Porin Helluntaikirkko

Mikä meno siellä suuren hajaannuksen jälkeen? Vieläkö Seppo Salonen on puikoissa?
25159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ei ole enää, vaan tuollahan tuo makaa nurkassa silimät mustina.

Jos Karjalasta kajahtaa, niin kajahtaa se Poristakin joskus.

Äänestä

Mitä hajaannusta siellä on?

Äänestä
  • Kirkkoutuminen on tuonut mukanaan Hajaannuksen paikkakunnalla kuin paikkakunnalla.
    Vai onko jollakin tietoa, missä niin ei olisi käynyt?

    Äänestä

No se on sitä tulevaisuuden tekemistä josta eräs toimellinen pastori kertoi taannoin.

jokohan lienee TT herännyt unestaan, miten lienee.

Äänestä

Kun aloittaja nyt tekee kysymyksensä, tulee mieleen vain että mikä on motiivinsa? Epäillä sopii että aloittaja haluaa vain käynnistää menneisyyden 'penkomista'?

Yleensä toimintojen ja asioiden on tapana asettua ajan kanssa joihinkin uomiin. Niin on Porissakin.

Nykyinen Porin Helluntaiseurakunta on tuolla nimellä oma uskonnollinen yhdyskuntansa eikä se kuulu Suomen Helluntaikirkkoon.
Porin Helluntaiseurakuntaan kuuluu jäsenet, ketkä sitten kuuluvatkin. Osallistuvat jäsenet samaten, ketkä osallistuvatkin.

Mitä tulee henkiöihin ja puheenjohtajiin menneisyydessä, ei eri vaiheiden taustahenkilöiden nimet ole olleet esillä kun vain muutamien, ja heidänkin toimivan asemansa vuoksi.
Myöhemmin ja pian kymmenen vuoden ajan on toiset henkilöt olleet remmissä.

On tämä perusaihe kyllä tuore ja ajankohtainenkin, mutta nyt vuorostaan eri paikkakunnilla.

Äänestä
  • Mistä SS sai ne mustat silmät? No , hän saavutti ainakin yhden merkittävän tavoitteensa, rukoushuoneyhdistyksen lakkauttamisen. Siinä mielessä merkittävä elämäntyö siis.

    Äänestä

  • "Epäillä sopii että aloittaja haluaa vain käynnistää menneisyyden 'penkomista'?"

    Helluntaikirkko on laitettu pystyyn vääryydellä ja valheilla, ja niistä ei saisi edes mainita.
    Parannuksen tekoa ei ole näkynyt, silti pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
    Vanhurskaat eivät hyväksy asioita, joita on tullut Helluntaikirkon mukana.

    Äänestä

Siunattiinko SSää Porissa luuvitosella?

1Äänestä

Kolme eri oikeusistuntoa tuomitsi niin Salosen , Kokkosen kuin koko yhdistyksen toiminnan kunniattomaksi!

Ja edelleenkö siellä luullaan, ettei srkn Herra olisi heidän toimiaan noteerannut!

Äänestä
  • Miten näette tämän seurakunnan lähitulevaisuuden? Onko sillä tulevaisuutta enää, vaan kuoleeko se pois?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten näette tämän seurakunnan lähitulevaisuuden? Onko sillä tulevaisuutta enää, vaan kuoleeko se pois?

    Kirkkoutuminen on tuonut liberaaliteologian mukanaan, liekö Pori poikkeus.
    Ellei parannuksen tekoa tapahdu, meno on kirkollisia muotomenoja. Kuollutta ja kylmää.
    Kuka elävä kristitty sellaiseen "seurakuntaan" haluaisi liittyä?

    Vai onko koko herätysliike muuttunut mammonaliikkeeksi, jonka kuolinpäivä lähenee? Tästä oireena oli Vincapitan toiminta helluntaikentässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten näette tämän seurakunnan lähitulevaisuuden? Onko sillä tulevaisuutta enää, vaan kuoleeko se pois?

    Emme me tiedä Porin asioista mitään !

    Äänestä

  • Mistä lähtien Suomen tuomioistuimet ovat alkaneet ottaa kantaa kunniallisuuteen? Eiköhän siellä lueta vain lakikirjaa, eikä moraalisäädöksiä?

    Äänestä

Onhan kylillä entiset seurantalotkin vielä elossa, valot palaa joka viikko ja tylsiintyneet eläkeläiset istuu silmät viiruina kaffipaketin toivossa bingolappujaan selaten.
samanlaiseksi voi mennä helluntaikin kun oikein kovasti yritetään.

ja onhan sitä yritystä ollut, siitä puhutaan ylösottoon asti oli se sellainen sekasotku.

Äänestä
  • Aikansa kaikella. Tulee vielä uusi herätys, joka tekee helluntaiherätyksen tarpeettomaksi. Evankeliumi ei koskaan kuole.

    Äänestä

Älkää tutkiko toisia kirkkoja /seurakuntia, sillä ihmiselle riittää vain yksi kirkko

Äänestä
  • Millaista on elää ja osallistua Vapaakirkossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaista on elää ja osallistua Vapaakirkossa?

    Huhuja kuultu että leiri keskus Rantaniemi myyty. Kenelle myyty ja mihin hintaan? Siinä meni monet talkoot hukkaan. Seurakunnan esittely tiedoissa ei ole enään lähetystyöstä mitään. Kannattaako se toistensa evankeliointi, kun pitäisi pakanoille julistaa? Näitä mietitään nyky aikoina.

    On väärin paljoa noteerata eri seurakuntia tällä palstalla niin kuin se olisivat viihteen tekemistä.

    Ihminen menköön siihen seurakuntaan, mihin Herran NEUVO häntä menemään

    Helluntai srk ei ole aina paras vaihtoehto seurakunnista.

    Käykää rukouskouksissa ne ovat Herran seurakuntien kokouksista merkittävimmät
    Ehtoolliskokouksissa ei välttämättä rukoilla paljoa,

    Älkää tutkiko yhtään säätä, kun menette Jumalan NEUVON mukaan jonnekin, sillä ei Herra katso hyvällä uskovan puntarointia, mitä vaatetta laittaa päälle, se ei kuulu Hänen NEUVOONSA.

    Laita tavanomaiset vaatteet päälle, kun lähdet toteuttamaan Herran NEUVOA,
    Hän neuvoo kaikkien vaatteitasi kohdalla, mitä laittaa päälle.

    "Hän neuvoo kaikkien vaatteitasi kohdalla, mitä laittaa päälle."

    Eiköhän järjen käyttö ole sallittua. Joka asiassa ei pidä Herraa vaivata. Kun on esim. pakkaskeli kuten nyt, ei ole järkevää lähteä T - paitasillaan reissuun. Mieluummin lämpimämpää päälle.

    Äänestä

Veli Trumpilla on kuulemma sukulaisia Porissa. Onko tietoa?

Äänestä
  • on useitakin sukulaisia

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    on useitakin sukulaisia

    Taivaskonditaattori Isä Koivisto opastaa porilaisetkin helluntairiemuun, niin isät kuin pojatkin! Totisesti!!

    Äänestä

on seurakunta jonka jäsenet harjoittavat henkistä ja hengellistä väkivaltaa muihin ihmisiin on jouduttu hakeutumaan psykoterapiaan ja uskontojen uhrit ry:n palveluiden pariin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mikä meno siellä suuren hajaannuksen jälkeen? Vieläkö Seppo Salonen on puikoissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu