Taivas ja litteä maa

Litteän maan päällä kaartuu taivaan vahvuus.
Taivaan vahvuuteen on asetettu aurinko, kuut, tähdet ja pilvet. Kukin eri kerroksiin.
Alimmassa kerroksessa toimii pilvet, jotka on asetettu liikkuu silleen, että ne välillä peittää auringon, kuun ja tähet.
Ne myös sattaa meille vettä.
Kaikista ylimpänä taivaan vahvuudessa on Jumala, enkelit ja Jeesus. Ne ovat taivaan vahvuuden paremmalla puolen ja sinne me ei ylletä. Me voidaan vain turvata heihin!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Amen, sinä puhut asiaa. Tähän minäkin uskon jostain syystä. Littana maa on aina kiehtonut mua. Olen ajatellut tässä, että uskon siihen mitä nään, ja raamattu sitten vahvistaa uskomukseni. En ole saanut mistään todisteita, että maa olisi pallo, nään kaiken littanana ja myös lentokoneesta käsin nään horisontin aina littanana, joten en voi ainakaan uskoa pallomaahan. Paha henki ihmisessä ei myönnä lättänämaata, ja sillä menee hermot, jos vielä lainaat raamatun lauseita ja pyydät sitä toistamaan ne lauseet, niin päreet palaa, vielä siihen ylistystä päälle niin paha henki tuntee jo todella kovaa tuskaa.

Äänestä
  • Jos uskoo pallomaahan niin silloin täytyy myös uskoa alkuräjähdykseen olemattomasta materiaalista ja päättymättömään sekä ikuisesti laajenevaan avaruuteen.
    Myös ajatus liejuryömijästä apinan kautta ihmiseksi kehittyminen kuuluu olennaisena osana pallouskontoon.

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Jos uskoo pallomaahan niin silloin täytyy myös uskoa alkuräjähdykseen olemattomasta materiaalista ja päättymättömään sekä ikuisesti laajenevaan avaruuteen.
    Myös ajatus liejuryömijästä apinan kautta ihmiseksi kehittyminen kuuluu olennaisena osana pallouskontoon.

    En tiedä mitenkä rajoittuneiseen Jumalaan sinä uskot.

    Minä uskon sellaiseen joka osaa luoda Maapallon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä mitenkä rajoittuneiseen Jumalaan sinä uskot.

    Minä uskon sellaiseen joka osaa luoda Maapallon.

    nazi ei taida olla kristitty. Kristityt, raamatun oppien mukaan elävät eivät taida olla kauheen yleisiä litteään maahan uskovien keskuudessa. Myösköön juutalaisten keskuudessa litteä maa ei ole mitenkään erityisen suosittua.

    Yleensä he keskittyvät muutamaan raamatun jakeeseen josta jollain tavalla, yleensä king james käännöksestä, saa väännettyä itselleen litteä maa teologian, mutta jos puhe tulee melkein mistä tahansa muusta raamatunpaikasta, esimerkiksi että millä tavalla raamattu odottaa kristityn elävän, tai alkukielestä, keskustelu hiljenee aika nopeasti.

    Äänestä

  • nazi kirjoitti:

    Jos uskoo pallomaahan niin silloin täytyy myös uskoa alkuräjähdykseen olemattomasta materiaalista ja päättymättömään sekä ikuisesti laajenevaan avaruuteen.
    Myös ajatus liejuryömijästä apinan kautta ihmiseksi kehittyminen kuuluu olennaisena osana pallouskontoon.

    Alkuräjähdyksestä löytyvät tieteelliset todisteet, sekä samoin evoluutiosta.
    Opiskelisit edes faktoja asioista joista yrität kirjoittaa.

    Äänestä

Natzi puhuu asiaa. Propsit sinne.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Litteän maan päällä kaartuu taivaan vahvuus.
Taivaan vahvuuteen on asetettu aurinko, kuut, tähdet ja pilvet. Kukin eri kerroksiin.
Alimmassa kerroksessa toimii pilvet, jotka on asetettu liikkuu silleen, että ne välillä peittää auringon, kuun ja tähet.
Ne myös sattaa meille vettä.
Kaikista ylimpänä taivaan vahvuudessa on Jumala, enkelit ja Jeesus. Ne ovat taivaan vahvuuden paremmalla puolen ja sinne me ei ylletä. Me voidaan vain turvata heihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu