Mitäpäs tuumaatte?

Rehellisyyttä ja totuuteen pyrkimistä, omien kuvitelmien jatkuvaa kyseenalaistamista.

Ateismi minulle (en puhu kaikkien ateistien puolesta) on järkiperäisyyttä.

Ihminen käy tunteella, mutta jos järkeen perustuva kritiikki sammutetaan seuraa kamaluuksia. Mikä on raja sille, mihin ollaan valmiita uskomaan, jos väitteiltä ei vaadita järkiperäisiä perusteluja?

Perustelemattomia väitteitä on rajattomasti: Ihmisellä on sielu. Homous on syntiä. Juutalainen rotu pitää eliminoida, tai se rappeuttaa koko ihmiskunnan. Mihin vedetään raja, jos sitä ei vedetä rationaalisin perustein?

Olisiko elämä / maailma parempi ilman tunteita?

Normaalia tervettä järkeä. eli loogista ja kriittistä ajattelemista. Sitä että ei usko mihinkään perusteettomiin väitteisiin joista ei ole mitään todisteita. Rahatkin pysyvät tallessa, koska minua on koko lailla mahdotonta huijata, vaikka moni on kyllä yrittänyt.

Oikeastaan vain sitä, etten enää usko Jumalaan. Ateismi on niin kapea sektori maailmankuvassani, etten näe tarpeelliseksi määritellä itseäni sitä kautta.

Täsmälleen samaa kuin ajoulupukki-ismi.

Eipä isommin mitään. Ei näy jokapäiväisessä elämässä oikeastaan mitenkään. Olisi oikeastaan surullista jos elämänsä sisältöä ja mielekkyyttä ei voisi muuten arvioida ja ylläpitää kuin teismi/ateismi-luokittelun sisällä.

Ateismi merkitsee minulle Jumalan murhaa. Jumalahan rakastaa kaikkia niin, että maa tärisee!!!

Ateismi on luonnollinen olotila ei se mitään merkitse.

EN yksinkertaisesti usko mihinkään kehitysvammaisten tarinoihin.

Merkitsee sitä ettei uskota jumaolentoihin, eikä merkitse mitään muuta..

Minulle ateismi on termi joka tarkoittaa eri asiaa kuin antiteismi.

Eipä se ateismi juuri vaikuta elämääni, mutta se on osa maailmankatsomustani. Siihen ei kuulu jumalia (eikä muutakaan yliluonnollista). Minusta jumalat ovat mielikuvitusolentoja eikä niitä tarvita mihinkään.

Raamattu on satua

Ateismi merkitee minulle aikuisuutta.

Sitä, että eletään hyvää ja tervettä elämää ilman jumalia.