Toyotia on myyty tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä 13.438 autoa ja yhteensä jo 3.451 autoa enemmän kuin toisena olevaa automerkkiä. Hybridien valtava suosio on nostanut Toyotan suosion näin hurjaksi.
Toyotia tullaan siten myymään tämän vuoden loppuun mennessä 4.141 autoa enemmän kuin toiseksi jäävää automerkkiä.
Se todistaa Toyotan hybridien suuren suosion ympäristöystävällisinä ja pienipäästöisinä ja käyttökustannuksiltaan alhaisina autoina.
Toyotia tullaan siten myymään tämän vuoden loppuun mennessä 4.141 autoa enemmän kuin toiseksi jäävää automerkkiä.
Se todistaa Toyotan hybridien suuren suosion ympäristöystävällisinä ja pienipäästöisinä ja käyttökustannuksiltaan alhaisina autoina.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Toyotan suosio peittoaa kaiken. Aivan kaiken."
Höpöhöpö tero! HK:n Sinistä käyttää taatusti paljon useampi kuin Toyotaa. En silti sanoisi tuota makkaraa parhaaksi lihatuotteeksi.
Onneksi suuri osa ostajista on eläkeläisiä eivätkä tee haittaa työmatkaliikenteessä.
Ei sellaiset ole voineet saada työtä, jotka riehuvat työmatkaliikenteessä. Turhaa kuvittelua, että joku ottaisi sellaisen pimeän ja lapsellisen tyypin työhön.
Toyotan tuorein välitilinpäätös kertoo valtavasta maailmanlaajuisesta menestyksestä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16116339/toyotan-autojen-myynti-ja-tulos-nousivat-rajusti
Suomessa luvut ovat seuraavat:
VW (VW, Seat, Audi, Skoda) 25.000
Toyota (Toyota Lexus) 13.000
Aika pikkutekijä on tojo Suomessa.
Toyota vastaan muu maailma. Kyllä silloin näyttäisi jäävän kakkoseksi. Ei muutoin.
Ei muu maailma vaan ainoastaan VW.
Kun puhutaan automerkeistä niin Toyotia tullaan myymään Suomessa tänä vuonna noin 4200 autoa enenmmäm kuin Volkswageneita. Katso se täältä:
http://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/kuukausittain/2019
VW Groupin autot piettoaa myynnissä kaikki ihan kaikki tämä teroille tiedoksi ..
Yksikään vw- huijarimerkki ei pärjää maailman myydyimmälle toyotalle.
Toyota, BMW, Nissan, Mazda, Subaru, Peugeot, Renault, Citroen, Volvo myyvät huomattavasti enemmän .
Siis kääntäen, Suomen 5,5 miljoonaisesta kansasta 13438 auton ostajaa ovat hölmöjä tai kieron panttimaksun orjia. No se on kokonaisuuteen nähden pieni osuus, mutta ei voi kun ihmetellä, että Suomessa kelpaa sama surkea auto kuin Aasiassa ja köyhissä maissa, vaikka meillä tuota myydään järjettömään ylihintaan.
Kova paikka ja harmittaa
PenttiHolistin vainoharhaisuus senkun vain pahenee.
Viime viikolla on eli yhden viikon aikana on rekisteröity 457 Toyotaa. Bisnote Marketing.
Kamalaa. Ei Tojoa saa rekisteröidä ikinä loppuvuonna, siinä häviää ainakin 200 euroa auto myydessä.
Aivan varmasti on avensis ja auris niitä "myydyimpiä" olet tainnut sekoittaa NETTIAUTON myyti-ilmoitukset joihinkin muihin lukuihin?
Tammikussa Toyota julkistaa järisyttävät lukunsa.