SDP voisi lopettaa varjonyrkkeilyn ja ihmetellä mistä tämä karmea kutina johtuu.
Hätäisimmät demarit antaisivat Antti Rinteelle jouluun asti aikaa – puolue on nyt
historiallisessa kannatuskuopassa. Aika puheenjohtaja Antti Rinteen kellossa juoksee. Pääministeri lupasi vaalien alla, että kannatus pysyy korkealla, mutta toisin kävi.
Demarit ovat historiallisessa kannatuskuopassa. Tuoreimmassa Ylen mittauksessa tolppa pysähtyi 13,9 prosenttiin. Kulisseissa alkaa silti kuplia. Varsinkin sosiaalidemokratian huippuvuodet eläneelle vanhemmalle kenttäväelle 13 prosentin kannatus on aivan liian vähän. Äkkipikaisimmat puhuvat, että laivan pitää kääntyä vielä tämän vuoden aikana.
Rohkeimmat Rinne-kriitikot uskaltavat pohtia, onko pääministeri tilanteen tasalla. Epäilys on, että Antti Rinne on koonnut itselleen massiivisen esikunnan ”Sorsa-säätiön polvihousupojista”, jotka vain myötäilevät. Eräs pitkän linjan puolueaktiivi tiivistää asian siten, että Rinteen kabinetissa kuvitellaan sdp:n voittaneen viime kevään eduskuntavaalit.
Demarit ovat saaneet lunta tupaan erityisesti kahdesta asiasta, kun pienituloisten eläkeläisten vappusatanen jäi vajaaksi, eikä hoitajamitoitusta laitettu heti kuntoon. Rinteelle uskolliset taustajoukot vakuuttavat, että nämä asiat kyllä hoidetaan. Sosiaalidemokraattinen puolue muistuttaa uskonnollista liikettä siinä mielessä, että ulkopuolisilla ei niin ole väliä. Kun demari puhuu tv-kameralle, hän viestii ensisijaisesti omilleen, toissijaisesti suurille massoille. Puolueessa on totuttu siihen, että toverit voivat nostaa ja toverit voivat tiputtaa ihan kenet vain.
Järjestely toimi niin pitkään, kun sdp:llä oli kiveen hakattu 30 prosentin kannatus. Oman paikan hakeminen uudessa maailmanjärjestyksessä aiheuttaa kipuilua. Vaikka Rinne kuinka hokee sdp:n olevan tulevaisuuspuolue, niin mitä se itse asiassa tarkoittaa? Osaako hän itsekään vastata siten, että kansalaiset ymmärtävät.
Eivät demarit kuitenkaan niin yksinkertaisia ole, että he julkisesti edes nostaisivat Rinteen marionetti -Kiurun esille, kun puheenjohtajaa vaihdetaan. Kiuru on elämäntyönsä tehnyt, kun torppasi Rinteen määräyksestä SOTEN. Palkkiosi hän sai Rinteeltä tämän ministerin pallin, jolla yrittää pysyä istumassa. Sitten ura on kaput.
Kyseessä on koko maailman laajuinen ilmiö jossa sosialismi ja vasemmistolaisuus ylipäätään ovat hurjassa alamäessä. Kaikkialla Euroopassa sosialismi on kokenut kovia kolauksia ja katsokaa nyt miten on kuihtunut Saksan demareiden suosio huippuvuosista.
Jos Rinne saa pidettyä sosialistien lukeman vaaleihin asti 11-13 %:ssa, niin minä sanon, että sitä parempaa johtajaa ette muuten löydä. Se on hankala myydä kansalle ideologia jota kansa ei enää halua. Ajat ovat muuttuneet. Hyvin harva enää haluaa massiivista hallinnon osallistumista ihmisten asioihin ja korkeita veroja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.