Johanneksen Ilmestys 1:1-20
1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
4 Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
5 ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6 ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
10 Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,
11 joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".
12 Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
19 Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva.
20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."
~
Johanneksen Ilmestys
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joh. 2:1-29
1 "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:
2 Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
3 ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
6 Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'
8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
10 Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
11 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.'
12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
13 Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu.
14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.
15 Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.
16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'
18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
19 Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset.
20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
23 ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
25 pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.
26 Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
27 ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään-niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain-
28 ja minä annan hänelle kointähden.
29 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
~- Anonyymi
Joh. 3:1-22
1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
~
Tässä profetiat seitsemälle Kristuksen seurakunnalle.
Kirjoittajan omaa hyvin perusteltua pohdintaa on aina helppo kommentoida.
- Anonyymi
Heh. Jätin "perustelut" ikäänkuin avoimeksi. Teksti on suoraa Jumalan sanaa.
Ajattelin laittaa profetian myös tälle päivälle, ilman että pilaisin tunnelmaa omilla selityksilläni. Jätin Jumalan sanan ikäänkuin ilmaan leijumaan, odottaen, miten uskovat siihen reagoivat. Tai kuka tahansa. Saahan jumalatonkin siihen reagoida.
Ajattelin näitä profetioita: kyseessä on profetiat "seitsemälle seurakunnalle". Miten näihin profetioihin tulee asennoitua? Myös tänä päivänä. Itse asennoidun siten, että kyseessä on yksi ja sama viesti, jokaiselle uskovalle yksilölle. Jokaiselle, joka yleensäkin sanoo olevansa kristitty.
Ei vain eri "luonnetyypeille", vaan kaikki, jokaiselle. Kukin, itse profetiaa lukiessaan, voi ottaa sen joka sanan itselleen kuuluvaksi: jotkut kohdat täsmäävät omaan itseen ja uskonelämään enemmän, toiset vähemmän, joku kohta voi tuntua, ettei ollenkaan,
Kyseessä on ikäänkuin täky jokaisen 10 Neitsyen tutkia sisintään, omaa hengellistä elämäänsä: suhdettaan ensisijaisesti Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, myös seurakuntaan, eli muihin kristityihin sekä itseensä, kristittynä.
Mikä tässä kohdin on "seurakunta"? Itse ajattelen seurakuntaa nimenomaisesti uskovien näkymättömänä yhteisönä. Me, tällä foorumilla olemme osa näkymätöntä seurakuntaa. Emme kaikki meistä, mutta moni on. Myös "minä" olen osa seurakuntaa, vai olenko, tätä voi kukin kysyä itse itseltään.
Seurakunta on myös näkyvä paikallisseurakunta tai nk. kirkko. Kristuksen antama profetia on myös jokaiselle näistä.- Anonyymi
Jo heti 1. luvun alussa on "väkevää tekstiä", jonka pitäisi saada korvat pystyyn jokaisella, joka yleensäkin ymmärtää eli kuulee (yhtään mitään, mutta etenkin) Jumalan pyhyyden sanojen takana:
"Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,.. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!... Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija!... Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä... ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.... Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen... "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias... Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen... "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias... Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden..."
Tässä sitä on asiaa.
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Hän lähettämänsä enkelin kautta...
Seitsemältä hengeltä, jotka ovat Hänen valtaistuimensa edessä...
Palvelijalleen Johannekselle...
Autuaat ne, jotka kuulevat ja ottavat vaarin tästä profetiasta...
Armo ja rauha Itse Jumalalta, Jeesukselta Kristukselta ja niiltä seitsemältä hengeltä...
~
Tällainen valtakunta ja tällaiset terveiset täältä, meille... Ajatellaan vähän!
Tätä ei voi kuin hengelliset silmät ja korvat ja hiukset pystyssä lukea.
Jumala Itse, enkeleineen ja henkineen lähetti kirjeen meille uskoville ( = seurakunnille).
~
- Anonyymi
Ensimmäisen luvun alussa Johannes, aivan ensin ilmoittaen sen meistä olevan autuas, joka tämän sanoman kuulee ja ottaa siitä vaarin, jo heti perään välittää meille Jeesuksen terveiset, tervehtii meitä, kuninkaallista papistoa, toivottaen meille armoa ja rauhaa.
Syvennytään tähän tiedonantoon tällaisenaan.
... armo ja rauha meille, jotka...
... tämän sanoman kuulee...
... ottaa siitä vaarin...
... olemme kuninkaallinen papisto...
Mitä on "olla autuas"?
Autuas-sana vanhassa suomenkielessä tarkoittaa äärimmäistä onnellisuutta, joka lähentelee suorastaan hurmosta.
Samalla "autuas" uskonnollisessa merkityksessä tarkoittaa pelastettua sielua, pelastetun sielun onnea, Taivaaseen korotettua. Kuolleet pyhämme ovat autuaat Taivaissa. Meidän, maanpäällisten pyhien tulisi olla samoin.
Me, jotka olemme pelastetut, olemme pyhiä, suorastaan "jumalia". Kuinka tätä jumaluuttamme, jumalanlapseuttammekin arvostamme? Kun katsoo sieluunsa, mitä siellä näkee? No, ensimmäisenä siellä tietysti näkyy Kristus. Pelastetun syntisen sielussa, sydämessä. Onko siis tärkeää edes tarkkailla sen "sydämenhuoneen" seiniä, jotka taas ovat ihmistä itseään, hänen lihaansa? Kovin on nuhruisen oloinen, mutta Kristus Itsepä siellä hymyillen seisoo, valonsa keskellä. Tässä aivan hämmentyy... - Anonyymi
Eikö kellään ole mitään pohdittavaa aiheesta?
Onko uuskarismaattinen henki umpikuuro?
Joulusta riidellään, mutta Jeesuksen, Isä Jumalan Itsensä uskoville lähettämä kirje: ei yhtään kiinnosta. Herätä mitään mielenliikutusta. Ajatusta.
Hillsong on kivempaa. Ja sen pohdinta, onko oikein ja juutalaista muistella Jeesuksen syntymää joka sattui samalle päivälle kuin roomalaisen pakanajumalan, Voittamattoman Saturnuksen juhla.
Tuon suuruudenhullun jumalan juhlan yösydännä kuului pieni kitinä beetlehemiläisen navetan heinäkaukalosta. Tämä tuntuu suuresti loukkaavan monia nykyhelluntailaisia. Että kehtasikin syntyä vääränä päivänä!
Mutta tämä ei ole tämän ketjun aihe, vaan Jumalan oma kirje uskoville 2000 vuoden takaa. On luonnollista, että tämä kiinnostaakin vain aitoja, kristittyjä uskovia, kuten Jeesuksen syntymäkin. Ei tietenkään muita.
Luciano Pavarotti - Panis Angelicus / Enkelten Leipää
https://www.youtube.com/watch?v=o3EZoDr6kqM
. - Anonyymi
Rukoilkaa Herraa avaamaan Sanaasa,
Mitä haluatminulta
Opeta minua,
Herra täydellistä minua
Miten haluaisit minun auttavan sinua
Toteuta minussa tahtosi
Isä, suosioi minua
(Ole kanssani tarkoittaa tuo- Anonyymi
Aina kun viittaa Raamattuun ja selittää sitä, niin pitää tai oikeastaan täytyy erottaa ne kaksi toisistaan
Kun alatte lukemaan Sanaa, niin pyytäkää Herralta jumalaista väkevyyttä siihen
Aina kun luette Raamattua, niin panostakaa parhaaseen Raamatun käännökseen ja ei montaa käännöstä yhtäaikaa
Herra haluaa antaa tuossa nìin nopeasti kuin mahdollista parhaan käännöksen
Olkaa Tulella siunatut [ Herra kun siunaa , niin se on eikärsimystä], mutta kun Herra kun kurittaa, niin se on ensin paras kirous ja sen jälkeen siunaus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun viittaa Raamattuun ja selittää sitä, niin pitää tai oikeastaan täytyy erottaa ne kaksi toisistaan
Kun alatte lukemaan Sanaa, niin pyytäkää Herralta jumalaista väkevyyttä siihen
Aina kun luette Raamattua, niin panostakaa parhaaseen Raamatun käännökseen ja ei montaa käännöstä yhtäaikaa
Herra haluaa antaa tuossa nìin nopeasti kuin mahdollista parhaan käännöksen
Olkaa Tulella siunatut [ Herra kun siunaa , niin se on eikärsimystä], mutta kun Herra kun kurittaa, niin se on ensin paras kirous ja sen jälkeen siunausKoska on kahta tulta Hengen tuli ja maallinen tuli (helvetin tuli) niin siunaus tulella on se tuli niistä joka on taviteltavissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska on kahta tulta Hengen tuli ja maallinen tuli (helvetin tuli) niin siunaus tulella on se tuli niistä joka on taviteltavissa
Entä sitten Hengen Tuli?
Itse uskon hiljaa kytevään Hengen Tuleen.
Hengen Tulen ei välttämättä tarvitse roihuta, eli Pyhällä Hengellä täytetyn ei aina ja välttämättä tarvitse kädet ylhäällä huutaa ja kiljua, pomppia keskilattialla ja esim. kovaan ääneen profetoida. Uskotaan kyllä vähemmälläkin, että siinä on henkilö täynnä Hengen Tulta, jos on. Aina ei ole.
En väitä, etteikö näinkin saisi toimia, mutta Hengen Tulen olemus on käsittääkseni se itse Tuli, ei se, kuinka kovalla ja näyttävästi se roihuaa. Hiljaa kytevä Tuli saattaa jopa levitä paremminkin kuin valtaisa meteli, suuret lieskat, joita sitten monet rynnivät sammuttamaan. Sillä sellainen voi saada myös pahaa jälkeä aikaan. Polttaa sellaista, mitä ei pitäisi.
Pientä, kytevää Tulta on helpompi hallita.
Hengen Tulta ajatellessa tulee näiltä päiviltä mieleen nk. BB-Ville. Siinäpä henkilö, joka piti Tulta yllä, niin että se näkyi ja kuului. Jossain määrin se käräytti myös syntisten takinliepeitä, mutta eipä ollut ainakaan hiljaa hiipiväistä. Kunnioitettava henkilö. Taivaan Isän lapsi.
Ei silti mikään palvottava yksilö. Hellareilla on tapanaan ryhtyä hurahtamaan ihmisiin, tällaista epäjumalanpalvontaa pitää välttää. Hän on kristitty, joka täyttää omaa tehtäväänsä. On muitakin, omine leivisköineen.
Itse kannatan matalan profiilin Hengen Tulta, tai Tulta siten, että se kulloinkin, viisaasti käytettynä nimenomaan täyttää tehtävänsä: joskus kytien, joskus roihuten. Milloin mikäkin on tarpeen. BB-talossa Hengen Tuli mielestäni roihusi sillai kohtuudella. Puhutteli ja toisaalta suututti ihmisiä, ketä mitenkin. Niinkuin pitikin. Sellainen "Tuli" olisi huolestuttava, johon jumalaton ei reagoisi suuttumalla, olisi vain mitä lie penseää savua.
- Anonyymi
Tässä ilmenee kyllä nk. tempaus-oppi melkolailla selkeästi. Tätä ei voi juurikaan yhdistää nk. kaikkien ihmisten ylösnousemukseen, joka tapahtuu aikojen lopulla:
Joh.1:7,8 📖
7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
Muuallakin Raamatussa / Ilm. 20:6 sanotaan: "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa..." Autuas ja pyhä. Tämä on siis 1. ylösnousemus, pyhien ylöstempaus. Martta taas puhuu juutalaisten tuntemasta yhdestä ylösnousemuksesta, joka Jeesuksen sanojen mukaan on itse asiassa se "viimeisenä päivänä" tapahtuva, kaikkien ihmisten, "2." ylösnousemus Jumalan tuomiolle.
Joh. 11:24
Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä".
Room. 6:5
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Ilm. 20:6 📖
Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
~ - Anonyymi
Ps.90:4 Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, niinkuin öinen vartiohetki.
- Anonyymi
Nostetaanpa ketjua.
- Anonyymi
HUHUU! 🦉
Tässä olis nyt ketju Raamatun Jeesuksesta, ilman kummempia ihmismielipiteitä! Jokin mielipiteentapainen on, mutta lähinnä sallimme Jeesuksen puhua.
Jos ketä kiinnostais.- Anonyymi
Raamatun uskonnollinen Jeesus ei ole historiallinen Jeesus.
- Anonyymi
Eikä vanhatestamentillinen tuomiojumala sama kuin uudentestamentin armonjumala.
- Anonyymi
Ihan sama Jumala ja Jeesus, molemmissa testamenteissa.
VT:n aikaan Jumala yritti pelastaa meidät Lain avulla, luopui toivosta ja päätti armahtaa. UT on tätä armon testamenttia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke271817- 1051468
- 771401
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671036- 61892
- 47876
- 64853
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t27810Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62787- 127765