Aserapaalut

Miksi kirkko pystyttää Aserapaaluja eli patsaita, ikoneita, alttaritauluja ja muita kuvia vaikka Raamatussa on nimenomaan tiukka kuvakielto kaikkia ihmisen tekemiä kuvia kohtaan?
18174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Aseraa palvottiin Israelin kuninkaiden aikana, kun vallassa oli Saul, Salomo ym. Asera on Jahven äiti. Raamatussa hänestä käytetään myös nimeä Taivaan kuningatar. Kyseessä on juutalais-kristillinen jumala jonka palvontaa ei ole kielletty - ainoastaan uusien epäjumalien palvonta kielletään, mutta Asera ei ole ikinä ollut uusi jumala vaan israelilaiset ovat hänet tunteneet jo kauan ennen Jahvea.

Äänestä
  • Vanhaa tietoa. Arkeologia on tuonut meille tarpeeksi tietoa siitä että asera oli kulttiesine esimerkiksi Elille pystytettiin useita asera-paaluja. Jä nämä siis kirjaimellisesti olivat puisia paaluja tai jopa ihan eläviä puita. Sekaannus mahdollisesti tulee siitä ettei aseran asemaa kanaanilaksessa muinaisuskonnossa tunnettu ja sen nimi sotkettiin helposti jo alunperin kyseistä sanaa läheisesti muistuttavaan muistuttavaan Astarte-jumalattaren (myös Astoret ja Asiratu) nimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhaa tietoa. Arkeologia on tuonut meille tarpeeksi tietoa siitä että asera oli kulttiesine esimerkiksi Elille pystytettiin useita asera-paaluja. Jä nämä siis kirjaimellisesti olivat puisia paaluja tai jopa ihan eläviä puita. Sekaannus mahdollisesti tulee siitä ettei aseran asemaa kanaanilaksessa muinaisuskonnossa tunnettu ja sen nimi sotkettiin helposti jo alunperin kyseistä sanaa läheisesti muistuttavaan muistuttavaan Astarte-jumalattaren (myös Astoret ja Asiratu) nimeen.

    El (muita nimiä myös Il ja Elyon joita käytetään Raamatussakin) oli israelilaisten pääjumala ja Aseran mies. Asera, toiselta nimeltään Athirat, on Elin vaimo.
    Astarte puolestaan on toinen jumalatar, rakkauden jumalatar, kun Asera oli äitiyden jumalatar. Aseraa ei pidä sekoitaa Astarteen vaan kysessä on ihan eri jumalattaret. Kummatkin ovat vanhoja israelin jumalia, joita Raamatussa mainitaan vielä paljon lisää.

    Eli sama kuin menisi ja väittäisi että Meavrresgárri on saamelainen jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sama kuin menisi ja väittäisi että Meavrresgárri on saamelainen jumala.

    Asera, eli Taivaan kuningatar ei ollut mikään esine vaan kysessä oli yksi tärkeimmistä Isralin jumalista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asera, eli Taivaan kuningatar ei ollut mikään esine vaan kysessä oli yksi tärkeimmistä Isralin jumalista.

    Ei ollut Israelin jumala vaan alueella yleisesti tunnettu ja palvottu jumaluus jo paljon ennen Israelin kansan syntymää jota myös israelilaiset palvoivat . Vaikka oma uskonto sen kielsi, uhrikakkuja leivottiin ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sama kuin menisi ja väittäisi että Meavrresgárri on saamelainen jumala.

    Mikä tämä on? Kuulostaa kyllä jonkun haltijan tai tonttu-ukon nimältä? Acrigola sanoo että ennen kristinuskoa suomalaiset kumartelivat puita ja kiviä. Entä jos oletkin itse väärässä ja tuo mikä nyt lienee onkaan onkin se saamelaisten kaikista tärkein jumaluus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    El (muita nimiä myös Il ja Elyon joita käytetään Raamatussakin) oli israelilaisten pääjumala ja Aseran mies. Asera, toiselta nimeltään Athirat, on Elin vaimo.
    Astarte puolestaan on toinen jumalatar, rakkauden jumalatar, kun Asera oli äitiyden jumalatar. Aseraa ei pidä sekoitaa Astarteen vaan kysessä on ihan eri jumalattaret. Kummatkin ovat vanhoja israelin jumalia, joita Raamatussa mainitaan vielä paljon lisää.

    Kuten ja sanoin tuo on arkeologisten löytöjen myötä oslttautunut vääräksi ja vanhentuneeksi tiedoksi. Asera-paaluu oli muinainen kulttiesine, todennäköisesti puu, joita käytettiin esimerkiksi Elin, Baalien ja muiden kanaanilaksten muinaisjumalien palvomiseen. Mistään päin Levantin arkeologista aluetta ei ole löydetty todisteita siitä että siellä olisi palvottu Asera -nimistä jumalatarta, vaikka "taivaan kuningatar" ja "merten neito" esiintyykin kaiverretuissa teksteissä on niiden yhteydessä ja Elin vaimona esitetty hedelmällisyyden jumalatar Astarte eli Atiratu/Elitu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tämä on? Kuulostaa kyllä jonkun haltijan tai tonttu-ukon nimältä? Acrigola sanoo että ennen kristinuskoa suomalaiset kumartelivat puita ja kiviä. Entä jos oletkin itse väärässä ja tuo mikä nyt lienee onkaan onkin se saamelaisten kaikista tärkein jumaluus?

    Ei ole jumaluus vaan saamelaisten noitarumpu, mutta heidän omalla kielellään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole jumaluus vaan saamelaisten noitarumpu, mutta heidän omalla kielellään.

    Nyt kuulostaa liikaa olkiukkeilulta, etkö vain voisi kiltistä myöntää ja todeta Asera ja Meavrresgárri, tai jne muut, ovat jumalia kuten me muutkin? Ei se maailmanloppu tule vaikka Raamattu olisikin väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten ja sanoin tuo on arkeologisten löytöjen myötä oslttautunut vääräksi ja vanhentuneeksi tiedoksi. Asera-paaluu oli muinainen kulttiesine, todennäköisesti puu, joita käytettiin esimerkiksi Elin, Baalien ja muiden kanaanilaksten muinaisjumalien palvomiseen. Mistään päin Levantin arkeologista aluetta ei ole löydetty todisteita siitä että siellä olisi palvottu Asera -nimistä jumalatarta, vaikka "taivaan kuningatar" ja "merten neito" esiintyykin kaiverretuissa teksteissä on niiden yhteydessä ja Elin vaimona esitetty hedelmällisyyden jumalatar Astarte eli Atiratu/Elitu.

    "Mistään päin Levantin arkeologista aluetta ei ole löydetty todisteita siitä että siellä olisi palvottu Asera -nimistä jumalatarta"

    Wiki-artikkelin mukaan on kyllä runsaasti tekstilöydöksiä ja muita löydöksiä Asera-jumalattaresta.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Asherah

    Äänestä

Panisin.-+100%+hetero+mies+-

Äänestä

"Raamatussa on nimenomaan tiukka kuvakielto kaikkia ihmisen tekemiä kuvia kohtaan?"

4 moos 21:8 - Tuossa kohden Herra (Jahve) käskee Moosesta tekemään pronssisen patsaan, jota israelilaiset palvovat ja paranevat käärmeen puremista. Eli vaikuttaa että patsaskielto ensin annettiin ja vähän myöhemmin jo kumottiin uudemmalla määräyksellä. On taas sallittua tehdä ja palvoa patsaita ja ikoneita.

Äänestä
  • Myöhemmin nuo pronssiset käärmeet kuitenkin tuhottiin kun Herran temppeli puhdistettiin epäjumalan palvonnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myöhemmin nuo pronssiset käärmeet kuitenkin tuhottiin kun Herran temppeli puhdistettiin epäjumalan palvonnasta.

    Kyseessä kuitenkaan ei ollut epäjumala. Ne kuolivat jotka eivät palvoneet ko. patsasta, ja patsasta palvoneet jäivät eloon.
    Jos se olisi ollut epäjumalanpatsas, sitä palvoneita ja palvomattomia olisi kuollut satunnaisesti, patsaan palvonnasta riippumatta.

    Äänestä

Kirkon rappio on suunnilleen samantyyppinen ilmiö kuin nämä asera-patsaat ja kotijumalat aikoinaan. Nykyään näitä kotijumalia kutsutaan nimellä "minunjumalani". Siinä ihminen määrittää tämän jumalansa mieleisekseen ja käyttää sitten "aseenaan" niitä muita vastaan.

Äänestä
  • Myös Vanhan Testamentin aikoihin rappeutuminen tapahtui jo seuraavan sukupolven aikaan. Sama kuvio nykyään. Meitä edeltävä sukupolvi pappeja kunnioitti sitä Jumalaa joka on luonut taivaan ja maan ja heti seuraava sukupolvi aloitti rappeutusmisvaiheen, mikä jatkuu nyt koko ajan kunnes tulee uskonpuhdistaja - - jos tulee. Pelkään nimittäin pahoin, että Jumala ei enää anna uusia mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • Olin kerran erään karjalaismummon luona vierailemassa kahvilla. Oli vanha evakko. Hänellä oli kotonaan tuvannurkassa pieni alttari ja alttarilla vahaliinanpäällä joukoittain pieniä ikoneita, suitsukkeita, neitsyt Marian kuvia ja enkelipatasita. Sanoi rukoilevansa siinä joka ilta Jumamaa että palauttaisi idän ja isän kodin takaisin Suomelle. Nykyään taitaa mummeli puskea kokranputkea ja lrvokkia hautuumaalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi kirkko pystyttää Aserapaaluja eli patsaita, ikoneita, alttaritauluja ja muita kuvia vaikka Raamatussa on nimenomaan tiukka kuvakielto kaikkia ihmisen tekemiä kuvia kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu