Ryhmä kirkolliskokousedustajia on laatinut yhteisen kannanoton sanan- ja uskonnonvapauden puolustamiseksi. Kannanotossaan kirkolliskokousedustajat kummeksuvat kansanedustaja Päivi Räsäsen kohtelua.
Vetoomus kokonaisuudessaan:
Me allekirjoittaneet kirkolliskokousedustajat haluamme puolustaa
sananvapautta ja uskonnonvapautta. Kansanedustaja Päivi Räsäsen joutuminen poliisikuulusteluihin on herättänyt kysymyksen, ovatko nämä perusoikeudet yhä voimassa maassamme.
Jos kansalaiset eivät voi ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä esimerkiksi eettisistä ja elämäntyyliä koskevista kysymyksistä pelkäämättä rikkovansa lakia tai syyllistyvänsä vihapuheeseen, se on omiaan tukahduttamaan demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaa vapaata keskustelua.
Mielestämme Räsänen ei ole kyseenalaistanut homoseksuaalien ihmisarvoa, halventanut, solvannut tai uhannut heitä. Hän on esittänyt julkisuudessa kristinuskon perinteisen näkemyksen seksuaalisuudesta ja perustellut Raamatulla, millaiset teot rikkovat sitä vastaan. Sellainen on kristinuskossa aivan tavallista. Vastaavaa tehdään luterilaisissa Tunnustuskirjoissa, joihin vedotaan esimerkiksi eduskunnan hyväksymässä kirkkolaissa.
Jumalan tahdosta ja seksuaalisuudesta voidaan tietenkin olla myös aivan toista mieltä kuin Räsänen, ja sekin on julkisuudessa sallittava. Poliisi tai oikeuslaitos eivät voi ratkaista sellaisia asioita kuin raamatuntulkinnan oikeellisuus tai Jumalan tahdon mukainen seksuaalisuus. Poliisin ja oikeuslaitoksen tulee puuttua sellaiseen uskonnollisuuteen, joka uhkaa yksilön tai ihmisryhmän yhteiskunnallista asemaa, kunniaa, omaisuuden suojaa tai ruumiillista koskemattomuutta. Räsänen ei tietääksemme ole julkisessa esiintymisessään syyllistynyt sellaiseen. Hän on puhunut ihmisen jumalasuhteeseen ja taivaaseen pääsyyn liittyvistä asioista. Tämän on edelleen oltava julkisesti sallittua, silloinkin kun se mahdollisesti loukkaa jonkun vakaumusta.
Sammeli Juntunen
Pekka Simojoki
Marianna Parpala
Pekka Heikkilä
Jouko Jääskeläinen
Hannele Karppinen
Leif Nummela
Riku Rinne
Niilo Räsänen
Erkki Koskenniemi
Ville Auvinen
Janne Kaisanlahti
Olli Loikkanen
Jouni Turtiainen
Jari Kemppainen
Göran Stenlund
Aimo Koskelo
Arto Antturi
Harri Saine
Markku Huttunen
Annika Määttänen
Eeva-Riitta Hahtola
Ilkka Pöyhönen
Erkki Puhalainen
Paula Lehmuskallio
Heikki Pelkonen
Mikko Himanka
Johanna Lumijärvi
Heikki Sorvari
Liisa Teräslahti
Jouko Ylinen
Oiva Malinen

Vastaukset 20
Vanhimmat
Tosi hyvä kannanotto! Noissa allekirjoittaneissa on mukana myös vanhoillislestadiolaisia.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Jumalan valtakunta on puhunut.
Eiköhän se lestojen jumala ole lahkolaisista koostuva SRK. Se puhuu samalla tavalla kuin ympyrä jonka keskellä on ruskea reikä.
Tuliko hyvä mieli
VL.- uskovat ovat luterilaisen kirkon sisällä, yksi hengellisistä suunnista. Samoin kuin muutkin kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet. Lahkolaisilla tarkoitettanee niitä ihmisiä jotka eivät kuulu kirkkoon !? Voisiko sanoa kauniisti "pakanat"!?!
Erikoista se, etteivät kirkon piispat ( paitsi Teemu piispa ) ole ottaneet enempi kantaa tuohon Räsäsen kohteluun, mitä mieltä lienevät, vai ovatko ihan "hampaattomia" asian suhteen !?? Räsäselle kaikki tuki, kun uskaltaa olla suoraselkäisesti raamatun kirjoitusten ja tulkinnan kannalla. !!
Lahko on kuten SRK. Exlisiivinen, siihen ei voi lisätä, eikä pois ottaa.
Taas pakana on muut kansat, mutta ei Israelin heimot sekä Huone.
Pääsääntöisesti lestat ovat pakanoita pahimmasta päästä.
Myös merkittävät päätoimittajat kannattavat laajoja sananvapauden oikeuksia!
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4687690/Eurooppafoorumi Paatoimittajat eivat halua vihapuhelakia Suomen median EUuutisointi sai haukut
"Kannanotossaan kirkolliskokousedustajat kummeksuvat kansanedustaja Päivi Räsäsen kohtelua."
Sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät tarkoita, että uskovaisten on mahdollista möläytellä mitä huvittaa ilman rikosoikeudellista vastuuta.
Tuo ryhmä tukee Päivin harjoittamaa kiihottamista seksuaalivähemmistöjä vastaan.
Oletteko lukeneet Helsingin Sanomia 1960-luvulta? Etusivun uutinen oli neljän palstan levyinen
HOMO NÄHTY HELSINGIN KESKUSTASSA
Haista vittu.
Hihii!
Voi sinua musti hyvä, älä käträ rumaa kieltä. Olet saanut joskus maistaa sitä elämän vettä ja tee hyvä Musti parannus, ettet joudu kadotukseen.
No eipä ollut tuollaista otsikkoa Hesarissa, puhumattakaan että etusivulla. 😒
Samantyyppinen oli Iltasanomien tai Iltalehden etusivun täyttänyt otsikko 1970-luvulla
MILLOIN LIITYT KIRKKOON, KALEVI SORSA?
Aika hassua että allekirjoittaneiden joukossa oli vl:lläläisiä. Kaikissa asioissa eivät ole aina sananvapautta omassa toiminnassaan edistäneet?!?!
Allekirjoittajat hyväksyvät kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Se on eri asia kuin mielipiteen vapaus.
Puolustaako kukaan näistä fundamentalisteista nykypapistoa? Vai ovatko kaikki menneen ajan haamuja?
Kaikki tuki Räsäselle. Rohkea nainen ja totuuden puhuja.
Räsästä koskee Suomen laki. Ei lahkolainen saa perustella sanojaan uskonnollisuudella kun ne loukkaavat tiettyä kansanryhmää. Sen kieltää laki.
Pekka simojokea epäillään pedofiliasta.