Lopunaika vai alku lopulle

Anonyymi

Olen ollut töissä 41 vuotta. Nyt on minun viimeinen työvuosi meneillään ja työstä on mennyt maku! Työntekijöille on lisätty työtehtäviä viimeisten vuosien aikana todella paljon ja työaikana ei kerkeä tekemään kaikkia määrättyjä tehtäviä. Miten käy niiden, jotka jatkavat töissä vielä kymmeniä vuosia? Maailmassa on myös muutoksen tuulet menossa, ilmasto lämpenee, ihmisten piittaamattomuus ja kovuus toisia lähimmäisiä kohtaan on lisääntynyt. Useissa maissa taistellaan, on ollut suuria mielenosoituksia ja kansa nousee kaduille, kuten raamattu ennustaa. Pakolaisten määrä kasvaa ja kansat ajavat heitä kuin karjaa. En yleensä usko profetioihin, enkä ole niitä viime vuosina itsekkään saanut, joten peloittelu ei ole minun juttuni. Venäjä on ollut rauhallinen viime vuosina Suomen suuntaan, mutta nyt jostakin syystä marraskuussa 2019 ovat estäneet rajavyöhykkeelle menon ja tiellä ovat olleet rajamiehet ase kädessä vastassa, vaikka luvat ovat kunnossa? En lähde arvailemaan, mikä juttu se on, mutta aika näyttää onko pelkoon aihetta. Venäjä on kuitenkin aina ollut arvoituksellinen maa. Me suomalaiset olemme saaneet kärsiä paljon venäläisten taholta ja varmaan näin käy myös tulevaisuudessa. Itse en pelkää heitä, vaikka asun aivan rajan pinnassa. Pelkäsin kuitenkin lapsena, kun desantteja liikkui meidänkin kylässä vielä 1950-luvun lopulla. Nyt venäläisiä asuu meidän kunnassa lähes sata, osa heistä on jo kotoutunut suomeen. Myös karjalassa on paljon ystävällisiä venäläisiä, joille täytyy nostaa hattua. He ovat ystävällisiä, vaikka puutetta on lähes kaikesta. Miten me suomalaiset saisimme samanlaisen mielen?

7

141

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heuolesi ei ole tuulesta temmattua! Seurataan ja katsotaan, luotetaan Herraan Jeesukseen Kristukseen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Laitan kaikki minua alistaneet ihmiset sirppuriin viimeistään 2022 =) Kosto takautuvasti lankeaa maksettavaksi 20 vuoden ajalta jota ei pysty maksamaan ja siksi vien sieulun helvettiin.

      • Anonyymi

        Viesti joka ei kuulu joukkoon.


    • Ei muuta kun yön susiin ajelemaan jawalla!

    • Anonyymi

      Siellä Venäjällä tosiaan pysäytellään useesti, kun mekin siellä omalla autolla ollaan liikenteessä.
      Mutta usein ovat ja puhuvat ystävällisesti.
      Käymme puolisoni kanssa auttamassa kodittomia ja jaamme traktaatteja siellä.
      Rukoillaan että Venäjä ei Suomeen hyökkäisi.

    • Anonyymi

      Suomi on Jumalaan uskova kansa edelleen. Jostakin syystä valtamedia kuuluttaa ja ulkomailla rekisteröidään , että maassamme on kaikelle suvaitsevaisuudelle tilaa käskyistä piittaamatta. Tottahan se on siltä osin , että nuorisommekin tämän medioinnin uskoo.

      Jokainen suomalainen aikuistuessaan huomaa maassamme vallitsevan vapausinnon aiheuttaman "onnellisuuden". Viimeistään siinä vaiheessa, kun lähipiirin nuoren huume- tms-syystä hautajaisia vietetään. Näitä on nyt Suomessa liian paljon verrattuna ed. sukupolveen. Huumeitahan medioidaan nyt vapautettavaksi ateismisuuntaajien toimesta. Heille sopii tietysti kaikki, mikä eroittaa ihmisen uskosta Jumalaan.

      Outo pyrkimys saattaa nuoriso tällaisen "onnellisuuden" kautta selvään tuhoon. Nämä on helppo saattaa sekavaan haureuteen ja vihittäviksi vaikka mihin. Vielä viimevuosisadan lopulla olisi tällaisen huumevapaussuuntauksen yllyttäminen katsottu maanpetturuuden juureksi, koska maan tulevaisuus on nuorissa!
      Historia toistaa itseään.

      Miksi nuorillemme ei tarpeeksi kerrota, miten Jumala kuuli viime sodan kauhuissa koko kansan rukoukset? Hän vastasi ja Suomi pelastui!

      Wikipedia:
      "Gravis admodum
      Annettu Frascatissa syyskuun 9. päivänä.[1]

      9.9.1171 tai 1172 Frascati (Tusculanum)

      Paavi Aleksanteri III Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille.

      Ylen raskas ja haikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävän hartaasti kristillisen lain saarnaajia ja selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Koska he näin näyttävät pilkkaavan Jumalaa ja halveksivat kristillistä uskontoa, ja kun he näin ovat kaksinkertaisesti helvetin lapsia, kun heidän onnensa ja elämänsä havaitaan kokonaan olevan maallisissa ja heidän halveksivan taivaallisia, ei ole soveliasta, että heille tuottaa vastoinkäymisissä turvan kristityn nimi, jota he myötäkäymisissä näyttävät pilkkaavan ja kammoksuvan.

      Niin muistutamme ja määräämme teille kaikille, että varoisitte tästä lähtien heidän petoksiaan ja juoniaan niin järkevästi ja harkitusti, etteivät he voi hädän tullen turvautua teidän apuunne ja puolustukseenne, elleivät he luovuta teidän haltuunne varustuksiaan, jos heillä joitakin on, tai muuten anna riittävää taetta ja varmuutta siitä, etteivät he tämän jälkeen voi millään tavalla peräytyä tai kiertää teidän harkitsevaisuuttanne, vaan heidän on pakko lujasti pitää ja säilyttää kristinuskon todistuskappaleet, niin ettei heitä enää nähtäisi niiden joukossa, joista on sanottu: hän on tunnustava sinua niin kauan kuin teet hänelle hyvää.

      9.9.1171 tai 1172 Frascati (Tusculanum)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe