Hillary ärtsynä Venäjä-raportista

Clinton ei hyväksy Britannian hallituksen ratkaisua pitää Venäjän vaikuttamisyrityksiä tutkinut raportti salassa vaalien yli.
Britannia julkistaa raportin Venäjän mahdollisista vaikutusyrityksistä vuoden 2016 EU-eroäänestykseen vasta tulevien parlamenttivaalien jälkeen.

Britanniassa on määrä järjestää ennenaikaiset vaalit 12. joulukuuta.

Raportin on laatinut parlamentin tiedustelu- ja turvallisuusvaliokunta, jonka puheenjohtajan mukaan raportti ehdittäisiin aivan hyvin julkaista jo ennen vaaleja.

Nyt asiaan oman mielipiteensä on ilmaissut myös Hillary Clinton. Hänen mielestään raportin pimittäminen vaalien yli on häpeällistä.

– On uskomattoman yllättävää ja hyväksymätöntä, että hallituksella on valmiina raportti Venäjän vaikuttamisyrityksistä, mutta sitä ei julkaista, Clinton jyrisi Guardianille.

Edellisissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa toiseksi jäänyt Clinton, 72, antoi kovaa raippaa brittihallitukselle.

– Keitä he oikein luulevat olevansa pimittäessään tällaista tietoa yleisöltä, varsinkin juuri ennen vaaleja?

– Minäpä kerron: he luulevat olevansa kaikkivoipaisia, vahvoja miehiä, joiden pitäisi mielestään olla vallassa, Clinton sanoi.

Britannian pääministerin kanslian mukaan raportin käsittelyaika ja viive sen julkistuksessa on normaalin pituinen.

Raportin arvioidaan muun muassa selvittäneen epäilyjä venäläisen rahan virtaamisesta Britannian politiikkaan EU-kansanäänestyksen alla.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pitäisi ennemmin kysä, keitä USA:n "Demokraattisen" Puolueen johtajat luulevat olevansa!?

Olen seurannut paljon USA:n tapahtumia englanninkielisestä vastamediasta. DP:n johto ja vasurivaltamedia on alusta saakka ollut käsittämättömästi, naurettavasti ja häikäilemättömästi Trumpin kimpussa.

Neljä vuotta kestänyt syyttely Venäjän ja Trumpin "vaaliyhteistyöstä" tuotti täydellisen vesiperän. Mitään todisteita siitä ei löytynyt, vaikka kaikki mahdoliset kivet käännettiin.

Sitten DP ja sen lakeijat yrittivät syyttää Trumpia Ukrainan painostamisesta tutkimaan Joe Bidenin pojan korruptiota maassa. Kun lopulta saatiin puheet tuotua esiin, ei löytynyt mitään raskauttavaa.

DP:n kongresiedustaja Adam Schift jopa valehteli törkeästi puheiden sisällöstä esittäen vääristellyn tekstin. Lisäksi DP on jatkuvasti tuonut esiin nimettömiä "ilmiantajia", joita ei saa edes kuulustella?

Suomen valta- eli valhemedia ei tuo esiin lainkaan noita Demokraattisen Puolueen sikailuja ja valheita. Mutta jokaisesta Trumpin twiitistä tehdään oma uutisensa, jos niissä löytyy pienikin virhe!

Joten hyvin harva suomalainen tietää, mitä USA:ssa todella tapahtuu minun laillani. Niin pitkälle on mennyt valtamediamme pimitys ja valheellinen uutisointi. Minua säälittää tavallinen suomalainen, jota huijataan tässäkin asiassa.

Kuten erityisesti KAIKESSA EU-uutisoinnissa ja jutun teossa! Eunukit tietysti tuovat noita valheita mielellään esiin jatkuvasti tällä palstalla...

Äänestä
  • Presidentti Trumpin pahin vihollinen on Donald Trump. Hän on tehnyt kaikkensa tuhotakseen itsensä. Taitaa onnistua?

    Kieltämättä suuri osa ammattimediaa on ollut jatkuvasti Trumpin kimpussa, koska aihetta on ollut. Yhtä lailla äärioikeiston valemedia tukee Trumpia.

    Trumpin toimien laillisuuden tutkiminen etenee koko ajan. Pahalta näyttää hänen kannaltaan.
    Gallupit ennustavat tappiota ensi syksyn vaaleissa.

    Suomen ammattimedia seuraa kiitettävästi tapahtumia. Uutiset eivät tietenkään ole yhteneviä valemedian kanssa.

    "Kuten erityisesti KAIKESSA EU-uutisoinnissa ja jutun teossa! Eunukit tietysti tuovat noita valheita mielellään esiin jatkuvasti tällä palstalla..."

    Totta kai valemedian valeet paljastetaan. Toisaalta tällä palstalla tuodaan vahvasti esiin myös ammattimedian esittämät totuudet. Nehän kyrsivät EU-vihaajia ja muita valehtelijoita silmittömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Presidentti Trumpin pahin vihollinen on Donald Trump. Hän on tehnyt kaikkensa tuhotakseen itsensä. Taitaa onnistua?

    Kieltämättä suuri osa ammattimediaa on ollut jatkuvasti Trumpin kimpussa, koska aihetta on ollut. Yhtä lailla äärioikeiston valemedia tukee Trumpia.

    Trumpin toimien laillisuuden tutkiminen etenee koko ajan. Pahalta näyttää hänen kannaltaan.
    Gallupit ennustavat tappiota ensi syksyn vaaleissa.

    Suomen ammattimedia seuraa kiitettävästi tapahtumia. Uutiset eivät tietenkään ole yhteneviä valemedian kanssa.

    "Kuten erityisesti KAIKESSA EU-uutisoinnissa ja jutun teossa! Eunukit tietysti tuovat noita valheita mielellään esiin jatkuvasti tällä palstalla..."

    Totta kai valemedian valeet paljastetaan. Toisaalta tällä palstalla tuodaan vahvasti esiin myös ammattimedian esittämät totuudet. Nehän kyrsivät EU-vihaajia ja muita valehtelijoita silmittömästi.

    Eunukit tuovat noita uutisia valoon ja ne ei ole siis tärkeitä ?
    Kyseessä oli siis tässäkin tapauksessa Eunukin ja EU-vaihaajan/persun
    välinen luulopuhe? Eli onko kaikki vain luulon varassa ja tietoa ei tarvita ?


    Mitä helvettiä on sitten persujen taivas ... Luulon varassa olitte varastamassa
    toisten omaisuuden ja elämän vai ilman tietoa ja tutkimusta NIINKÖ NIINKÖ !

    Äänestä

Putinin trolli kirjoittelee lämpimikseen Clintonista.

Entäs sitten hyväksyy Clinton tai ei, mitä se briteille kuuluu. Venäjällähän tuollainen valetotuus on suuri fakta jota pitää uskoa.

Äänestä
  • "Entäs sitten hyväksyy Clinton tai ei, mitä se briteille kuuluu."

    Raporttihan on brittien tekemä! Kenelle se kuuluu, jos ei heille? Clinton vain kiinnittää huomiota raportin julkaisun viivyttämiseen vaalitaistelun ajaksi.
    Johnson ei ilmeisesti pidä sen julkaisua itselleen edullisena?

    Venäjän tuki brexitille tosin ei ole mikään kummallinen juttu. Se on ilman muuta Venäjän etu. Siitähän kertoo jo EU-vihaajien into.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Entäs sitten hyväksyy Clinton tai ei, mitä se briteille kuuluu."

    Raporttihan on brittien tekemä! Kenelle se kuuluu, jos ei heille? Clinton vain kiinnittää huomiota raportin julkaisun viivyttämiseen vaalitaistelun ajaksi.
    Johnson ei ilmeisesti pidä sen julkaisua itselleen edullisena?

    Venäjän tuki brexitille tosin ei ole mikään kummallinen juttu. Se on ilman muuta Venäjän etu. Siitähän kertoo jo EU-vihaajien into.

    No niinhän minä kirjoitin ja sinä vain toistit saman asian käyttäen toisenlaista sanamuota ja lauserakennetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Clinton ei hyväksy Britannian hallituksen ratkaisua pitää Venäjän vaikuttamisyrityksiä tutkinut raportti salassa vaalien yli.
Britannia julkistaa raportin Venäjän mahdollisista vaikutusyrityksistä vuoden 2016 EU-eroäänestykseen vasta tulevien parlamenttivaalien jälkeen.

Britanniassa on määrä järjestää ennenaikaiset vaalit 12. joulukuuta.

Raportin on laatinut parlamentin tiedustelu- ja turvallisuusvaliokunta, jonka puheenjohtajan mukaan raportti ehdittäisiin aivan hyvin julkaista jo ennen vaaleja.

Nyt asiaan oman mielipiteensä on ilmaissut myös Hillary Clinton. Hänen mielestään raportin pimittäminen vaalien yli on häpeällistä.

– On uskomattoman yllättävää ja hyväksymätöntä, että hallituksella on valmiina raportti Venäjän vaikuttamisyrityksistä, mutta sitä ei julkaista, Clinton jyrisi Guardianille.

Edellisissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa toiseksi jäänyt Clinton, 72, antoi kovaa raippaa brittihallitukselle.

– Keitä he oikein luulevat olevansa pimittäessään tällaista tietoa yleisöltä, varsinkin juuri ennen vaaleja?

– Minäpä kerron: he luulevat olevansa kaikkivoipaisia, vahvoja miehiä, joiden pitäisi mielestään olla vallassa, Clinton sanoi.

Britannian pääministerin kanslian mukaan raportin käsittelyaika ja viive sen julkistuksessa on normaalin pituinen.

Raportin arvioidaan muun muassa selvittäneen epäilyjä venäläisen rahan virtaamisesta Britannian politiikkaan EU-kansanäänestyksen alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu