Asun pienellä paikkakunnalla

Minäkin asun pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki tuntevat toisensa. Täällä pelaa kaikki tosi hyvin. Diakonit jakavat EU-ruoka-apua, työttömien yhdistys järjestää monenlaista, sekä monet muut yhdistykset. Itse en ole työtön, olen työelämässä, mutta olen monessa yhdistyksessä mukana, käymme yhdistysten mukana monessa, kuten kylpylöissä, teatterissa, huvipuistoissa. Ja aina voi ehdottaa uusia kohteita retkille yhdistyksen toiminnassa.
Kulkuyhteydet täältä ovat todella loistavat, halpisbussilla pääsee vaikka mihin suuntaan. Omaa autoa ei juuri tarvitse, tosin meillä on vanha halpiainen autona. Autonkorjaajiakin löytyy, jos ei omasta takaa pysty autoa korjaamaan, koska täällä osataan vanhaakin autoa korjata kohtuu kustannuksin. Vanhoilla autoilla ajavat täällä toisetkin ja auton hankinta ei ole ongelma, aina jollain on tiedossa sopiva halpiainen tai jopa ilmainen auto.
Tämä on mukavaa, että täällä autetaan naapureita, ei täällä kukaan nälkään kuole ja voit lähteä pidemmällekin reissulle, niin aina löytyy auttajia, jotka katsovat koirasi tai talosi perään matkan ajan. Tosin niin mekin sitten vuorostamme autamme naapureitamme.
Seurakunnasta saa apua ja mekin autetaan seurakunnan kautta sen mukaan, mitä pystymme auttamaan. Hyvä täällä on elää!

syrjäseudunasukki

Hyvä hyvä homma. Ei voi kuin peukuttaa.

Aivan ihanaa lukea näitä syrjäseudun elämänmyönteistä kuvausta!:-)
Kaikki eivät synny "hopealusikka suussa", eivätkä "liukastu banaaninkuorella" hyvään ammattiin, jonka saa pitää, mutta kaikki voivat tehdä "sitruunasta mehua", kun sen saavat omalle osalleen.
Kun pidetään huomaavaisesti toisista huolta ja kannetaan se oma "korsi yhteiseen kekoon", niin se lisää kaikkien hyvinvointia ja myös vähentää yhteiskunnan kuluja!
Ajatelkaa, jos nämä "syrjäseudun asukkaat" joisivat kotonaan "tulijuomia",
keksisivät katkeruudessaan "konnankoukkuja", ja harrastaisivat kaikenlaista tihutyötä ja varastelua niin sairaalat ja yhteiskunnan oikeuslaitokset notkuisivat tekijöistä ja uhreista!
Tällä aloittajalla on juuri samaa, hyvää henkeä, kekseliäisyyttä, elämän arvostusta,
kuin sotien "kouluttamilla" isovanhemmillani.
He ahersivat monenlaisessa työssä viimeiseen hengenvetoonsa.
Jos he näkivät jonkun tarvitsevan jotain, mihin kykenivät tekemään, niin se tehtiin.
Kukaan ei siitä talosta nälkäisenä tai kylmissään lähtenyt.
He ovat olleet minulle esimerkki ja kiitollisuuden aihe omaan elämääni.
Luonto on tänä päivänäkin paras parantaja niin masennuksissa kuin
oman vastustuskyvyn sairauksiin kohentaja.
Siunattua talviaikaa sinne syrjäkylän asukkaille:-)

Mitäs järkeä siinä kalliissa vuokrassa oliskaan. En ymmärrä.