ole mitään enkeli Zotielia eikä Nefikansaa.
        Eli mielikuvituksen tuotetta tai sielunvihollisen juttuja.
        Itämaista humpuuki sielunvaellusoppia.
        Sekopäistä soopaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahingossa kerran mormonikirjaa. Aku Ankka juttuja muistutti.
        Sitten luen raamattua JOKA PÄIVÄ ilman huuhaa selityksiä.
        Kaikkia se sielunvihollinen teettää kun jotkut uskoo tähän amerikkalaiseen satukirjaan, mormonikirjaa.
        Ihan niinkuin adventistien:" suuri taistelu" ja jehovantodistajien opukset.
        Heittäkää jo pois harhaoppi.

        Aku Ankka, Mormonin kirja, Raamattu. Samassa sarjassa painivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään enkeli Zotielia eikä Nefikansaa.
        Eli mielikuvituksen tuotetta tai sielunvihollisen juttuja.
        Itämaista humpuuki sielunvaellusoppia.
        Sekopäistä soopaa.

        Alla Jeesuksen kaikki elämät maan päällä.

        6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan pyhästä hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Garbhodakasayi Visnu eli Vishnu).

        Sitäkin myöhemmin Sana syntyi Kasyapan ja Aditin poikana Vamana (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi kuningas Dharman ja Murtin poikana Narayana (Veeda-kirjallisuus).

        Sana syntyi vielä myöhemmin myös Harinin ja Harimedhan poikana Harina (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin Sana syntyi Joosuana, Joosadakin poikana Sakarjan, Berekjan pojan mukaan (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11) ja sitäkin myöhemmin Marian poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21).

    • Enpä oikein tiedä, mutta ihmisten piirtokirjoituksella tuo

      Mormon = nor-mom eli noor = valo ja mom = momentti
      Moroni = in-room eli huoneessa olija (? Uuden Jerusalemin lamppu tai valo?)

      Eli voiko Mormon sana olla salakieltä ja viitata jopa Karitsaan. Usein olemme tottuneet siihen, että kaikki tiedon aarteet ovat Kristuksessa huolellisesti kätketyt. Toki tänä nykyisenä aikana toteutuu Joh. 16:25 eli vertauskuvat selitetään ja avoimesti Julistetaan sanomaa Isästä ja siitä millainen hän on.

      • Anonyymi

        Kaikki tiedon aarteet eivät ole ainoastaan Kristuksessa kätketyt vaan myös Pyhässä Hengessä eli Gabrielissa.

    • "Kuka ilmestyi Joseph Smithille"

      Itse arvaan, että Mark5

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      81
      690
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe