Ensimmäinen asiantuntija astui esiin

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on asettunut puolustamaan valtakunnansyyttäjän määräystä aloittaa esitutkinta Räsäsen pamfletista.

Oli odotettuakin, että KD-väki etsi ensin esiin vale-asiantuntijan.
Persuihin päin kallellaan olevalla Markku Jokisipilällä ei ole mitään kokemusta, saatika tutkintoa oikeusalalta.

"Rikosoikeuden professori näkee perusteet valtakunnansyyttäjän päätökselle määrätä esitutkinta....."
"”Kyllä ne rajat tulevat sielläkin vastaan”

Professori Nuotio sanoo, ettei asia ole vanhentunut kahdestakin syystä.
Toinen on se, että sitä pidetään esillä ja toinen peruste on se, että Räsänen sanoo edelleenkin pitävänsä siitä kiinni.

"Teksti on vanha, mutta Räsänen on todennut julkisuudessa pitävänsä siitä yhä kiinni.
”Hänen tahallisuutensa mahdollisesti täyttyy. Hän tietää kirjoituksen luonteen ja on sitä mieltä, että hänellä on oikeus sanoa se.”"

Nuotio sanoo myös että kun syyte nostetaan niin käytännössä se on aina johtanut tuomioon.

"Kynnykset ovat korkeita
Nuotio huomauttaa, että kiihottamisrikoksen kynnykset ovat korkeita. Valtakunnansyyttäjällä on syyteharkintavalta mediassa havaittuihin sananvapausrikoksiin. Nuotion mukaan käytännössä aina, kun tällainen syyte on nostettu, se on myös johtanut tuomioon."

ttps://www.uusisuomi.fi/uutiset/rikosoikeuden-professori-paivi-rasasen-tapauksesta-uskonto-ei-oikeuta-mita-tahansa-vihailmauksia-tai-rasismia/210c6b90-0792-4f70-9cb7-40d435593f59

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä tapauksessa professori Puolimatka olisi ollut yhtä pätevä "asiantuntija" kuin Jokisipilä.

      Jokainen varmaan tietää miksi KD ei kuitenkaan laittanut esille Puolimatkan asiantuntijalausuntoa.

      • Anonyymi

        Helsingin yliopistossa on paljon henkilökuntaa joilla ei ole muuta tekemistä kuin syrjiä toisinajattelijoita

        Helsingin yliopisto tulisi lakkauttaa ja nämä "professorit" potkia pois työelämästä - lopullisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Työelämästäkö"? Pitäisi ensin mennä töihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin yliopistossa on paljon henkilökuntaa joilla ei ole muuta tekemistä kuin syrjiä toisinajattelijoita

        Helsingin yliopisto tulisi lakkauttaa ja nämä "professorit" potkia pois työelämästä - lopullisesti

        Ei yliopistoissa ole "toisinajattelijoita" eli persuja kuin muutama hassu yhteensä.

    • Anonyymi

      Nyt pitäisi ensin tietää Nuotion maailmankatsomus. Uskon että tätä kautta saadaan tietää miksi nyt tuollainen mielipide. Nuotio ei kai oikein ole nyt älynnyt, että Räsänen ei pidä ko. pamflettia esillä sen kirjoittamisen jälkeen. Päivi Räsästähän tässä meinataan syyttää eikä jotain kirjastoa jossa ilmeisesti ko. pamfletti voi olla esillä.

      • Tarkoitat siis että esim. Puolimatkan mielipiteet eivät ole asianmukaisia johtuen hänen maailmankatsomuksestaan?

      • Koska uskovaisten toiminnan perustana on mielipiteet ja uskomukset, niin heidän on vaikea ymmärtää että on asiantuntijoita, jotka pohjaavat kannanottonsa faktoihin. Nuotio on lainsäädännön asiantuntija. Hän katsoo sitä miten laki on kirjoitettu.

        Tätä taustaa vasten voi tarkastella myös Räsäsen tapauksella jeesustelevien ja irtopisteitä kalastelevien poliitikkojen toimintaa. Syyttäjä ja oikeuslaitos tulkitsee lakia ja siitä jo vallan kolmijako-periaatteen mukaan poliitikkojen pitää heidän toiminnastaan näppinsä erossa. Emme ole mikään Venäjä tai Unkari, jossa poliitikot määräilevät/painostavat tuomareita. Sen sijaan poliitikkojen tehtävä olisi laatia sellaiset lait, jotka vastaavat heidän oikeuskäsityksiään.

    • Anonyymi

      "... ja toinen peruste on se, että Räsänen sanoo edelleenkin pitävänsä siitä kiinni."

      Tässäkään Nuotio ei ole oikeassa, koska laissa todetaan, että kirjoitusta pidetään esillä, laissa ei ole mainintaa että pitää kiinni ajatuksista joita pamfletissa esiintyy.

      Kummallisia nuo korkeat oikeusoppineet, kun eivät ymmärrä Suomen lakia.

      • Anonyymi

        Kummalisia ovat, kun tietävät ja tuntevat lain?

        Tuohan menee täysin maalaisjärkeenkin, että 15 vuotta asiaa voi pitää tuoreena, koska on antanut Luther-säätiölle luvan pitää tekijänoikeutensa suojaamaa materiaalia esillä ja sanoo edelleenkin pitävänsä siitä kiinni.

        Totta

        Ilman Päivi Räsäsen lupaa kukaan ei voi pitää esillä hänen 24-sivuista kirjastaan.

        Ja kaiken kukkuraksi 26.9.2019 Päivi ilmoitti, että sitä voi vapaasti levittää.
        "”Nyt tätä voi Suomessa vapaasti lukea ja levittää”

        Eli viikko sitten hän antoi teoksensa vapaaseen levitykseen, joten ei rikos ole vanhentunut.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Tämä asia on todella huvittava. Hihulit itkevät täällä kuorossa kun eivät enää saa vapaasti haukkua ja synnitellä ihmisiä kuten haluavat. Asia on jokaiselle omilla aivoilla ajattelevalle aivan selvä. Nyt vain pitää katsoa että ylittyykö syytekynnys. Mutta se pitäisi pikku hiljaa olla selvää, että Suomessa noudatetaan oikeuskysymyksissä Suomen lakia. Ei raamattua.

      • "Kummallisia nuo korkeat oikeusoppineet, kun eivät ymmärrä Suomen lakia."

        Sinun koulutustaustasi lakien ymmärtämiselle on siis mikä?

    • Peku ei ole tainnut ymmrtää ettei Räsänen ole katumassa eikä peruuttamassa sanomiaan sanoja vaan seisoo niiden takana edelleen. Ja jos ihan oikeasti tästä joku tuomio tulisi, niin sehän vain vahvistaisi uskovaisten ja raamatun näkemykset oikeaksi.

      • "jos ihan oikeasti tästä joku tuomio tulisi, niin sehän vain vahvistaisi uskovaisten ja raamatun näkemykset oikeaksi."

        Väität siis Räsäsen tahallaan yrittävän saada itselleen tuomiota, jotta Raamattu pitäisi paikkaansa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "jos ihan oikeasti tästä joku tuomio tulisi, niin sehän vain vahvistaisi uskovaisten ja raamatun näkemykset oikeaksi."

        Väität siis Räsäsen tahallaan yrittävän saada itselleen tuomiota, jotta Raamattu pitäisi paikkaansa.

        Eipä tietenkään, mutta Päivi sanoo julki raamatun totuuden ja siitä joutuu tässä maailmassa maksamaan ja sillä saa päälleen ihmisten vihat.

        Tuli mieleen sellainenkin että kohta lähes kaikki mediat ovat lukuisia kertoja toistaneet päivin sanat, aikooko valtakunnan syyttäjä myös kaikkia medioita avunannosta?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Siis syyttää avunnanosta "rikokseen"

      • "Ja jos ihan oikeasti tästä joku tuomio tulisi, niin sehän vain vahvistaisi uskovaisten ja raamatun näkemykset oikeaksi."

        Ei tietenkään vahvistaisi tuota. Se vain vahvistaisi että päkä on syyllinen.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Eipä tietenkään, mutta Päivi sanoo julki raamatun totuuden ja siitä joutuu tässä maailmassa maksamaan ja sillä saa päälleen ihmisten vihat.

        Tuli mieleen sellainenkin että kohta lähes kaikki mediat ovat lukuisia kertoja toistaneet päivin sanat, aikooko valtakunnan syyttäjä myös kaikkia medioita avunannosta?

        " Päivi sanoo julki raamatun totuuden"

        No päkä itse kyllä kertoo ihan selkeästi että kyse on vain hänen tulkinnastaan:

        ”On tullut myös sitä, että tulkintani oli liian jyrkkä ja tuomitseva”

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Eipä tietenkään, mutta Päivi sanoo julki raamatun totuuden ja siitä joutuu tässä maailmassa maksamaan ja sillä saa päälleen ihmisten vihat.

        Tuli mieleen sellainenkin että kohta lähes kaikki mediat ovat lukuisia kertoja toistaneet päivin sanat, aikooko valtakunnan syyttäjä myös kaikkia medioita avunannosta?

        >Päivi sanoo julki raamatun totuuden ja siitä joutuu tässä maailmassa maksamaan ja sillä saa päälleen ihmisten vihat.

        Palautapa nyt mieleeni muutama aikaisempi tapaus, jossa uskovainen on joutunut ”maksamaan Raamatun totuuden julki sanomisesta”, kun nyt ei tule mitään mieleen. Ja koeta pysyä Suomessa.

        Pitäiskö ihmisten siis kiittää ja ylistää törkeyksien puhujaa, jos tämä vetoaa Raamattuun? Kuvitteletko tosissasi, että sellainen olisi mahdollista?

        "Eipä tietenkään"

        Nopeasti mielipiteesi ailahti päinvastaiseksi.

        Annoit aiemmin ymmärtää Räsäsen haluavan tulla tahallaan tuomituksi, jotta asia menisi mielestäsi Raamatun mukaisesti.

        Eihän tuo ole ensimmäinen kerta, vaan se kuuluu olennaisena osana radikaaliin kristinuskoon.
        Halutaan lakia rikkomalla marttyyriksi.

        "Halutaan lakia rikkomalla marttyyriksi."

        Tämänhän päkä myöntää suoraan kun sanoo että jumalansa lait ovat suomen lakien yläpuolella.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Ja jos ihan oikeasti tästä joku tuomio tulisi, niin sehän vain vahvistaisi uskovaisten ja raamatun näkemykset oikeaksi."

        Ei tietenkään vahvistaisi tuota. Se vain vahvistaisi että päkä on syyllinen.

        Tämän maailman mielestä uskovaiset ovat aina syyllisiä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Päivi sanoo julki raamatun totuuden ja siitä joutuu tässä maailmassa maksamaan ja sillä saa päälleen ihmisten vihat.

        Palautapa nyt mieleeni muutama aikaisempi tapaus, jossa uskovainen on joutunut ”maksamaan Raamatun totuuden julki sanomisesta”, kun nyt ei tule mitään mieleen. Ja koeta pysyä Suomessa.

        Pitäiskö ihmisten siis kiittää ja ylistää törkeyksien puhujaa, jos tämä vetoaa Raamattuun? Kuvitteletko tosissasi, että sellainen olisi mahdollista?

        Jaa eikö Ruotsalalta mennyt toimitusjohtajan paikka.

        Ei maailma tietenkään ylistä niitä jotka opettavat Raamatun sanan mukaan. Raamattuhan todistaa että maailma on väärässä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "Eipä tietenkään"

        Nopeasti mielipiteesi ailahti päinvastaiseksi.

        Annoit aiemmin ymmärtää Räsäsen haluavan tulla tahallaan tuomituksi, jotta asia menisi mielestäsi Raamatun mukaisesti.

        Eihän tuo ole ensimmäinen kerta, vaan se kuuluu olennaisena osana radikaaliin kristinuskoon.
        Halutaan lakia rikkomalla marttyyriksi.

        Ei varmaan halua marttyyriksi, mutta ei suostu valehtelemaan tai hiljenemään.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Tämän maailman mielestä uskovaiset ovat aina syyllisiä.

        "Tämän maailman mielestä uskovaiset ovat aina syyllisiä.#"

        Maailman mielestä tietysti voi noinkin olla mutta oikeasti ovat syyllisiä Suomessa vain silloin kun riippumaton oikeuslaitois Suomessa niin päättää.

        Tämähän sinäkin artoseni tietysti tiedät.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        "Tämän maailman mielestä uskovaiset ovat aina syyllisiä.#"

        Maailman mielestä tietysti voi noinkin olla mutta oikeasti ovat syyllisiä Suomessa vain silloin kun riippumaton oikeuslaitois Suomessa niin päättää.

        Tämähän sinäkin artoseni tietysti tiedät.

        Mutta onko se riippumaton jos se toimii vallitsevan ideologian ohjaamana?

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Eipä tietenkään"

        Nopeasti mielipiteesi ailahti päinvastaiseksi.

        Annoit aiemmin ymmärtää Räsäsen haluavan tulla tahallaan tuomituksi, jotta asia menisi mielestäsi Raamatun mukaisesti.

        Eihän tuo ole ensimmäinen kerta, vaan se kuuluu olennaisena osana radikaaliin kristinuskoon.
        Halutaan lakia rikkomalla marttyyriksi.

        Ei vieläkään pekulla kuvaa, !?

        missä hitauden syy, eikö sinulla ole kuvaa jota oisit lainata voi sentään mitenkäs nyt asia ratkaistaan.

        laita nyt kuva ja osoite tuon kylmähkön pekun tilalle, pääsemme fanittamaan paremmin viisaita lausuntojasi!

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Mutta onko se riippumaton jos se toimii vallitsevan ideologian ohjaamana?

        "Mutta onko se riippumaton jos se toimii vallitsevan ideologian ohjaamana?"

        Ainakaan toistaiseksi ei ole osoitettu että toimisi minkään muun vallitsevan ideologian ohajamana kun sen idologian jota sanotaan demokratiaksi.

        Jos olet eri mieltä niin osoita toki väitteesi todeksi.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Jaa eikö Ruotsalalta mennyt toimitusjohtajan paikka.

        Ei maailma tietenkään ylistä niitä jotka opettavat Raamatun sanan mukaan. Raamattuhan todistaa että maailma on väärässä.

        >Jaa eikö Ruotsalalta mennyt toimitusjohtajan paikka.

        Kauheaa! Mihin tämä maailma on menossa, kun aitouskovat eivät enää pääse maallisten viihdefirmojen toimareiksi vaan joutuvat tyytymään kuntien johtaviin virkamiesposteihin? Jos tämä ei ole vainoa, mikä muka on?!

        >Raamattuhan todistaa että maailma on väärässä.

        Kukaan ei voine saada noin lyhyeen lauseeseen kahta raskasta virhettä ilman Pyhää Henkeä.

        1. Maailmalla (eli ihmisillä) ei ole mitään yhtenäistä kantaa mihinkään vaan jopa miljoonia erilaisia, ja
        2. Väite ei ole todiste mistään, vaikka se olisi esitetty 2000 vuotta sitten ja päätetty liittää pyhiin kirjoituksiin.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Mutta onko se riippumaton jos se toimii vallitsevan ideologian ohjaamana?

        Vallitsevan ideologian? Meillä oli tuossa viime kevääseen saakka erittäin tukeva porvarillinen hallitusmeno eikä sen jälkeen juuri ole ehditty tuomareita nimittää, senkö ideologiaa tarkoitat?

        Jos haluat loukata oikeuslaitosta jonkin ideologian mukaan toimimisesta, tee se sitten rohkeasti jossain muuallakin kuin täällä pellepalstalla, sillä syytös on hyvin raskas.

        Jos lain "tulkinta" vaihtuu yhteiskunnallisen ideologian muuttuessa, silloinhan laki on vain ideologian käsikassara.

        "Komission mukaan lisäksi tulisi laatia ”kattava strategia rasistisen ja homo-/transfobisen vihapuheongelman ratkaisemiseksi”. Tehtävään komissio esittää viranomaisista ja tasa-arvoelimistä, kansalaisjärjestöistä ja median edustajista koostuvaa työryhmää. "Vihapuheen ja viharikosten osalta lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen koulutusta tulee ECRI:n mukaan laajentaa sekä vahvistaa näiden väitettyjen rikosten tutkintaa".
        ”Viranomaiset rohkaisevat julkisuuden henkilöitä ja etenkin poliitikkoja reagoimaan nopeasti ja paitsi tuomitsemaan kaikenlaisen rasistisen ja homo/transfobisen puheen, myös pyrkimään vahvistamaan niitä arvoja, jota tämänkaltainen puhe uhkaa”, ECRI suosittelee."
        https://beta.oikeamedia.com/o1-120412

        Sulta ei OM-linkit lopu. Uskollisuus kunniamme!

        Laki on laki ja sen takana on eduskunnan enemmistö. Kun kansanvalta on puhunut, silloin pulinat poistukoot, jos mukailen Johannes Virolaista.

        Lukemattomien lakien tulkinta on jotenkin muuttunut siitä mitä se oli joskus 20-30 vuotta sitten. Etenkin niiden, joita joudutaan soveltamaan äärimmäisen voimakkaasti muuttuneessa mediaympäristössä.

        On päivänselvää, että printtimedian ja apinapostin aikaan laadittuja lakeja joudutaan tulkitsemaan uudella tavalla ympäristössä jossa jokainen voi vapaasti sanoa mitä tahansa periaattessa kaikkien nähden.

        Tuo ECRIn suositus kuulostaa ainakin ensilukemalta ihan hyvältä.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Jos lain "tulkinta" vaihtuu yhteiskunnallisen ideologian muuttuessa, silloinhan laki on vain ideologian käsikassara.

        "Komission mukaan lisäksi tulisi laatia ”kattava strategia rasistisen ja homo-/transfobisen vihapuheongelman ratkaisemiseksi”. Tehtävään komissio esittää viranomaisista ja tasa-arvoelimistä, kansalaisjärjestöistä ja median edustajista koostuvaa työryhmää. "Vihapuheen ja viharikosten osalta lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen koulutusta tulee ECRI:n mukaan laajentaa sekä vahvistaa näiden väitettyjen rikosten tutkintaa".
        ”Viranomaiset rohkaisevat julkisuuden henkilöitä ja etenkin poliitikkoja reagoimaan nopeasti ja paitsi tuomitsemaan kaikenlaisen rasistisen ja homo/transfobisen puheen, myös pyrkimään vahvistamaan niitä arvoja, jota tämänkaltainen puhe uhkaa”, ECRI suosittelee."
        https://beta.oikeamedia.com/o1-120412

        Oikea media on Suomen tunnetuin valemedia MV-median ohella.

    • Anonyymi

      Tekeekö Räsänen oikeusistunnosta julkisen ja kuvaa sen.
      Näin kansa saa päättää, kuka on oikeassa.

      • Kansa ei päätä asiaa vaan ihan oikeuslaitos.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Kansa ei päätä asiaa vaan ihan oikeuslaitos.

        Eikä taitaisi Antsulle kelvata sellainen kansan päätös, että Päkä on väärässä ja syyllinen. Niinpä hän kysyisi kansan mielipiteen lahkokavereiltaan, jolloin varmasti menee oikein.

        Hauskahan tuo istunta olisi seurata videolta. Tai nuo. 😉

    • Anonyymi

      Joka tapauksessa Päivillä on uskonvapautensa ja jos tuomio tulee niin se on myös sananvapautta koskeva ja se tulee koskemaan sitten kaikkia ihmisiä ettei homostelua vastustaa saa.

      Putinia tulee jututtaa ja pyytää kommenttia.

      EU-tuomioistuimeen Päivin tapauksessa on mentävä, koska Suomessa ei s toteudu ja viranomainen vainoaa kristittyjen uskonvausoikeuksia?

      • Uskonnonvapaus tai sananvapaus eivät oikeuta ketään rikkomaan muita lakeja.

      • Olet oikeassa, lait koskevat kaikkia ihmisiä myös vähemmistöjen ihmisarvon loukkaamisen osalta.

        Jos sinulla on ylikäymätön sisäinen pakko ”vastustaa homostelua”, tee se vaikka lahkosi kaatumaseuroissa niin kukaan ei kerro polliisille.

      • Anonyymi
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Uskonnonvapaus tai sananvapaus eivät oikeuta ketään rikkomaan muita lakeja.

        Oikeuttavatko muut lait rikkomaan uskonnonvapautta tai sananvapautta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuttavatko muut lait rikkomaan uskonnonvapautta tai sananvapautta?

        Uskonnonvapautta ja sananvapautta rajataan muilla laeilla, rajaaminen ei ole rikkomista.

        Kuten muitakin vapauksia. Esim. perustuslaissa mainitaan:

        "Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen."

        Henkilökohtaista vapautta voidaan kuitenkin rajoittaa vaikka se on Suomen perustuslaissa määrätty jokaissen oikeudeksi. Sitä voidaan rajoittaa esim. jos ko. henkilö syyllistyy muiden lakien pohalta sellaiseen rikokseen josta hänelle annetaan vankeustuomio.

        Euroopan ihmisoikeussopimus myös mahdollistaa oikeuksien rajoittamisen:

        "Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi."

        Meneekö jakeluun?

    • Anonyymi

      Jos minä julkaisen samantapaisen tekstin kuin Päivi on tehnyt, jpudunko minä syytteesseen? Me kaikki uskovat voimme julkaista kaikki tekstiä, siinä syyttäjälle tekemistä..

      • Entäs mediat, ne ovat toistaneet Päivin sanat?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Entäs mediat, ne ovat toistaneet Päivin sanat?

        Oletko todella yksinkertainen vai esitätkö? 😃

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Oletko todella yksinkertainen vai esitätkö? 😃

        Jos mediat olisivat ymmärtäneet olla hiljaa, kukaan ei edes juuri tietäisi asiasta, nyt mediat ovat vaahdonneet suuna päänä että jopa ulkomaita myöten tiedetään Päivin sanoista, te häviätte koko ajan ettekä edes itse ymmärrä sitä, Päivin ja raamatun näkemyksiä toistetaan nyt ympäri maailmaa.

        Sulla taitaa nyt olla ihan mahottoman liioiteltu käsitys siitä minkä verran ulkomailla Päivistä puhutaan ainakin äärikristillisten piirien ulkopuolella.

        Kaupallinen media kirjoittaa aina siitä mikä myy, ja kyllähän valtavirrasta suuresti poikkeavat ulostulot myyvät etenkin jos niiden takana on hyvin tunnettu ja julkisuushakuinen päättäjä.

        >te häviätte koko ajan ettekä edes itse ymmärrä sitä

        Tätä voisit vähän avata... 🧐

        Vilkaise hieman uutisia, tällaista markkinointia, julkisuutta ja huomiota omalle asialle ja sanomalle ei voi ostaa millään rahasummalla, lähes jokainen media toistaa Päivin sanomia asioita, kiitos teille Päivin puolesta. Lisäksi hienosti olette osoittaneet oman tekopyhyytenne.

    • Anonyymi

      Vihervassarihomottajamamuttajasopulien mielipiteiden vastustaminen on johtaa siis rikossyytteeseen Suomessa.

      Mielipiderikos ei vanhene koskaan.

      • "Vihervassarihomottajamamuttajasopulien mielipiteiden vastustaminen on johtaa siis rikossyytteeseen Suomessa"

        Ei, siihen johtaa se jos syyttäjä katsoo että demokraattisesti valitun kansanedustuslaitoksen vahvistamaa lakia ei ole noudatettu. Tämän jälkeen riippumaton oikeuslaitos tekee päätöksen onko lakia noudatettu vai ei.

        Maassa maan tavalla vai mitä "anonyymi"?

    • Aloitus on täyttä asiaa, ja sen voi allekirjoittaa hyvin mielin.

    • Anonyymi

      Boring 😣
      Kaikki käskyt vanhasta testamentista ja uudesta testamentista tulisi siis ottaa käyttöön, kuten Jumala on miehen pää, kuten mies on naisen pää ja naiset vaietkoon seurakunnssa etc .
      😀

      • >Boring 😣

        Nyt on muuten tullut haukotushymiökin valikoimiin: 🥱

    • Anonyymi

      Tämä käy todella mielenkiintoiseksi.

      Eihän tässä ole syytteessä Räsänen vaan Raamattu.

      Joten mitenköhän Suomen käy kun ryhtyy Jumalaa syyttämään???

      • "Eihän tässä ole syytteessä Räsänen vaan Raamattu."

        Vääarin taas, ihan se Räsäskä on syytettynä.

      • Anonyymi

        Juurikin niin, mitä Raamatussa sanotaan luterilaiset papit sinne oikeuteen tulkitsemaan Raamatun sanaa!

    • Anonyymi

      Kristityt ovat valmiit vetoamaan Mooseksen lakiin homokysymyksessä, Jumalan sanana, vaikka muuten näkevät sen täysin julmana kuolemantuomioineen. Miten se näin?

    • Anonyymi

      Kyllä näitä asiantuntijoita Suomessa riittää. Kuuluuko tämä herra edes seurakuntaan?

      • "Kuuluuko tämä herra edes seurakuntaan?"

        Räsänen on kyllä nainen.
        Kansanlähetyksen väkeä.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Kuuluuko tämä herra edes seurakuntaan?"

        Räsänen on kyllä nainen.
        Kansanlähetyksen väkeä.

        Et oikein ymmärrä vielä tätä keskusteluketjua että miten se toimii - tosin tuleehan sitä joskus vastattua epähuomiossa väärään kommenttiin.

        No joka tapauksessa aloituksessahan (johon tässä vastattiin) sanottiin että "Ensimmäinen asiantuntija astui esiin...Kimmo Nuotio..." - Kyllä tämä Kimmo on "herra"....

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      967
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      881
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      828
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe