on ainoastaan ilmaisista työntekijöistä, koska jos palkan tarpeen ottaa esille, niin johan taas yllätys yllätys taloudelliset näkymät alkaakin heikkenemään. Pitäköön sen kuuluisan tunkkinsa niin kauan kunnes massia tulee tarpeeksi tiskiin tai voin sitten muuten loisia yhteiskunnan piikkiin loppuun asti joka tulee huomattavasti kalliimmaksi.
Työvoimapulaa
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on sama juttu aina,loppupeleissä jokainen jää omilleen. Eihän kapitalismissa muuta voi ollakaan,työnantaja pitää tietenkin vain omaa puoltaan ,niin kuin sinäkin tunnut pitävän vain omaasi.
Ei siinä voi olla lopullista voittajaa silloin mihinkään suuntaan,kaikki vaan on lopussa kärsijöitä.
Työnantaja häviää voittonsa,ja ehkä yrityksensä,valtio eli kansa häviää verotulonsa ja ehkä olemassaolonsa,työntekijä häviää palkkansa ja ehkä työpaikkansa.
Siinä se lyhykäiseen.
Kiky on osoitus yritysten toiveista. Ilmaista työvoimaa.
Kaikki kikyt on lopetettava välittömästi.
Jotain järkeä tähän on saatava. Ei ole kenenkään etujen mukaista pitää ihmisiä työmarkkinoiden ulkopuolella olemattomalla palkalla.
Toisaalta, ei työn aloittamisen aikaan voi saada huippupalkkaa.
Joku keskitie tähän pitää löytyä.