Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ne tuottavat työpaikat!

Jos hatara muistini oikein kertoo niin hallitusta väsätessään nykyinen pääministeri oli vakuuttavasti sitä mieltä jotta ei lisää veroja mutta lisää tuottavia työpaikkoja jotka sitten tuovat lisää verotuloja ilman verojen korotuksiakin.

Olen jäänyt odottavalle kannalle noiden esitysten suhteen, joilla niitä uusia työpaikkoja houkutellaan perustamaan vaan yhtäkään ideaa tukityöllistämisen lisäksi en ole havainnut. Onkohan jotain mennyt ohi? Kertokaa!

Ainoastaan on joskus joku sanonut työmarkkinajärjestöjen mietiskelevän asiaa mutta jos tuossakin kohtaa oikein muistan, niin Antin ay mafiaystävät ovat enemmänkin keskittyneet entistenkin purkamiseen kuin uusien työsuhteiden luomiseen.

Onko siis täysin metsään mennyttä valita sosialisti katteettomine lupauksineen noin tärkeään toimeen? Eikös nyt jo olisi aika lausua se vanha loitsu: Tulos tai Ulos! Vai eikö alkujaankaan ollut tarkoitus muuhun tulokseen kuin kansalaisten kukkaroiden kansallistamiseen?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko totuus omasta joukosta löytyvistä tyhjänpuhujista ja riistäjistä sosialistille liian vaikea asia keskustella?

      Koska teidän muistinne mukaan joko sosialistipuolueiden edustajat tai ay mafia ovat luoneet huomattavan määrän työpaikkoja, jos mahdollisia yhteiskunnan verovaroin rahoittamia, ei lasketa?

      Kun muistaa Vakuutus Kansa ryhmän ja edistyksellisen OTK:n kohtalot niin ne eivät hyvää lupaa vasemmisto sosialistien työllisyyden lisäämisen kyvyitä. Saman ajan If ja SOK ovat edelleen vallan hyvin voimissaan kuten OP osuuspankkikin vaikka joutuikin sisäistämään teidän syrjänne OP Yhteistuen.

      Miksi vasurit ay mafia mukaan lukien kuvittelee olevansa joku osaaja tuolla talouden alueella? Jään oikein ihmettelemään ja toivoisin saavani kerrankin asiallisen vastauksen ja selvityksen niiden aivopierujen sijaan, joita yleensä päräyttelette!

    • Ei sitten sosialisteilta löydy ideaa tuottaviin työpaikkoihin?

      Miten ihmeessä te sitten kuvittelette sosialisminne kanssa pärjäävän jos onnettomuudeksenne jäätte tänne asioita hoitamaan?

      Köyhyys, kurjuus, diktatuuri, siinä ne lienevät sosialismin saavutukset!

      • Anonyymi

        Sinä ja sun sosialismis, jankuta nyt niistäkin edes joskus, jotka ei osaa käyttää vapaan markkinatalousmaan koulutettua työvoimaa ja muita edellytyksiä hyväkseen ja kehittää uusia yrityksiä ja sitä myötä työpaikkoja. Miksei kapitalisti saa aikaan mitään? Täh? Odottaako hallitukselta lisärahaa, vai?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ja sun sosialismis, jankuta nyt niistäkin edes joskus, jotka ei osaa käyttää vapaan markkinatalousmaan koulutettua työvoimaa ja muita edellytyksiä hyväkseen ja kehittää uusia yrityksiä ja sitä myötä työpaikkoja. Miksei kapitalisti saa aikaan mitään? Täh? Odottaako hallitukselta lisärahaa, vai?

        Työtä voi antaa vain jos työntekijä ansaitsee palkkansa. Sen vuoksi pitäisikin ay mafiosojen bumaskat saattaa uuteen uskoon jotta se tulisi mahdolliseksi. Ajan sijaan pitäisi maksaa vain aikaansaadusta tuloksesta!

        Tuo on ainoa tapa saada työttömiä työnsyrjään kiinni kun samalla lopetetaan terveiltä ja työkykyisiltä työttömyyskorvaus!

        Kapitalistien ja muidenkin työnantajien rahat kun eivät riitä palkkoihin ellei jokainen palkkaansa ansaitse!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Työtä voi antaa vain jos työntekijä ansaitsee palkkansa. Sen vuoksi pitäisikin ay mafiosojen bumaskat saattaa uuteen uskoon jotta se tulisi mahdolliseksi. Ajan sijaan pitäisi maksaa vain aikaansaadusta tuloksesta!

        Tuo on ainoa tapa saada työttömiä työnsyrjään kiinni kun samalla lopetetaan terveiltä ja työkykyisiltä työttömyyskorvaus!

        Kapitalistien ja muidenkin työnantajien rahat kun eivät riitä palkkoihin ellei jokainen palkkaansa ansaitse!

        Tukityöt lisää vain menoja!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tukityöt lisää vain menoja!

        Jos luulet sosialisti, Antin kuuluisan pikavippaajan, tuon osaavan laskea olet väärässä!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos luulet sosialisti, Antin kuuluisan pikavippaajan, tuon osaavan laskea olet väärässä!

        Jos luulet kokoomuksen pelastavan Suomen, olet väärässä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos luulet kokoomuksen pelastavan Suomen, olet väärässä.

        Mikään puolue tuskin pelastaa suomea koska ne eivät tuota meille hyvinvointia!

        Me elämme ja kuolemme hyvinvointeinemme vain ja ainoastaan tuottavien liikeyritysten kustannuksella!

        Siis yritysmaailman mukana me elämme tai kuolemme kun puhutaan hyvinvoinnista ja Suomesta yleensä!

        Kokoomus, sinähän siitä kysyit, taitaa omata kuitenkin yritysmyönteisimmän politiikan nykyisistä suurimmista puolueista. Se siis saattaa noiden yritysten myötävaikutuksella olla mukana Suomen pelastamisessa!

        Vasemmmisto ja varsinkin ay mafia lonkeroineen ovat se pahin mitä meillä on hyvinvoinnin suhteen. hyvinvointi kun on asia jota nuo pelkäävät sille se vähentää heidän valtaansa kun kansa näkee muut asiat paremmin heitä auttaviksi!

        Vasemmiston suurin ongelma on aina ollut, se ei kykene luomaan jaettavaa! Se ainoastaan on oppinut jakamaan muiden aikaansaamaa!


    • Anonyymi

      Kyllä meidän alamäkiAntti löytää rahat hyvinvointiin ja luo satojatuhansia tuottavia työpaikkoja sekä hoitaa kaikki vanhukset ja vammaiset sekä siinä sivussa lapset ja opiskelijat. Mutta vain puheissaan, haaveissaan ja lupauksissaan.

      • Näinhän se on ja kuulostaa hyvältä mutta kun palataan reaalimaailmaan haavemaasta niin huomaa jotta Antti ja Muumipappa ovat varmaan veljeksiä. Molemmilla on tuota haavemaailmaa vaikka kuinka mutta Muumipapalla sentään on ainakin Naantalissa ja Japanissa jotain konkreettista vaan Antilla ei!

        Vai onkohan Anttimaa jossain jo perusteilla?


    • Anonyymi

      Nykyinen työministeri ei ole peitellyt yrittäjävihamielisyyttään. Yrittäjänä vältän hänen aikanaan kaikin keinoin työllistämåstä ketään uutta.

      • Laskevan talouden puitteissahan lisä työntekijöiden tarve vain laskee. Olisi siis Harakankin aika lähteä muualle hakemaan sitä oksaa jolta nauraa ohikulkijoille.

        En usko tuon sosialistiseen viittaavan hallituksen saavan aikaan kuin korkeintaan niitä tukityöpaikkoja joiden menot yhteiskunnan kannalta ylittävät niistä mahdollisesti saatavat tulot.

        Jos konkurssi olisi pelastus niin sosialistit pelastaisivat maailman!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Laskevan talouden puitteissahan lisä työntekijöiden tarve vain laskee. Olisi siis Harakankin aika lähteä muualle hakemaan sitä oksaa jolta nauraa ohikulkijoille.

        En usko tuon sosialistiseen viittaavan hallituksen saavan aikaan kuin korkeintaan niitä tukityöpaikkoja joiden menot yhteiskunnan kannalta ylittävät niistä mahdollisesti saatavat tulot.

        Jos konkurssi olisi pelastus niin sosialistit pelastaisivat maailman!

        Onneksi maassa on sentään tolkunkin ihmisiä, eikä sosialismista päähänpinttymää saaneita netissäjankkaavia.
        Ja tuollainen asenne mikä edellisellä on, ei palkkaa koska ei tykkää ministeristä, on sairas ja epäisänmaallinen, hävetä saisi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi maassa on sentään tolkunkin ihmisiä, eikä sosialismista päähänpinttymää saaneita netissäjankkaavia.
        Ja tuollainen asenne mikä edellisellä on, ei palkkaa koska ei tykkää ministeristä, on sairas ja epäisänmaallinen, hävetä saisi.

        olen aina sekä sanonut että kirjoittanut, että ansaittu palkka pitää maksaamutta ei senttiäkään enempää!


    • Anonyymi

      Suomessa on kyllä tolkun ihmisiä paljon, mutta niitä ei ole Rinteen hallitusen muodostaneilla jälkeenjääneillä kummajaispuolueiden kannatajissa.

      • mikäli tuon oikein ysin niin, Aamen!


      • Extyökkäri kirjoitti:

        mikäli tuon oikein ysin niin, Aamen!

        lue, oikein ymmärsin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe