Päihdeäityden onnistuminen.

Anonyymi

Olin käyttänyt päihteitä reilut kymmenen vuotta kun tulin raskaaksi. Päädyin mieheni kanssa ensikotiin, jossa vietin 6kk raskaudesta ja melkein vuoden perheenä. Myöhemmin olen vasta tajunnut raskausajan päihteettömyyden tärkeyden lapselle muissakin merkityksissä kuin vain vieroitusoireiden jäämisellä. Onneksi pääsimme ensikotiin lapseni tähden. Lapseni syntyi terveenä ja on kehittynyt hyvin. Hänellä ei ole traumataustaa, mikä on mielestäni tärkeetä koska suvussamme on paljon mielenterveysongelmia. Tietenkin välillä menetän hermoni rasavillini kanssa, mutta tilanteet eivät eskaloidu huutamiseen asti.
Itsekkin kamppailin psykoottisuudesta raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, mutta sain lääkityksen siihen ja olen pysynyt tasapainossa. Oma kuntoutumiseni oli raskasta yhdistettynä vauva arkeen, mutta nykyisin elämme ihan normaalia perhearkea kuin kukatahansa perhe.
Kertokaa omista tarinoistanne, oli tarina millainen tahansa.

2

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päihdeäiteyden

      • Anonyymi

        Minusta termi voisi olla päihdeäitiyden. Lisää vaihtoehtoja?

        Sen verran päihdevanhemmuuteen, että ihmettelen, miksi raskauden ehkäisystä ei ikinä kysytä, kun kyseessä on päihteitä käyttävä tai mielenterveysongelmista kärsivä nainen. Kaikissa tapauksissa tilanteet eivät päädy onnellisesti. Itse olen MT-syillä eläkkeellä, mutta lapseton. Kukaan ei ole kysynyt koskaan, käytänkö ehkäisyä. En käytä. En vain ole tullut raskaaksi, ja ikää on jo siihen nyt liikaa.

        Kehitysviivästymät tai oppimishäiriöt voivat ilmetä myöhemminkin. Välttämättä lievemmät tapaukset eivät näy vielä pikkulapsi-iässä. Sikiö altistuu nykyaikana muutenkin kaiken maailman kemikaaleille moninkertaisesti vanhaan aikaan verrattuna, ja päihteet ovat tarpeeton lisä. Moni huumeiden ja alkoholin käyttäjä myös tupakoi, eikä ajattele, että tupakkakin on hyvin haitallista sikiölle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe