"Sosialistihallitukset" tappaa omiaan

Augusto Pinochet surmautti 2279 siviiliä, Fidel Castro 73 000, Josip Broz Tito 1,2 miljoonaa, Pol Pot 2, Lenin 4, Hitler 21, Stalin 43 ja Mao 77 miljoonaa siviiliä. Franco oli 0,4 Castroa ja Pinochet 0,03. Vuonna 2014 kuollut arvostettu väestönmurhien tutkija, professori Rudolph Rummel osoitti hallitusten – lähinnä sosialististen – tappaneen 1900-luvulla kansalaisiaan kuusi kertaa enemmän kuin kaikki sodat yhteensä.

Rummel on myös osoittanut tutkimuksissaan, että varsinaiset demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan (”Demokratian rauhateoria”) ja demokratiat tappavat kansalaisiaan vähiten.
5859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Vasemmistoänkyrät jaksaa vaahdota mm Vietnamin sodasta, mutta mitä Vietnamissa lopulta oikeasti tapahtui siviilien kärsimysten näkökulmasta:

Suomalaisten kommunistienkin lapsista asti palvoma Pohjois-Vietnamin kommunistihallinnon ”setä Ho Tši Minhin” – joukot murhasivat noin 164 000 siviiliä (106 000 – 227 000), Yhdysvaltain joukot noin 5 500 (lisäksi pommituksissa kuoli reilut 50 000), mutta näitä murhia vastustaneet mielenosoittaneet eivät juuri vaivanneet päätään kommunistien 30-kertaisilla murhateoilla. Ho Tši Minh jatkoi väestönmurhaansa sodan jälkeenkin, vaikka valtava määrä etelävietnamilaisia pakeni maasta, Suomeenkin. Suuri vääryys ei tee pienempää oikeutetuksi, muttei pienempi suurempaakaan.

Äänestä
  • Vuosina 1945-1987 Vietnamin valtio surmautti arviolta 1 670 000 aseetonta ihmistä, pääosin Ho Tši Minhin johdolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosina 1945-1987 Vietnamin valtio surmautti arviolta 1 670 000 aseetonta ihmistä, pääosin Ho Tši Minhin johdolla.

    Arviolta? Onko taas yhtä "luotettavia" lukuja kuin Ukrainan nälänhädän tapauksessa?

    Oikeistolaiset sotasankarit, joista ihalluimpia tietysti ovat eniten aseettomia tapattaneet, kuten Mannerheim, Pinochet ja Franco, sekä tietysti Obama, pyrkivät aina "oikeuttamaan" oman mieltymyksensä väkivaltaan ja julmuuteen yrittämällä löytää lukuja, jotka saavat heidän omat ruumiskasansa näyttämään pienemmille.

    Siinä he toimivat juuri samalla tavalla kuin kommunistit toimivat. Sellaisia oikeistolaisia tämäkin palsta on täynnään.

    Amnesty Internatiol, joka tuomitsee nämä teot niiden tekijöiden poliittisista suuntauksista riippumatta, saa kuraa niskaansa joka suunnasta. Se on milloin kommunistien soluttama, milloin kapitalistien kätyri.

    Kun idiootit molemmin puolin kiehuvat, se on varmin merkki siitä, että on oikealla asialla.

    Äänestä

Kuuba on monen mielestä onnistunut sosialismissaan, mutta mitä oikeasti tapahtui:

Castron edeltäjä Batista oli surmauttanut 3000 – 4000 ihmistä, mitä alun perin lähinnä liberaaleista koostunut Castron kapinallisryhmä piti sietämättömänä. Samat liberaalit sitten pettyivät Castron tehtyä muutaman kuukautta johtamansa vallankumouksen jälkeen vastavallankumouksen, jossa uusi liberaali valtionjohto syrjäytettiin kommunistien hyväksi ja alkoi paljon verisempi vaihe Kuuban historiassa. Toisinajattelijat ja homot teljettiin vankiloihin tai uudelleenkasvatusleireille ja Latinalaisen Amerikan rikkaasta paratiisista tuli köyhä ja kitulias, jossa keskipaikka on 10 dollaria, kaupoista ei saa ostaa edes vessapaperia, vanhainkodeissakin riudutaan omissa ulosteissa, lapset myyvät itseään turisteille. Raul Castro myönsi huonon tilan johtuvan Kuubasta itsestään eikä taloussaarrosta.

Äänestä

Mielenosoittajien kohteet ovat kovin sosialistisesti valikoivia, kun vertaa Pinochetia vastaan pidettyjä mielenosoituksia ja toisaalta moninkertaisesti ihmisiä surmanneita kommunisti Castroa, arabisosialisti Saddam Husseinia (2 miljoonaa uhria) kommunisti Pol Potia ja kumppaneita vastaan pidettyjä – tai lähinnä pitämättömiä mielenosoituksia.

Äänestä
  • Mielenosoitusten motiivina eivät selvästikään olleet raakuudet vain USA-vastaisuus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenosoitusten motiivina eivät selvästikään olleet raakuudet vain USA-vastaisuus

    harppi saksa ainakin 100 000 surmattua

    Äänestä

  • No mutta, ekös arabisosialisti Saddamin tappamista suurin osa ollut vallankumouksellisen Iranin sotilaita ja PPK:n kurdikommunisteja? Kumpaankin vapauden ja ihmisrakkauden suurvalta USA antoi auliista aseita ja rahaa tälle pahalle arabisosialistille.

    Vastapainoksi arabisosialisti nosti kansansa elintason ylemmäs suhteessa aikansa tasoon kuin se hänen jäljestään on vielä ollut.

    Äänestä

Lenin ja bolshevikit teloittivat jo ensimmäisten neljän kuukauden aikana enemmän ihmisiä kuin tsaarien ”hirmuvalta” yhteensä vuosina 1825 – 1917.

Äänestä
  • Ehkä se oli vain samanlainen voittajan luonnollinen reaktio kuin valkoisten täällä tekemät teloitukset: oikeudenmukainen kosto vääryyksien aloittajalle.

    Jostain syystä vasemmiston tekopyhyyttä hehkuttavat ovat täysin sokeita omalle tekopyhyydelleen. Osin tietysti tarkoituksella trollatakseen.

    Äänestä

Henry Kissingerin johdolla pommitettiin "varmuuden vuoksi" Kambodza kivikauteen. Ja syntyneessä sekasorrossa valtaan nousi Pol Pot. Mielenvikainen tappaminen jatkui sitten vielä vuosia.

LBJ ja Kissinger ovatkin niitä pahimpia rikollisia ja teurastajia mitä ihmiskunta on koskaan tuntenut.

Ja Kissinger sai vielä Nobelin rauhan palkinnon.

Äänestä
  • Kaikki 1900-luvun hirmuhallinnot lukuunottamatta Neuvostoliittoa ja natsi-Saksaa ovat nousseet länsimaiden vaikutuksen ja nimen omaan kolonialismin, usein USA:n harrastaman uuskolonialismin raunioille.

    Kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki 1900-luvun hirmuhallinnot lukuunottamatta Neuvostoliittoa ja natsi-Saksaa ovat nousseet länsimaiden vaikutuksen ja nimen omaan kolonialismin, usein USA:n harrastaman uuskolonialismin raunioille.

    Kaikki.

    Niin, Neuvostoliittohan noita hirmuhallintoja on usein ollut nostattamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, Neuvostoliittohan noita hirmuhallintoja on usein ollut nostattamassa.

    Kehen muuhun läntisen maailman tukemien hirmuhallintojen sortamat sitten olisivat voineet turvuatua? Totta kai he hakivat apua vihollisensa viholliselta.

    Paitsi islamistit Iranissa, jotka kumosivat sortovallan omin keinoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehen muuhun läntisen maailman tukemien hirmuhallintojen sortamat sitten olisivat voineet turvuatua? Totta kai he hakivat apua vihollisensa viholliselta.

    Paitsi islamistit Iranissa, jotka kumosivat sortovallan omin keinoin.

    Olishan ne Neuvostoliiton nostamien hirmuhallintojen sortamat voineet turvautua Usa:n harrastaman uuskolonialismin sortamiin ja yhdessä alkaa sortamaan jäljelle jääneitä.

    Tai siis ? -miten se nyt meni ....

    Mitäpä jos olisivat vaan järjestäneet omat asiansa parhaan järkensä mukaan äänestämällä keskenään niin kuin muutkin ja hylänneet diktatuurit heti alkuunsa.

    Äänestä

Kuten jo tsaarinvallan aikanakin, Lenin riemuitsi nälänhädistä ja pyrki edesauttamaan niitä, sillä ne tuhoaisivat vanhaa yhteiskuntarakennetta ja nopeuttaisivat sosialismin rakentamista. ”Kun nämä nälkiintyneet nyt syövät ihmislihaa, kun teiden varsilla makaa satoja ja tuhansia ruumiita, meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi. – – Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojenmiljoonien kultaruplien aarteen. – – koska vain nälän synnyttämä epätoivo voi saada massat suhtautumaan toimiimme myötämielisesti tai ainakin puolueettomasti”. Samassa kirjeessään Lenin ohjeisti syyttämään mahdollisimman suurta joukkoa syyttömiä ”porvareita ja kirkonmiehiä” kirkon omaisuuden sosialisoinnin vastustamisesta ja teloittamaan heidät esimerkiksi muille, jotta kukaan ei uskaltaisikaan ryhtyä vastustamaan häntä.

Äänestä
  • Löytyykö lähdettä tälle kirjeelle vai itsekö sen keksit?

    Äänestä

  • Lenin riemuitsi nälänhädistä ja pyrki edesauttamaan niitä, sillä ne tuhoaisivat vanhaa yhteiskuntarakennetta ja nopeuttaisivat sosialismin rakentamista. ”Kun nämä nälkiintyneet nyt syövät ihmislihaa, kun teiden varsilla makaa satoja ja tuhansia ruumiita, meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi. – – Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojenmiljoonien kultaruplien aarteen. – – koska vain nälän synnyttämä epätoivo voi saada massat suhtautumaan toimiimme myötämielisesti tai ainakin puolueettomasti”.

    Onko olemassa ainuttakaan vähääkään puolueetonta lähdettä mistä voisi tarkistaa onko tuo lainaus totta ? Taitaapi olla taas niitä Kälviän lahtarien perinneyhdistyksen kokeilumonisteen juttuja, eikö.

    Äänestä

Vasemmistodiktatuurit ovat murhanneet paljon enemmän ihmisiä, kun oikeistodiktatuurit.
Noita molempia poliittisia ääripäitä pitää vastustaa ja niille ei pidä antaa liikaa valtaa.
Paras tapa on antaa niille kummallekin oikeus toimia ja kertoa vaihtoehtonsa. Useimmat ihmiset osaavat kyllä karttaa jyrkkiä äärimielipiteitä.
Suuri enemmistö ihmisistä on onneksi kultaisen keskitien ja maltin kannattajia.

Äänestä

Listastasi puuttuu Suomen lahtarin 27 000 vuonna 1918, Jatkosota 65 000, Petroskoin siviileitä 4 500 ja lukemattomat teloitukset Aunuksen, Vienan ja Viron retkillä. Saa olla oikeisto pojistaan ylpeä kun listoille pääsee.

Kuten myös oikeiston Suharto Indonesiassa, satoja tuhansia. Etelä-Amerikan sotilasjuntat, kymmeniä tuhansia joka maassa. Avaajalla taitaa olla valikoiva muisti, ihan pikkasen vaan.

Äänestä

Fidel Castro 73 000, Josip Broz Tito 1,2 miljoonaa, Pol Pot 2, Lenin 4, Hitler 21, Stalin 43 ja Mao 77 miljoonaa siviiliä.

Nyt tähän sitten vastauksena se PUOLUEETON lähde mistä noita lukuja olet repinyt. Sinun väljä anuksesi ei kelpaa.

Äänestä
  • Yleistietoahan tuo on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleistietoahan tuo on.

    Aika koominen tapaus tämä alituinen lähteiden vaatija. Tietysti voimme alkaa taas kinastelemaan siitä, murhasiko Stalin 20 vai 50 miljoonaa, eri lähteisiin vedoten, sitähän tuossa kommentissa haetaan, huomion siirtämistä aidasta seipäisiin.

    Huvittavinta (suorastaan räkänaurun aiheuttavaa) on vaatimus erityisesti PUOLUEETTOMAN lähteen esittamisestä, muu ei hänelle kelpaa.
    (kaikki tiedämme, ettei sellaista lähdettä ole olemassa, joka hänelle kelpaa)

    heeeeeeheheeeeeeeee....

    ps. lähteet on tietysti sinänsä tärkeitä nykyisen valehtelukulttuurin somessa, mutta tässä tapauksessa tuo on puhdasta trollin vittuilua, muutama miljoona sinne tai tänne ei muuta tämän aiheen asetelmaa, trolli voi kaivella noita "PUOLUEETTOMIA" lähteitään aivan itsekseen, esittelee niitä sitten vaikka aivan omassa aloituksessaan

    Äänestä

Kommunistivaltioita ovat vuosiin 1989-92 asti olleet mm. Somalia, Etiopia (mukl. Eritrea), Benin, Angola, Mosambik, Kongo (Brazzavillen, ei Zaire), Etelä-Jemen, Afganistan, Kambodzha ja Mongolia sekä Itä-Euroopan maat, aiemmin mm. Grenada (1979-83) ja Biafra (1967-70) ja yhä Kiina, Vietnam, Laos, Pohjois-Korea ja Kuuba. Nyt Hugo Chavezin Venezuela on muuttumassa marxilaiseksi demokraattisesti, ja Chavezin valtakaudella öljyrikkaan maan talous on kuihtunut ja virallistenkin tilastojen mukaan köyhien olot heikenneet. Käytännössä kaikki ne maailman köyhimmät maat, joita ei ole lueteltu yllä, ovat kärsineet pitkään eksplisiittisestä tai pitkälle menneestä sosialismista.

Sosialismi on aiheuttanut suunnatonta kärsimystä ympäri maailmaa.

Äänestä
  • ------Chavezin valtakaudella öljyrikkaan maan talous on kuihtunut ja virallistenkin tilastojen mukaan köyhien olot heikenneet.----

    Eikä Suomikaan ole saavuttanut teollisuustuotannossa vieläkään vuoden 2008 tasoa eikä koskaan saavutakaan. Hups, tätä ei kai olisi saanut kertoa ?

    Äänestä

"" Stalin 43"""

Tähän asti lahtarivale on ollut 20 miljoonaa. Mutta kertoimet ne senkun vain suurenee, seuraava on kai jo 60 milj. Saa nähdä missä vaiheessa menee 100 milj. haamuraja rikki. Ei siihen tällä vauhdilla kauaa mene.

Äänestä
  • Eikös Stalin ollut suuri ja mahtava johtaja, kyllä se helposti 50 milj. sai hengiltä.

    Äänestä

On yleisesti tiedossa, että Lenin murhautti siviilejä säälimättä.

Lenin oli hyvin ankara vastustajilleen. Jo ennen vallankumousta pitämissään puheissa hän oli vannonut tuhoavansa porvariston luokan kokonaan. Tästä syystä hän puuttui pikkutarkasti lukemattomiin vainojen yksityiskohtiin, mistä todisteena ovat säilyneet hänen lukuisat kirjeensä. Esimerkiksi kirjeessään 10. elokuuta 1918 Lenin kirjoitti:

»Toverit! Kulakkien kapina teidän viidessä piirikunnassanne on murskattava säälimättä. – – On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin. – –»

Tämän tueksi Lenin käski sulkea ”kulakit” (talonpojat), papit ja porvarit keskitysleireihin yhteiskuntaluokan tai ammatin perusteella riippumatta heidän teoistaan.

Eräs Tšekan ohje 1. marraskuuta 1918 kuului:

»Me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa.»

Lenin kirjoitti vuonna 1917:

»Köyhälistön etujoukon täytyy käyttää valtiota keskitetyn väkivallan ja pakon elimenä yhtä paljon riistäjien vastarinnan murtamiseksi kuin kansanjoukkojen pitämiseksi valvontansa alaisina.»

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja

Äänestä

Tappoihan Iso-Britannian siirtomaahallintokin pelkästään Intiassa arviolta yli 40 miljoonaa siviiliä, ja siihen sotilaat päälle.
Iranissa britit tappoivat arviolta 10 miljoonaa jne.

Äänestä
  • Britannian+ja+neukun+miehitysaika+Iranissa+sodan+aikana+aiheutti+miljoonia+kuolleita.+Tätä+ei+kai+sitten+voitane+lukea+Stalinille+synniksi+koska+oli+kompuksessa+britin+kanssa.Turkki+on+myös+tappanut+miljoonia+mutta+niistähän+me+emme+myöskään+puhu+koska+on+nykyään+Natomaa,+sillä+saa+paljon+anteeksi.Belgia+tappoi+Kongossa+n.+10+miljoonaa+mutta+ollaan+hiljaa+siitäkin,+ei+kerrota+kenellekään.+Myös+orjakauppa+Atlantin+yli+vei+miljoonia+ennenaikaiseen+hautaan.+Alkuperäisasukkaita+Amerikoissa+tapettiin+tuollaiset+30-40+milj.+mutta+paljonkos+tuo.+Australian+aboja+meni+90+%+kaikista+!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Britannian+ja+neukun+miehitysaika+Iranissa+sodan+aikana+aiheutti+miljoonia+kuolleita.+Tätä+ei+kai+sitten+voitane+lukea+Stalinille+synniksi+koska+oli+kompuksessa+britin+kanssa.Turkki+on+myös+tappanut+miljoonia+mutta+niistähän+me+emme+myöskään+puhu+koska+on+nykyään+Natomaa,+sillä+saa+paljon+anteeksi.Belgia+tappoi+Kongossa+n.+10+miljoonaa+mutta+ollaan+hiljaa+siitäkin,+ei+kerrota+kenellekään.+Myös+orjakauppa+Atlantin+yli+vei+miljoonia+ennenaikaiseen+hautaan.+Alkuperäisasukkaita+Amerikoissa+tapettiin+tuollaiset+30-40+milj.+mutta+paljonkos+tuo.+Australian+aboja+meni+90+%+kaikista+!

    Siirtomaahallinnot, -sodat ja orjakauppa aiheuttivat toki valtavia määriä turhia siviilikuolemia ja -murhia. Aloitus kuitenkin keskittyy pohtimaan eri hallintojen omalle kansalleen toimeenpantujen siviilimurhien määriä, mikä on oleellisesti eri asia.

    Lisäksi aloituksessa esitetään oman siviiliväen murhat tietystä henkilöstä johtuviksi. eli on aivan eri asia, kuin jonkun siirtomaavallan vuosikymmenien (jopa satojen) aikana kuolleet siviilit.

    "Lisäksi aloituksessa esitetään oman siviiliväen murhat tietystä henkilöstä johtuviksi. eli on aivan eri asia, kuin jonkun siirtomaavallan vuosikymmenien (jopa satojen) aikana kuolleet siviilit."

    Ei brittien siirtomaahallinto Intiassa ja Iranissa mitään satojen vuosien aikana kuolemia aiheuttanut esim:

    American Archives -dokumentissa, joka raportoi laajalle levinneestä nälänhätästä ja epidemian aiheuttaman taudin leviämisestä Iranissa, arvioidaan nälänhädän vuoksi kuolleiden lukumääräksi noin 8-10 miljoonaa.
    Sadegh Abbasi *

    Yksi historian vähän tunnetuista luvuista oli Iranissa laajalle levinnyt nälänhätä ensimmäisen maailmansodan aikana, jonka aiheutti brittien läsnäolo Iranissa. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen Britanniasta tuli tärkein vieras valta Iranissa, ja britit tekivät tämän nälänhätän tai - tarkemmin sanottuna - ”kansanmurhan”. American Archives -asiakirjassa, joka raportoi laajalle levinneestä nälänhätästä ja epidemian aiheuttaman taudin leviämisestä Iranissa, arvioidaan nälänhädän vuoksi kuolleiden lukumäärää noin 8-10 miljoonaa vuosina 1917-19 (1), mikä tekee siitä suurimman kansanmurhan. 1900-luvulla, ja Iran oli ensimmäisen maailmansodan suurin uhri (2).

    On huomattava, että Iran oli ollut yksi tärkeimmistä ruokaviljojen toimittajista Ison-Britannian joukkoille, jotka sijaitsevat imperiumin Etelä-Aasian siirtokunnissa. Vaikka huono sato näiden kahden vuoden aikana pahensi tilannetta, se ei ollut mitenkään pääasiallinen syy, miksi suuri nälänhätä tapahtui. Princetonin yliopiston professori Gholi Majd kirjoittaa kirjassaan Suuri nälänhätä ja kansanmurha Persiassa, että amerikkalaiset asiakirjat osoittavat, että britit estävät vehnän ja muiden ruokajyvien tuonnin Iraniin Mesopotamiasta, Aasiasta ja myös Yhdysvalloista, ja että laivat Vehnällä kuormattuja ei saanut purkaa Persianlahden Bushehrin satamassa. Professori Majd väittää, että Iso-Britannia on tarkoituksella luonut kansanmurhan olosuhteet Iranin tuhoamiseksi ja maan tehokkaan hallitsemiseksi omiin tarkoituksiinsa. Majuri Donohoe kuvaa kyseisen ajan Irania "autioitumisen ja kuoleman maana" (3). Mutta tästä tapahtumasta tuli pian brittiläinen peite.

    Eli siis kulakit tappoivat LUOKKANA. Joten onkin täysi loogista ja oikeutettua, että myös kulakit hävitettiin luokkana.

    Brittiläinen imperiumi alkoi 1600 -luvulla ja päättyi 1900 -luvulla. Intiassakin se kesti lähes sata vuotta lukemattomien eri henkilöiden hallintojen ajan. Ehkä tuon ajan uhrilukumääriä on hieman outoa verrata esim. Maon, Stalinin tai Hitlerin terroriin OMIA kansalaisiaan kohtaan, jotka tapahtuivat muutaman vuoden sisällä.

    Väheksymättä yhtään Iranin siviilien kärsimyksiä ja nälänhätää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli siis kulakit tappoivat LUOKKANA. Joten onkin täysi loogista ja oikeutettua, että myös kulakit hävitettiin luokkana.

    Kun Stalin tappoi henkilönä, niin olisi ollut loogista ja oikeutettua, että myös Stalin olisi hävitetty henkilönä.

    Hehe, kyllä ne siirtomaiden kansalaiset olivat OMIA KANSALAISIA.
    Lisäksi voidaan alkaa luetella brittien Afrikassa ja Kauko-Idässä jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehe, kyllä ne siirtomaiden kansalaiset olivat OMIA KANSALAISIA.
    Lisäksi voidaan alkaa luetella brittien Afrikassa ja Kauko-Idässä jne.

    Heheh,
    Mao 77 miljoonaa kiinalaista
    Stalin 43 milj. neuvostoliittolaista
    Hitler 21 milj. saksalaista
    Lenin 4 milj. venäläistä
    Pol Pot 2 milj. kambozalaista
    Tito 1,2 milj. jugoslavialaista
    Castro 73 000 kuubalaista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Stalin tappoi henkilönä, niin olisi ollut loogista ja oikeutettua, että myös Stalin olisi hävitetty henkilönä.

    Sepä se. Kukaan ei vaan sitä tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli siis kulakit tappoivat LUOKKANA. Joten onkin täysi loogista ja oikeutettua, että myös kulakit hävitettiin luokkana.

    Siinä lisää naurunaihetta britit tappoivat Intiassa arviolta 500 miljoonaa omaa kansalaista.

    Intiassa ensimmäinen ”ihmisen aiheuttamista nälänhädistä” Ison-Britannian hallitsemiseksi tapahtui vuosikymmenellä Nawab Siraj ud Dowlahin 1757 kaatumisen jälkeen Bengalissa; se tappoi seitsemän miljoonaa ihmistä, kolmasosan väestöstä. Viimeinen nälänhätä, jonka britit aiheuttivat myös Bengalissa, tapahtui vuosina 1942–1943; se tappoi 3–4 miljoonaa. Kaiken kaikkiaan tällaisten kuolemien on arvioitu olevan useita satoja miljoonia; Gandhian Dharampal laski intialaisten kuolemien kokonaismäärästä kaikista syistä Ison-Britannian hallinnon mukaan 500 miljoonaa.

    Miten Dharampal selittää sen, että brittivallan aikana 1800 - 1947 Intian väkiluku kasvoi 200 miljoonasta 400 miljoonaan, jos samalla tuli 500 miljoonaa brittien tappamaa ruumista?

    No samalla lailla selittyy, kuin vaikka Kiinan ja Neuvostoliiton väestönkasvu.
    Hitlerin "tapattamista" yli puolet tuli Neuvostoliitosta, ja siihen päälle Stalinin ja Leninin tapattamat tulee kokonaismääräksi noin 60 miljoonaa noin 30 vuoden aikana, siitä huolimatta väestö kasvoi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli siis kulakit tappoivat LUOKKANA. Joten onkin täysi loogista ja oikeutettua, että myös kulakit hävitettiin luokkana.

    Kulakit eivät tappaneet ketään, mutta Leninin roisto tapatti kulakit kun nämä kapinoivat Leninin roistojen mielivaltaa vastaan heidän vietyä jopa siemenviljatkin joilla maat olisi pitänyt kylvää.

    Lenin olisi pitänyt ripustaa lähimpään kuusen oksaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No samalla lailla selittyy, kuin vaikka Kiinan ja Neuvostoliiton väestönkasvu.
    Hitlerin "tapattamista" yli puolet tuli Neuvostoliitosta, ja siihen päälle Stalinin ja Leninin tapattamat tulee kokonaismääräksi noin 60 miljoonaa noin 30 vuoden aikana, siitä huolimatta väestö kasvoi.

    Ei ollenkaan samalla tavalla. On paljon helpompaa tappaa 2 miljoonaa 8 miljoonasta kuin 500 miljoonaa 200 miljoonasta.

    Äänestä

Hitlerhän ei pitänyt juutalaisia OMINA, vaan niin kuin nyky-Suomessakin sanotaan vieraslajina.

Äänestä

Suomi oli lähes 700 v Ruotsin oma ja sinä aikana Ruotsi tapatti sodissaan ja mielettömillä veroillaan ehkä jopa 200 000 maamme tai enemmänkin maamme pienestä väkiluvusta.

Avaaja taisi unohtaa nämä mutta ainahan unohduksia sattuu kun kovasti yrittää.

Äänestä
  • Jälleen väkilukuun nähden hihasta tempaistu mahdottoman suuri luku. Vertaa yllä väitettyihin intialaissurmiin.

    Tosiasiassa Ruotsin vallan aikana Suomen väkiluku moninkertaistui ja kansa vaurastui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jälleen väkilukuun nähden hihasta tempaistu mahdottoman suuri luku. Vertaa yllä väitettyihin intialaissurmiin.

    Tosiasiassa Ruotsin vallan aikana Suomen väkiluku moninkertaistui ja kansa vaurastui.

    "Jälleen+väkilukuun+nähden+hihasta+tempaistu+mahdottoman+suuri+luku.+Vertaa+yllä+väitettyihin+intialaissurmiin."Pelkästään+30+vuotisessa+sodassa+60+000+ja+Suuressa+Pohjan+Sodassa+yli+50+000+kuollutta+sotilasta.+Näistä+kuoli+alle+10+000+Suomessa.Mikähän+mahtaa+olla+sitten+oikea+luku?Suomi+oli+Ruotsin+vallan+jälkeen+30%+bruttokansantuotteessa/henkilö+jäljessä+emämaa+Ruotsia.

    Nuo+ovat+sotaan+lähteneiden+suomalaisten+kokonaismäärät.+Kolmikymmenvuotisessa+sodassa+heistä+3/4+oli+jalkaväkeä,+josta+sodasta+palasi+kotiinsa+40%+eli+45+000+x+0,4+eli+18+tuhatta+miestä.+Ratsuväestä+palanneita+oli+60%+eli+15+000+x+0,6+=+9+000+miestä.+Tämä+jättää+sodassa+kuolleiden+määräksi+33+000+miestä.+Iso+luku+sekin,+muttei+tavattoman+suuri+tuon+ajan+olosuhteissa.Suureen+Puhjan+sotaan+lähti+todella+yli+50+000+miestä,+joista+kotimaahan+palasi+vain+noin+5000+miestä.+Siis+yli+90%+tappiot,++mitä+voidaan+pitää+"Suomen+ennätyksenä".+Tämä+oli+kuitenkin+erikoistapaus+pitkässä+historiassamme,+koska+olemassaolostaan+taisteleva+Ruotsi+mobilisoi+melkein+kaikki+sotakelpoiset+miehensä.Eli+kahteen+suurimpaan+sotaansa+Ruotsi+sai+Suomesta+noin+110+000+miestä,+joista+tappiot+kuolleina+yhteensä+noin+80+000+miestä.+Muut+sodat+olivat+pienempiä,+eikä+niihin+otettu+läheskään+vastaavia+miesmääriä.Tuo+BKT:n+ero+selittyy+sillä,+että+Itämeren+länsiopuolella+olivat+pääkaupunki+Tukholma,+tuontisatama+Göteborg+ja+vauras+viljantuotantoalue+Skoone.+Nykysuomessakin+Uudenmaan+alue+on+selvästi+edellä+muuta+maata+BKT:ssä.

    Äänestä

Rinteen hallituskin tappaa toisinajattelun ja mielipiteen vapauden sekä lisäksi varmuuden vuoksi vanhukset, vammaiset ja sairaat.
Rinteen hallitus haluaa suomalaisten kustannuksella elättää muslimit koko maailmassa, varsinkin maahamme tunkeutuneet islamistit.

Äänestä
  • Rinne ainakin kävelee ihan niin kuin itse toveri Josif Stalin.

    Äänestä

Stalin oli aivan omaa luokkaansa niskalaukauksineen. Ei kai mikään muu valtio ole vastaavaa typeryyttä joutunut läpi käymään. Tuhosi ja tappoi sivistyneistön, lääkärit, upseeriston, tiedemiehet, taiteiijat, kirjailijat, poliittisen johdon ... Suoritti pieniä kansanmurhia ja väestön pakkosiirtoja kaikilla ilmansuunnilla. Rakensi kansalleen piikkilankaparatiisin ja senkin sisälle vielä käsittämättömän mittaluokan Gulag -vankiloiden verkoston.

Kusilammikko olikin sopiva paikka Stalinille lopettaa päivänsä.

Äänestä
  • --- Tuhosi ja tappoi sivistyneistön, lääkärit, upseeriston, tiedemiehet, taiteiijat, kirjailijat, poliittisen johdon ---

    Jos noin teki niin siihen nähden hyvin pärjäsi niin sodassa kuin sodan jälkeenkin tuhoista toipumisessa. Ilman lännen vetoapua olisi Suomi pärjännyt paljon huonommin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    --- Tuhosi ja tappoi sivistyneistön, lääkärit, upseeriston, tiedemiehet, taiteiijat, kirjailijat, poliittisen johdon ---

    Jos noin teki niin siihen nähden hyvin pärjäsi niin sodassa kuin sodan jälkeenkin tuhoista toipumisessa. Ilman lännen vetoapua olisi Suomi pärjännyt paljon huonommin.

    Noi se teki !

    Pärjäsi sodassa valtavaa massaa käyttäen ja uhraten kansan inhimillisiä voimavaroja säälimättä. Tuokaan ei olisi riittänyt ilman Usan materiaaliapua. Suomen rintamalla ei onnistunut noillakaan eväillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noi se teki !

    Pärjäsi sodassa valtavaa massaa käyttäen ja uhraten kansan inhimillisiä voimavaroja säälimättä. Tuokaan ei olisi riittänyt ilman Usan materiaaliapua. Suomen rintamalla ei onnistunut noillakaan eväillä.

    -----Pärjäsi sodassa valtavaa massaa käyttäen ja uhraten kansan inhimillisiä voimavaroja säälimättä-----

    Väärin voitettu siis. Pitäisikö voitto perua kun tapahtui jonkun sinun asettaman säännön vastaisesti ? Valtavia materiaalimassoja käytti länsikin, oliko sekin väärin voitettu ?

    "Väärin voitettu siis"
    - sinä tuon sanoit, en minä

    Jokainen "voittaa" omalla tyylillään, onneksi Suomessa toimitaan toisella tavalla. Meidän pienellä kansallamme ei ole varaa tuhota vähäisiä voimavaroja järjettömiin massahyökkäyksiin. Suomi voitti omalla tyylillään.

    Äänestä

Avaaja hoi, mistä nuo luvut olet saanut? Keksit kai itse.

Äänestä
  • Kannattaa lukea se avaus, niin asia selviää.

    Äänestä

Venezuelassa sitä sosialismia taas rakennetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Augusto Pinochet surmautti 2279 siviiliä, Fidel Castro 73 000, Josip Broz Tito 1,2 miljoonaa, Pol Pot 2, Lenin 4, Hitler 21, Stalin 43 ja Mao 77 miljoonaa siviiliä. Franco oli 0,4 Castroa ja Pinochet 0,03. Vuonna 2014 kuollut arvostettu väestönmurhien tutkija, professori Rudolph Rummel osoitti hallitusten – lähinnä sosialististen – tappaneen 1900-luvulla kansalaisiaan kuusi kertaa enemmän kuin kaikki sodat yhteensä.

Rummel on myös osoittanut tutkimuksissaan, että varsinaiset demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan (”Demokratian rauhateoria”) ja demokratiat tappavat kansalaisiaan vähiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu