Julkisuudessa on käyty viime päivinä vilkasta keskustelua sanan- ja uskonnonvapauden rajapinnasta. Keskustelun taustalla on muun muassa kansanedustajan 15 vuotta vanha kirjoitus, jossa hän vastustaa vakaumukseensa perustuen samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Kirjoitukseen liittyen on aloitettu esitutkinta.
Positiivisen uskonnonvapauden ajatukseen kuuluu, että ihminen saa puhua ja opettaa niin kuin hän uskoo. Viime päivien keskusteluissa on kysytty, onko asia Suomessa edelleen näin. Voiko esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä vastustaa julkisesti Raamatulla perustellen?
Keskustelun taustalta puuttuu paikoin käsitys siitä, mitä vakaumus tarkoittaa. Kaikki eivät tiedosta, että tässä ajassa ja yhteiskunnassa on edelleen ihmisiä, jotka uskovat itseään suurempaan auktoriteettiin. Ihmisiä, jotka ajattelevat, että jokin asia on oikein ja jokin väärin riippumatta siitä, miltä ihmisestä tuntuu. Jos tätä ei tiedosta, voi olla vaikea erottaa vakaumuksen ja vihapuheen eroa.
Yhteiskunta, jossa uskonto ei näy eikä kuulu, ei ole moniarvoinen ja salliva yhteiskunta, jollaisena olemme tottuneet ajattelemaan Suomea. Jos käsitys uskonnollisesta vakaumuksesta katoaa, Raamattu voidaan katsoa kirjaksi, joka kiihottaa rikoksiin. Näin arvostusten ja asenteiden muuttuminen voi johtaa siihen, että jotakin asiaa ei ”saa sanoa” ääneen.
Perustuslaki suojaa kansalaisten yhdenvertaisuuden. Tämä on linjassa Raamatun opetuksen kanssa, sillä Raamatun mukaan jokainen ihminen on Jumalan kuvana yhtä arvokas, jokaisella on täysi ihmisarvo. Näin myös puheen on oltava arvostavaa eikä oikeankaan asian takia saa käyttää kenenkään ihmisarvoa loukkaavia ilmaisuja. Raamattu ei kehota syrjimään vaan pitämään Jumalan sanan totuutta esillä.
Keskustelu uskonnon- ja sananvapaudesta haastaa myös kirkkoa. Voisiko se keskeisenä ja arvostettuna toimijana ottaa vastuuta siitä, että se puolustaisi sananvapautta uskonnollisessa kehyksessä ja lähtisi vaikkapa medioiden kanssa miettimään, mitä uskonnollinen sanoma tarkoittaa ja miten siitä voidaan julkisesti puhua?
Olisi yhä tärkeämpää, että vaikuttaisimme omassa ympäristössämme maltillisesti ja kaikkia eri tavalla ajattelevia arvostaen. Kristillinen vakaumus ja sen mukainen elämä saavat näkyä. On tärkeää, että viesti ei käänny ihmisten arvostelemiseksi ja arvottamiseksi, vaan että oma vakaumus saisi näkyä aidosti ja nöyrästi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä kirjoitus on Päivämiehessä 13.11., joka postilakon vuoksi on vapaasti luettavissa netissä.
Ns. suvaitsevaiset eivät suvaitse uskontoon ja Raamattuun vetoamista. Arvostan Päivi Räsäsen rohkeaa sanojensa ja Raamatun takana seisomista. Voimia hänelle jatkossakin!
Osan Päivämiehen kirjoituksista voi aina lukea netistå
www.paivamies.fi
mutta nyt postilakon aikana voi ilmaiseksi lukea koko näköislehden.
Päivämieshän voisi kirjoittaa myös tästä:
--- --- ---
630 000 murhaa
Anonyymi
27.10.2019 14:08
On surullista, että vauvapulasta kärsivässä Suomessa yli 9000 lapsen elämä päättyy vuosittain jo ennen syntymää. Aborttilain säätämisestä vuodesta 1970 lähtien on tehty 630 000 raskaudenkeskeytystä. Heistä noin 130 000 olisi nyt synnytysikäisiä naisia. Lisäksi heidän mahdolliset lapsensa ja lastenlapsensa ovat jääneet syntymättä. Menetys on samaa suuruusluokkaa kuin väestömme ikärakennetta vääristävä syntyvyyden vaje.
(Päivi Räsänen)
Lohdullista on, että kaikki nuo 630 000 murhattua ovat päässeet Taivaan Kotiin.
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 21:3
Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
--- --- ---