Posti johdon peräänantamattomuus johtaa lakkoon ja kansalaisten kärsimyksiin kun eivät saa postiaan. Postin johto tietää sen hyvin.
Kaikenlainen paperinen jakelu kärsii ja sen myötä postin saajat eli me kansalaiset.
Mitä siitä seuraa, porukka hermostuu kun ei saa postiansa ja tällä tapaa "pakotettuna" alkaa kääntymään nettipostin, eli sähköisen postin kannalle.
Postin kantaminen fyysisesti kotiin halutaan lopettaa kokonaan, se on maailmallakin suuntaus. Postin kanto kotiin on niin perinteinen palvelu, että kansalaiset eivät millään hyväksyisi sen lopettamista muuten kuin tällä tavalla väsyttämällä ja pakottamalla.
Posti voisi ihan hyvin antaa periksi ja maksaa työntekijöilleen kunnon palkan mutta ei tee sitä edellä mainitusta syystä vaikka rahaa yhtiöllä olisi vaikka kuinka paljon.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.