Millainen Taivas voisi olla?

Christopher Hitchens on todennut, että elämä on kuin juhla, jonka ihminen joutuu jättämään kuollessaan. Tämä tuntuu pahalta etenkin kun tietää, että muut jatkavat juhlimista vielä senkin jälkeen, kun sinä olet poissa. Uskovaiset ovat keksineet tälle hyvän lohdun. Heidän Taivaansa on kuin juhla, mistä ei pääse ikinä pois. Joudut olemaan siinä juhlassa ikuisesti.

Helvetti on helposti kuviteltavissa. Paikka, missä ihmiset vääntelehtivät fyysisesti tai henkisesti ikuisessa kidutuksessa. Sen sijaan Taivaan kuvitteleminen on paljon vaikeampaa. Onko se ikuista laulamista, nauramista tai huumatun kaltaisessa onnessa olemista vai kenties harppujen soittoa, missä Kaikkivaltiasta palvotaan ja ylistetään päivästä toiseen? Olipa Taivas millainen tahansa, niin tuntuisi, että tuollaiseen ikuiseen juhlaan kyllästyy. Kenties Taivaassa olevat voivat välillä käydä kurkistamassa alas Helvettiin ja he saavat viihdytettyä itseään katsellen kuinka me ateistit kidumme siellä ikuisessa kadotuksessa. Täten meillä ateisteillakin on selvä tarkoitus. Mene ja tiedä...

Jotenkin tuntuu, että kaikkein mukavin paikka on sellainen, missä on myös pahaa ja vääryyttä ja voi tehdä työtä asioiden parantamiseksi. Paikka missä kaikki on valmista ja missä kaikki elävät vain toisiaan silitellen, kehuen ja laulellen, tuntuu suorastaan helvetillisen tylsältä....

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elät kituuttaen köyhyydessä ja annat rahasi kirkolle, sitten taivaassa sinut palkitaan ruhtinaallisesti. Uskovaisilla viiraa oikeasti päässä.

    • Kuvitellaan hetki, että olisi joku "sielu" joka voisi inkarnoitua jonnekin toiseen "ulottuvuuteen" eli taivaaseen.

      Taivaan riemun "ongelma" olisi sen ikuisuus. Tälle oikealle elämälle arvon antaa juuri sen rajallisuus. Rajallisuus tekee hetkistä vähintään potentiaalisesti ainutkertaisia. Ne eivät toistu samanlaisina. Carpe diem sanoi roomalainen.

      Taivaan riemussa jokainen päivä olisi merkityksetön, koska jatkossa on rajaton määrä aikaa. Oli taivaan riemut millaisia tahansa niin niitä voi toistaa loputtomasti. Miksi tehdä siis nyt mitään? Jos nyt taivaassa mitään varsinaisesti "tehtäisiin". Periaatteessa mikään ei olisi "parasta ikinä", kun toistoja on rajattomasti.

      Tarkoitukseton, pitkästyttävä ja loputon lilluminen voisi olla aika pian lähempänä helvettiä kuin taivasta.

    • Monesti ole tätä ihmetellyt, että kuka helvetissä varsinaiset kidutustoimenpiteet.

      Pirut ja sellaiset ei voi sitä tehdä, koska ne on itse siellä kidutettavina syntisten ohella, näin syntisetkään ei voi suorittaa kidutustoimenpiteitä.

      Sitäpaitsi, pahoille syntisille ja piruillehan helvetti olisi suuri ilon paikka, jos ne siellä pääsisivät kiusaamaan toisia.

      Ainoa ratkaisu ongelmaan on, että kiduttamisen suorittavat ne taivaassa varsinaista majaansa pitävät hyvät sielut ja enkelit.

      Näinhän oli natsien keskitysleireilläkin, että natsit itse asuivat mukavissa huviloissa jonkin matkan päässä leireistä, jehovalaisorjattariensa palvelemina.

    • Voisivat nuo hurskaat pitää vaikka pienoisen demonstraarion taivaan iloista.
      BB-talon tyyppinen ohjelma jossa vaikka kymmenkunta kiivasta ja todellista uskovaista kilvoittelisivat keskenään.

      Ohjelmassa voisi olla ev.lutin lisäksi viidestäisiä, jehovia, VL-miehiä, advensisteja ym. lahkolaisia.
      Pari viikkoa suljetussa BB-talossa saattaisi kummasti kehittää ekumeniaa.

    • Anonyymi

      Ateisteilla on paljon kuvitelmia helvetistä ja taivaasta ja Jumalasta ja Jeesuksesta, kaikki aina vääriä.

      Kuvitelmat on varmaan repäisty jostain pilasarjakuvista.

      • Anonyymi

        Kerrohan meille siis totuus, jos kerran tiedät.

        Sitä odotellessa turvaudun parhaaseen saatavana olevaan kuvaukseen, jonka antaa Robert A. Heinlein kirjassaan Tuomiopäivän komedia.

        - Ilkimyksen teologitäti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan meille siis totuus, jos kerran tiedät.

        Sitä odotellessa turvaudun parhaaseen saatavana olevaan kuvaukseen, jonka antaa Robert A. Heinlein kirjassaan Tuomiopäivän komedia.

        - Ilkimyksen teologitäti

        Siinähän kuvittelette. Eihän teillä muutakaan ole kuin kuvitelmia.


      • Anonyymi

        "Kuvitelmat on varmaan repäisty jostain pilasarjakuvista."

        Kuvitelmat on suoraan repäisty uskovien omista kertomuksista. Se että uskovien kertomukset vastaava pilasarjakuvia ei tietenkään ole ateistien syytä eikä ateistien ongelma, vaan se on niiden säälittävien uskistollojen ikioma ongelma. Minkäs sille mahtaa että uskovien tollojen tarut ovat niin tyhmiä ja lapsellisia.


    • >>Kenties Taivaassa olevat voivat välillä käydä kurkistamassa alas Helvettiin ja he saavat viihdytettyä itseään katsellen kuinka me ateistit kidumme siellä ikuisessa kadotuksessa.<<

      Viitaten ylempänä olevaan kirjoitukseeni totean, että ehkäpä se taivaan ilo on suorastaan sitä, että voi käydä välillä helvetissä turvallisesti suorittamassa kiusaamistoimenpiteitä.

    • Anonyymi

      Jep. En ole ikinä ymmärtänyt tätä kristittyjen myyntipuhetta taivaasta. Ikuisuus tietoisena henkenä jossakin paikassa jossa ei ole muuta kuin hyvää, kuulostaa kornilta.

      Valtaosalla ei ole kylläkään ollut mitään käsitystä sanasta ikuinen, ja eivät ole oikeasti ajatelleet edes asiaa jota myyvät.

      Onhan tätä yritetty kierrellä esimerkiksi sillä, että elää tavallaan kierteessä jossa heräät joka aamu ilman muistoa eilisestä, vietät kivan päivän kunnes menet nukkumaan. En vain ymmärrä asian hyödyllisyyttä.

      Monet sanovat, että näkevät kuolleita rakkaitaan taivaassa, mutta mitä jos joku rakas ei olekaan siellä? Luoko jumala sitten rakkaan kloonin ilman henkilön itsensä ominaisuuksia sinne ihan vain henkilön iloksi? Lemmikkien olo taivaassa kuuluu tähän samaan kysymykseen.

      Mikä on loppupeleissä se hyvä? Onko se henkilön oma käsitys siitä vai jumalan? Koska jos se on jumalan, niin sehän voi tarkoittaa vain puhtaasti ikuista jumalan palvomista 24/7 ikuisesti aivottomasti.

      Olen myös kuullut kuinka siellälöytyy joku luukku josta voi katsoa helvetissä käristyviä ja nauraa niille. Onko se sitten kuvaus hyvästä?

      Koska kukaan ei osaa määritellä tuota onnelaa, niin on asianmukaista kyseenalaistaa koko taru. Toistaiseksi tiede ei ole löytänyt mitään viitteitä elämän jälkeisestä elämästä ja näinollen kun aivot sammuvat niin tietoisuus häviää. Ihminen siis palaa samaan tilaan jossa oli ennen syntymää.

    • Anonyymi

      Eikö löydy yhtään teistiä, joka voisi kertoa jonkinlaisen kuvitelman maailmasta, jossa voisi olla hauskaa *ikuisesti*? Eikö tuollainen ikuisuus kuulosta loppujen lopuksi jopa pelottavalta - entäs jos on tosi tylsää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe