Joulu on perinteinen kristillinen juhla. Se on muutakin kuin tonttuja ja joulupukkeja. Ihmettelen tätä kirkossa järjestettävän juhlan laittomaksi julistamista. Seurakunta saa itse päättää, mitä juhlia kirkossa järjestää ja evankelisluterilaisilla koululaisilla on oikeus tutustua uskontonsa harjoittamiin elementteihin. Muiden uskontokuntien jäsenien ei ole pakko osallistua. Mikä tässä siis on laitonta.
Joulujuhla
Anonyymi
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joulujuhlan vietto kirkossa on siis yksi näistä oppilaille oikeutetuista elementeistä
No nyt kirjoitit asiaa hyvä ! Että silleen.
Eipä saanut silloin päättää mennäkö kirkkoon vai ei, kun minä kävin koulua.
Pakko oli osallistua.
Vieläkin ottaa päähän, että en useammin livistänyt pois kirkosta.
Aamuhartauksissa virsiä veisattiin joka ikinen aamu harmoonia polkien. Jokainen sai - siis sai - vuorollaan lukea päivän - jakeen - pätkän. Oikein hyvä kympin oppilas siinä liikuttui ja itkua tihersi.
Trauma tuosta on jäänyt. Ja paha.
Kuuluit kirkkoon. Uskonnottomien ei ole koskaan tarvinnut mennä kirkkoon , jopa maailaiskoulussa olisivat saaneet olla pois uskontotunneilta, tosin taisivat mukana olla, koska silloin ei ollut mitään et-opetusta tai ortodokseille omaa opetusta.
tuo on kyllä totta. Pakanoidenkin (uskonnottomien) piti olla ne aamuhartaudet, ruokarukoukset ja koulun päättäjäishartaus, kotiin lähtiessä. "siunaa herra kotimatkani." omassa maalaiskansakoulussani oli näin myös.
Kenet se pahensi?
Joo.
Minut kastettiin minulta kysymättä.
Rippikouluunkin pakotettiin.
Erosin kirkosta sinäpäivänä, kun sain itsr päättää. Erosin kun täytin 18 vuotta. Kirkkoherran kanssa olisi muka pakko ollut mennä keskustelemaan, jotta erota olisi saanut ja ero olisi ollut voimassa. Näin kinasi kanslisti kirkkoherran virastossa. Höpöjä.
Ruokarukouskin oli pakkolukea. Kädet ristissä. Pää painuksissa.
Hirveää.
Ruokaa et olisi saanut, jos olisit kieltäytynyt.
Monet.
Ihan sama kuin kristitty pakotettaisiin palvomaan, jotain mitä ei hyväksy. Jotain mihin ei usko.
Pulpetin vieressä seistiin ja veisattiin. Sanat seinissä seisoi, kun aamuhartaudessa kirjaa luettin.
Karmeaa pelottelua.
Jotkut asiat ovat muuttuneet parempaan, jos tuota ei enää ole.
Bussikyydillä syrjäkyliltä roudattiin kakaroita herran pelkoa tunnustamaan kirkkoon. Julmaa touhua.
Seurakunta saa järjestää tilaisuuksia. Koululaiset voivat mennä sinne vapaa-aikanaan tai vanhempiensa kanssa.
Kuitenkin koulun opetussuunnitelma sulkee pois julistuksellisen uskonnon. Siksi ei koko koululle, uskonnottomille pakanoille, toisen uskoisille jne . voi järjestää ev.lut.kirkossa nk. kuusijuhlaa. Se tulee järjestää koulun tiloissa.
Se, että kirkkoon kuuluvat käyvät joulukirkossa kouluaikaan tai kevätkirkossa, on eri asia, silloin muille oppilaille järjestetään jotain askartelua tai mitä nyt missäkin koulussa on tapana.
Miksi uskonnottomille kelpaa tonttuleikit ja joulupukki, mutta seiminäytelmä on uskonnon harrastamista?
Onko taistelevalle ateistille joulupukki jotenkin jumalaa uskottavampi todellisuus ja Korvatunturin paja todellinen paikka, josta pukki lähtee lentäen halki avaruuden, koska sitä kuvaelmaa lapset saavat kyllä katsella?
Miksi tonttulapsista saa laulaa, mutta jeesuslapsesta ei ?
Joulupukissakin on jonkinlaista viittausta uskontoon, kuten joulupukin englannin kielinen nimikin kertoo, joten joulupukki sana on korvattava mitä pikimmin pakkasukolla.
Tulevaisuuden joulukuvaelma peruskoulussa:
Joulujuhlissa pakkasukko luennoi koululaisille tilastotietoa vaikkapa hiilidioksidipäästöjen kehityksestä, kinkun syönnin kataluudesta, joulusaunan ja takkatulen ilmastovaikutuksista jne.
Laulettakoon lopuksi seisten joululaulu: vappusataset, vappusateset ne kilvan leijailee...
Koulun ei tule järjestää uskonnollisia juhlia. Jos evankelisluterilaiset vanhemmat haluavat viedä lapsensa kirkkoon, niin toki he saavat sen tehdä, mutta se ei ole kouluikää.
Miksi uskonnon pakkosyöttö on joillekin tällainen päähänpinttymä? Suomessa on kouluja joissa vähemmistö lapsista kuuluu kirkkoon. Kirkko on luisumassa yhdeksi uskontokunnaksi muiden joukossa ja siihen olisi syytä kirkonkin sopeutua.
Onko tonttu jesse valepuvussa?
Miksi jesdeläiset varasti joulun itselleen ?
Joulu+on+jo+kristinuskoa+vanhempi+juhla.+"Joulun"+kantasana+on+"Yule",+joka+on+muinainen+(pakanallinen)+keskitalven+juhla.+Kinkun+syöntiä+ja+lanttulaatikkoa+ei+oikein+saa+millään+kristilliseksi+perinteeksi.+Seurakunnat+saavat+tietenkin+järjestää+kirkossa+juuri+sellaisia+joulun+krillistä+puolta+korostavia+juhlia+kuin+haluavat.+Kuten+sanoit+seurakunnat+saavat+itse+päättää,+mitä+juhlia+kirkossa+järjestetään+.
Koulu+on+kuitenkin+koulu+kaikille.+Ei+vain+evankelisluterilaisille+koululaisille.++Koulun+tehtävä+ei+ole+suosia+mitään+uskontoa,+koska+Suomessa+on+uskonnonvapaus.+Toki+uskontoihin+voidaan+tutustuttaa,+mutta+tunnustuksellinen+uskonnon+julistaminen+ei+kuulu+koululle.
Evankelisluterilainen+kirkko+marginalisoituu.+Suurin+osa+kirkkoon+kuulumattomista+on+kantasuomalaisia.+Helsingissä+lapsista+kastetaan+enää+43%.+Kuvitelma+siitä+että+"koko+Suomen+kansa"+on+evankelisluterilaisia+kristittyjä+ei+ole+tältä+vuosisadalta.+Yhteiskunta+on+monimuotoisempi+ja+koulun+pitää+sopeutua+siihen.
Uskonnonvapaus+on+keskeinen+osa+länsimaista+demokratiaa+ja+sen+kunnioittamista+ja+käytännön+sisältöä+on+hyvä+opettaa+koululapsillekkin.
Pakanauskonnon joulua saa viettää, mutta kristinuskon ei ?
Kirkko on varastanut muitakin juhlapyhiä muka omikseen.
On ne härskejä. Pitävät itseään muita parempina.
Kaikenlaisia joulu- hanukka -diwali jne juhlia saa viettää - ne jotka tahtoo.
Koulu on kaikille eikä koulun joulujuhlaan kuulu tunnustuksellinen uskonnollisuus.
Vaikka tonttujen alkuperä on suomalaisessa muinaisuskossa ne ovat nyt siirtyneet jo puhtaasti satumaailmaan kuuluvuksi. Siksi tonttuleikeillä ei enää ole uskonnollista sisältöä.
Kouluajalla ri pidä mitään kirkkoreisuja järjestää. Se aika on opetuksesta pois.
Pitäköön jokainen hartautensa omalla ajallaan.
Rappukäytävässä ei ennen saanut pitää mitään paloturvallisuussyistä. Ei edes polkupyöriä.
Nykyisellään näkyy monin paikoin jotain polvitumismattoja rappujen alla eikä kukaan uskalla puuttua asiaan.
Nämä matot ovat jalkojen pyyhintää varten, eivät mitään rukousmattoja.
Suomessa kristinusko on kansanuskonto. Sen seurauksena seurakuntaan kuuluvat maksavat myös kirkollisveron. Ehkä kyseiset veronsa maksavat haluavat myös säilyttää heillä olevan kristillisen kasvatusperiaatteen.
Kasteessa on jäseneksi liitetty. Kysymättä ja pyytämättä alle vuoden ikäisenä.
Todella kärskiä toimintaa. Erotakaan ei saa omasta tahdosta ja päätöksellä kuin vasta 18 vuotiaana.
Kirkko+on+ylivoimaisesti+Suomen+suurin+ja+verotusoikeuden+takia+varakkain+uskonnollinen+yhteisö+ja+siksi+ihmetyyttääkin+miksei+se+voi+järjestää+uskontoon+tutustuttamista+ihan+itse+vaan+haluaisi+tähänkin+yhteiskunnan+(koululaitoksen)+apua.
Kirkkoon+kuuluvien+osuus+on+laskenut+alle+70%:iin+ja+aika+pian+ollaan+tilanteessa+jossa+Helsingissä+alle+puolet+väestöstä+kuuluu+kirkkoon.+Helsingin+lapsista+kastetaan+enää+43%.+Joka+vuosi+kirkosta+eroaa+ihmisiä+enemmän+kuin+siihen+vapaaehtoisesti+liittyy+ja+joka+vuosi+kirkon+jäseniä+kuolee+enemmän+kuin+uusia+verovelvollisia+kastetaan.
Kirkko+ei+ole+enää+"koko+kansan+kirkko"+vaikka+vielä+toistaiseksi+enemmistö+suomalaisista+kirkkoon+kuuluukin.+Myös+kristilliset+perinteet+rapisevat+vauhdilla.+Helsingin+avioliitoista+40%+solmitaan+kirkossa.+Jouluaatto+on+suosituin+kirkossakäyntipäivä+ja+silloin+3,6%+suomalaisista+käy+kirkossa.+96%+ei+käy.
Kirkkoon kuulumattomyys lisääntyy
Syntymättömyys lisääntyy
Työttömyys lisääntyy
Köyhyys lisääntyy
Mamut lisääntyy
Missä on rikastuminen?
Joulualulut ovat täynnä kuolemaa, rasismia, jopa väkivaltaa, pakottamista, vangitsemista, kiihottamista kansanryhmää vastaan, maalittamista...
Eivät kerro aidosta joulun tunnelmasta yhtään mitään.
Käykääpä läpi vaikka 10 - 12 "suosituinta" joululaulua.