On tehty ehdotus energiansäästöinvestointien tukemiseksi. Ehdotus perustuu melkoiseen byrokratiaan, mikä tarkoittaa sitä, että odotukset eivät toteudu. Investoinnit eivät toteudu.
Jos halutaan, että omakotitaloihin, rivitaloihin jne. ostetaan ilmalämpöpumppuja, vesi-ilmalämpöpumppuja ja siirrytään maalämpöön, niin tällaisten koneiden ja laitteiden hankinnan tuki pitää toteuttaa matalan kynnyksen periaatteella. Tuen saanniin pitää olla yhtä helppoa kuin autojen romutuspalkkion saaminen. Asiakas saa tuen heti kaupan yhteydessä ja kauppias hakee tuen viranomaiselta. Näin byrokratiaa oikaistaan ja tukihakemuksien määrä putoaa olennaisesti, kun kauppias hakee useamman laitteen tuen samalla kertaa.
Jos tuen saanti on helppoa, niin sitä käytetään. Muuten ei kauppoja synny ja valtakunnalliset energiansäästötavoitteet jäävät saavuttamatta.
Kuvatunlaisten laitteiden käyttöönotto pienentää energiankulutusta. Erillisiä perusteluja ja laskelmia ei tarvita. Motiva on selvittänyt eri laitteiden vaikutukset tyyppitaloissa. Säästöjä syntyy.
Tuet voisivat olla esimerkiksi: ilmalämpöpumppu 500 euroa, ilma-vesilämpöpumppu 2000 euroa, maalämpöpumppu 4000 euroa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Liika byrokratia on haitaksi, paperinsiirtelijöitä on hieman liikaa, ja varsinaisen työn tekijöitä uupuu, esim, hoitoalalla.
Energiansäästö on kai hyvä asia, herää vain kysymys, jos kaikkia alkavat esim. säästämään sähkönsä kulutusta oikeasti, ja oleellisesti, niin sähköyhtiöiden tulot romahtavat, onko silloin seurauksena reipas hintojen nosto? Eli kuluttaja ei säästänyt latin latia?
Aloitus on uskottava, mikäli byrokratia pyörii kunnan arkistointibisneksen ympärillä ja ehdoilla, kuten paskalaki, muuten ei.
Hulevesimaksut yms. on piiloveroja, reilumpaa olisi nostaa veroprosenttia, kuin pelleillä.
Energiaa ja ilmastoa pitää säästää, autojen polttomoottorit sähköisiksi, ja myös autojen radikaali vähentäminen.
Ja millä liikutaan ääliö??
Joukkoliikenne ja kimppakyydit, ei kaikilla omaa autoa tarvitse olla, kyllä pärjää muutenkin.