Macron ei usko NATO:on

RANSKAN presidentin Emmanuel Macronin mukaan sotilasliitto Nato on ”aivokuollut” ja Euroopan pitäisi nyt ”herätä”.

Macron esitti näkemyksensä The Economist -lehden haastattelussa. Hän perusteli väitettään muun muassa Yhdysvaltojen ja Euroopan kommunikointivaikeuksilla sekä sotilasliiton jäsenen Turkin toimilla Syyriassa.

”Se mitä nyt koemme, on Naton aivokuolema. Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten kesken ei ole minkäänlaista koordinointia, ei yhtään. Lisäksi Turkki toimii koordinoimattomasti ja agressiivisesti alueella, jossa meidän etumme ovat kyseessä”, Macron sanoi.

MACRONIN mukaan Eurooppa ei voi enää luottaa siihen, että Yhdysvallat puolustaisi liittolaisiaan.

Hän katsoo Euroopan olevan nyt jyrkänteen reunalla, ja eurooppalaisten olisi ajateltava tilanteensa uudelleen strategisesti geopoliittisena voimana. Muutoin eurooppalaisilla ”ei enää ole valtaa kohtalostaan”.

”Meidän tulisi arvioida uudelleen sitä todellisuutta missä Nato on, kun ajatellaan Yhdysvaltojen sitoumuksia. Mielestäni Euroopalla on kykyjä puolustaa itseään.”

HÄNEN mukaansa Euroopan olisi kuitenkin kiihdytettävä puolustuksensa kehittämistä, jotta turvallisuus voitaisiin taata.

Haastattelussa Macron katsoi myös, että Eurooppa on unohtanut olevansa yhteisö. Näin hänen mukaansa käynyt, kun on keskitytty yhteisiin markkinoihin ja laajentumiseen. Vaarana on, että unohtaa historiansa, Macron sanoi.

”Kaikki tämä on Euroopan poikkeukselliseen haurauteen. Jos Eurooppa ei kykene katsomaan itseään globaalina voimana, se tulee katoamaan.”

MACRON ei suinkaan ole ensimmäinen, joka on kyseenalaistanut Yhdysvaltojen tuen sen eurooppalaisille liittolaisille kovan paikan tullessa eteen. Kyse on Naton sopimuksen viidennestä artiklasta, jonka mukaan hyökkäys yhtä maata vastaan on hyökkäys kaikkia liiton maita vastaan.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen entiset Nato-suurlähettiläät Douglas Lute ja Nicholas Burns ovat arvioineet raportissaan 70-vuotiaan sotilasliiton identiteettikriisiä. Burnsin mukaan vakavin haasteista on se, että ensimmäistä kertaa Naton historiassa Yhdysvaltain presidentti ei tue sotilasliittoa eikä ymmärrä sen toiminnan syvintä merkitystä.

”Donald Trump on ensimmäinen presidentti, joka ei miellä Natoa ehdottomaksi turvallisuuden tuojaksi amerikkalaisille ja Yhdysvalloille. Hän on moneen otteeseen kyseenalaistanut Naton ytimen: artikla viiden eli sen, että Nato-maat puolustavat toisiaan, jos jotakuta vastaan hyökätään. Tämä on valtava ongelma”, Burns arvioi.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Valetta koko aloitus.

Äänestä

Luin en tykännyt NATOMAA ei usko viidenteen artikkalaan..
mikäli se joutuisi todelliseen testiin

Äänestä

Olisiko niin Macronin kuin Merkelinkin pitänyt ajoissa tajuta ettei EU voi siipeillä USAn siivellä. Ei natossakaan. Macronilla diktaattorin elkeet, kun Merkelin valta on romahtanut. Uutiset EUsta; Macron sitä, Macron tätä....
Pitäneet muita maita lakeijoinaan, apuvaltioina. Päättivät ennen brexit äänestystä, UKn kanssa EU asiat kolmestaan. UK vaihtui sujuvasti Italiaan.
Olisi syytä kiittää EUn itärajan valtioita, jotka ovat pitäneet puolustusvoimansa/turvanneet rajansa. Samalla kuin liberaalit, kansallisvastaiset/globalistit, ovat vain päätöksillään "hyväksyneet" laittoman EUn rajanylityksen ja ihmiskaupan Välimeren seudulla.

Olisiko pitänyt tajuta, kun Natoon haluttiin niin nopeasti itä-euroopan maat, että varmasti jossakin vaiheessa käy kahden tai useamman nato-maan sukset ristiin.

Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!

Äänestä

Macron ymmärtää asian, NATO on täysin USA:n varassa, eikä USA takaa muiden Euroopan maiden turvallisuutta, Iso-Britannia on poikkeus USA:n tärkeimpänä liittolaisena.
Brititkin ymmärtävät jättää uppoavan laivan, eli EU:n.

Äänestä
  • ” Brititkin ymmärtävät jättää uppoavan laivan, eli EU:n.”

    Tosin EU ei uppoa mihinkään ja vaalien jälkeen Britannia pyörtää päätöksensä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Brititkin ymmärtävät jättää uppoavan laivan, eli EU:n.”

    Tosin EU ei uppoa mihinkään ja vaalien jälkeen Britannia pyörtää päätöksensä!

    "Tosin EU ei uppoa mihinkään ja vaalien jälkeen Britannia pyörtää päätöksensä!"

    Et siis usko, että Britannia kunnioittaa demokraattista kansanäänestystä?

    Äänestä

Nato nitisee liitoksistaan ja hajoaa kohta.

Äänestä
  • Turha toivo Tiltut! Nato suojaa Länsi-Eurooppaa ja siksi se kyrsii Venäjän Tiltuja!

    Äänestä

Nato on kuolemassa tarpeettomana.
Sitä yritettiin pitää voimissaan EU:n vallanhalun aikaansaannosten korjaamiseen vedoten.
Syyttely ja pelottelu ei auttanut, kaikkein tuloksettominta se oli Suomessa.
Toivottavasti Suomi etunenässä ottaa käyttöön sivistyneet keinot ja rakentavan diblomatian malliksi muille ja saadakseen anteeksi Natomielisen vihanlietsojan maineensa.
Kansa haluaa elää rauhassa ilman pelkotiloja

Äänestä
  • Jenkit ovat ostaneet suosionsa Itä-Euroopan natomailta asealennusmyynneillä ja kesäleirien pitämisellä siellä.

    Äänestä

Macrooni on oikeassa että euroopan pitäisi itse huolehtia puolustuksesta ilman meren takaista komentajaa ja siihen voisi venäjä ja ukrainakin liittyä. Olisiko putinin ja macronin salainen suunniyelma

Äänestä
  • Todellakin nato on täysin tiensä päässä ja se on vain ihan turha suuri kuluerä sen jäsenvaltioille.

    Euroopan puolustus on todellakin nyt vain Eurooppalaisten valtioiden täysin oma asia. Ei siihen nyt koskaan mitään natoa tarvita.

    Äänestä

  • HeHe! Vai ’Venäjä liittyä’? Mahdoton ajatus! Seuraavaksi Tiltu esittää, että alkoholisti otetaan töihin Alkon varastoon!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellakin nato on täysin tiensä päässä ja se on vain ihan turha suuri kuluerä sen jäsenvaltioille.

    Euroopan puolustus on todellakin nyt vain Eurooppalaisten valtioiden täysin oma asia. Ei siihen nyt koskaan mitään natoa tarvita.

    ” Todellakin nato on täysin tiensä päässä ja se on vain ihan turha suuri kuluerä sen jäsenvaltioille.”

    Nato on halpa, hyvä ja toimiva henkivakuutus!

    ”Euroopan puolustus on todellakin nyt vain Eurooppalaisten valtioiden täysin oma asia. Ei siihen nyt koskaan mitään natoa tarvita.”

    Venäjän Tiltu fanittaa Euroopan puolustusta ainoastaan siksi, että SITÄ EI OLE OLEMASSA ja vastustaa Natoa vain siksi, että SE ON OLEMASSA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HeHe! Vai ’Venäjä liittyä’? Mahdoton ajatus! Seuraavaksi Tiltu esittää, että alkoholisti otetaan töihin Alkon varastoon!?

    Ei sekään niin ihmeellistä olisi kun kouluttamaton nisti otettiin ylelle töihin.

    Äänestä

..kuka voi vakavissaan uskoa Kreikkaa ja Espaniaa Nato maana, että maat olisivat mukana tosipaikassa tai pieniä maita kuten balttian maat tai Hollanti ja Belgia , uskottavuus sotatilanteessa. Ranska on ollut erossa Natosta Sarzkoysyn aikaan asti. USA on ollut liittolaistensa tukena ja ollut euroopan vapauden suojelijana Berliinin muurin murtumiseen saakka. Juuri nyt kyseenalaistaa USA:n luotettavuus ei ole rakentavaa euroopan kannalta. Ranskan johtaja voisi suoraan moittia USA:n presidenttiä, eikä USA:n luotettavuutta.
Varsinkin nyt, kun Turkki pyrkii konfliktiin EU:n kanssa ja on Nato maa. Kauppasodat , jotka Trumppi aloittaa ja USA:ssa jatkuva presidentin alas-ajo ovat epävarmuustekijöitä. Mutta Nato on toisaalta myös yhdistävätekijä, kun tällaista sekavuutta tapahtuu...

Äänestä

..kannattaisi Suomessakin ostaa Grippenit Ruotsista. Marcon kyseenalaistaa Naton ja Turkki on ostamassa ohjuksia Putinin hallinnolta ja on liittoutumassa Putinin hallinnon kanssa, vastoin Naton sääntöjä. Lisäksi sen sallitaan suorittaa etnistä puhdistusta rajoillaan.
Suomen olisi liittouduttava Ruotsin kanssa ja pyrkiä siihen saamaan liittoonTanskaa ja Norjaa.
Toisaalta Putinin hallinto kaatuu tai loppuu , mitä siellä tapahtuu sitten? Takuulla valtaan ei pääse humaani tiedemies tai talousmies yliopistosta. Hallitsija on joku vastaava kuin nykyinenkin johto, kova ja armoton poliisi tausta. ja miljardi omaisuudet vaihtavat omistajaa yksityisarmeijoiden kautta. Kaatuko Venäjän yhteiskunta anarkiaan ja lähdetäänkö sieltä ryöstöretkille naapurimaihin? Kansainvaellukset tulevat idästä?
Miljoonien pakolaisten vastaanottaminen idästä on Yksinään Suomelle mahdotonta...

Äänestä

Maa joka ei itse pysty puolustautumaan ei tarvitse itsenäisyyttä. Baltian maat ovat esimerkki leikkivät itsenäisyyttä kun toiset ovat varmistamassa rääpäleiden puolustuksen.

Äänestä
  • Pietari uhkailee. Onneksi baltit ovat Natossa.

    Äänestä

  • ” Maa joka ei itse pysty puolustautumaan ei tarvitse itsenäisyyttä. Baltian maat ovat esimerkki leikkivät itsenäisyyttä kun toiset ovat varmistamassa rääpäleiden puolustuksen.”

    Baltit ansaitsevat itsenäisyytensä ja niissä on lisäturvana USA:n ps-ataljoona! Jos Putte ylittää rajan hän on heti suoraan sodassa USA:n kanssa! Se pitää ukon kaidalla tiellä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Maa joka ei itse pysty puolustautumaan ei tarvitse itsenäisyyttä. Baltian maat ovat esimerkki leikkivät itsenäisyyttä kun toiset ovat varmistamassa rääpäleiden puolustuksen.”

    Baltit ansaitsevat itsenäisyytensä ja niissä on lisäturvana USA:n ps-ataljoona! Jos Putte ylittää rajan hän on heti suoraan sodassa USA:n kanssa! Se pitää ukon kaidalla tiellä!

    "Trump: USA ei automaattisesti puolusta Baltiaa

    Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoo New York Timesille, että hän ei presidenttinä olisi automaattisesti sitoutunut Nato-maiden puolustamiseen."

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016072121938784

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietari uhkailee. Onneksi baltit ovat Natossa.

    Ja Turkki.

    Äänestä

Ranskan pojun piti keksiä mitään sanomaton heitto saadakseen edes hetken verran huomiota.

Äänestä

Onko varmaa ettei Macron tarkoita Trumppia ?

Äänestä

Brittien jättämän EUn ainoa ydinasevalta Ranska on huolissaan potilaastqan Natosta, jolla ei ole moraalia, uskollisuutta ja jolla on kovin häilyvä mammonan perään haikaileva mieli. Onneksi itsenäisen Suomen ei tarvitse osallistua aivokuolleen Naton hoitoon muuten kuin pitkällä kepillä tökkimällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

RANSKAN presidentin Emmanuel Macronin mukaan sotilasliitto Nato on ”aivokuollut” ja Euroopan pitäisi nyt ”herätä”.

Macron esitti näkemyksensä The Economist -lehden haastattelussa. Hän perusteli väitettään muun muassa Yhdysvaltojen ja Euroopan kommunikointivaikeuksilla sekä sotilasliiton jäsenen Turkin toimilla Syyriassa.

”Se mitä nyt koemme, on Naton aivokuolema. Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten kesken ei ole minkäänlaista koordinointia, ei yhtään. Lisäksi Turkki toimii koordinoimattomasti ja agressiivisesti alueella, jossa meidän etumme ovat kyseessä”, Macron sanoi.

MACRONIN mukaan Eurooppa ei voi enää luottaa siihen, että Yhdysvallat puolustaisi liittolaisiaan.

Hän katsoo Euroopan olevan nyt jyrkänteen reunalla, ja eurooppalaisten olisi ajateltava tilanteensa uudelleen strategisesti geopoliittisena voimana. Muutoin eurooppalaisilla ”ei enää ole valtaa kohtalostaan”.

”Meidän tulisi arvioida uudelleen sitä todellisuutta missä Nato on, kun ajatellaan Yhdysvaltojen sitoumuksia. Mielestäni Euroopalla on kykyjä puolustaa itseään.”

HÄNEN mukaansa Euroopan olisi kuitenkin kiihdytettävä puolustuksensa kehittämistä, jotta turvallisuus voitaisiin taata.

Haastattelussa Macron katsoi myös, että Eurooppa on unohtanut olevansa yhteisö. Näin hänen mukaansa käynyt, kun on keskitytty yhteisiin markkinoihin ja laajentumiseen. Vaarana on, että unohtaa historiansa, Macron sanoi.

”Kaikki tämä on Euroopan poikkeukselliseen haurauteen. Jos Eurooppa ei kykene katsomaan itseään globaalina voimana, se tulee katoamaan.”

MACRON ei suinkaan ole ensimmäinen, joka on kyseenalaistanut Yhdysvaltojen tuen sen eurooppalaisille liittolaisille kovan paikan tullessa eteen. Kyse on Naton sopimuksen viidennestä artiklasta, jonka mukaan hyökkäys yhtä maata vastaan on hyökkäys kaikkia liiton maita vastaan.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen entiset Nato-suurlähettiläät Douglas Lute ja Nicholas Burns ovat arvioineet raportissaan 70-vuotiaan sotilasliiton identiteettikriisiä. Burnsin mukaan vakavin haasteista on se, että ensimmäistä kertaa Naton historiassa Yhdysvaltain presidentti ei tue sotilasliittoa eikä ymmärrä sen toiminnan syvintä merkitystä.

”Donald Trump on ensimmäinen presidentti, joka ei miellä Natoa ehdottomaksi turvallisuuden tuojaksi amerikkalaisille ja Yhdysvalloille. Hän on moneen otteeseen kyseenalaistanut Naton ytimen: artikla viiden eli sen, että Nato-maat puolustavat toisiaan, jos jotakuta vastaan hyökätään. Tämä on valtava ongelma”, Burns arvioi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu