Sainpahan kuulla että Aaltoyliopisto hakee säästöjä ja karsii siksi runsaasti uskontoja käsitteleviä yliopistokursseja ja vähentää luentoja. Uskontoja käsitteleviä yliopistokursseja olisi tulevaisuudessa kolmanneksen tai jopa puolet nykyistä vähemmän.
Maallistuminen edistyy hyvää vauhtia Suomessa
Anonyymi
454
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskontotieteisiin ja uskontojen historiaan keskittyneiden tutkijoiden väheneminen on on ollut jo pitkään maailmanlaajuinen trendi ja kiinnostus eri uskonnotoihin ja niiden historiaan on muutenkin kiinnostanut ihmisiä edes tieteen kannalta yhä vähemmän. Ei enää kauaa niin ei Suomessakaan ole enää lainkaan teologian ja eksegetiikan kursseille osallistuvia opiskelijoita. Ihmiset haluavat mieluummin opiskella sellaista mikä heitä itseään kiinnostaa, mistä oikeasti on jotain hyötyä ja joka tuottaa lisää arvoa sekä talouskasvua yhteiskunnalle, mikä on oikeastikkin todella järkevää.
Tämäkin vielä. Esimerkkejä on tosin niin paljon, kun asia lyö läpi kautta yhteiskunnan, tosin vain pikku hiljaa?
"karsii siksi runsaasti uskontoja käsitteleviä yliopistokursseja"
Olisiko esimerkkejä mitä tällaiset kurssit ovat?
Niin, Aalto liittyy siis tekniikkaan tai kauppatieteisiin... Noo voivathan opiskelijat opiskella sivuaineopintoina Helsingin yliopiston kursseja..