"Näin pahasti juhlijat turmelivat Havis Amandan".
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b6e75fda-116b-458b-a9ed-2d933821bbf1
Helsingin Kauppatorilla kohoava Havis Amanda -veistos kärsi vaurioita viime perjantain Huuhkaja-juhlinnan aikana. 111-vuotiaan suihkulähdekokonaisuuden vaurioita tarkastettiin tiistaina. Helsingin kaupungin taidemuseo tilasi kuntokartoituksen Konservointiliike Patinalta.
Pullistumia ja repeämiä
Vaurioita löytyi myös patsaan pronssiosasta, johon kuuluu Mantana tunnettu naishahmo, sekä lautanen, jonka päällä Manta seisoo.
Semenovan mukaan allasosan vauriot ovat korjattavissa. Pronssiosan vaurioiden korjaamisen suhteen hän on varovaisempi.
– Modernin konservoinnin johtoajatus on, että alkuperäiseen teokseen kosketaan mahdollisimman vähän. Sen takia vaurioiden kohdalla yleensä tutkitaan, onko korjaamisesta enemmän haittaa kuin siitä, ettei vaurioille tehdä mitään, Semenova kertoo.
Hän ei ota kantaa mahdollisten korjausten hintalappuun tai aikatauluun. Niistä päättävät Helsingin kaupungin edustajat.
Potkupallo huligaanit tuhosi Mantaa
22
104
Vastaukset
- Anonyymi
No mutta johan täällä persuvoimin kerittiin pöyristyä ja uhriutua porukalla siitä kun Helsingin apulaispormestari pyysy juhlijoita kunnioittamaan vanhaa patsasta vain siksi kun pyytäjän nimi oli ulkomaalaisperäinen. Persujen mielestä silloin patsas pitääkin hajottaa kännipäissään, oppivat ulkomaanpellet olemaan sekaantumatta kunnon isänmaalliseen paikkojen sotkemiseen.
- Anonyymi
Jokohan persraati täällä on päättänyt mikä muistomerkki seuraavaksi tuhotaan? Vahtikaa nyt silmä kovana Nazima Razmyarin sanomisia jotta osaatte särkeä oikein patsaan heti jos puheissaan jokin niistä vilahtaa.
The Song Remains The Same.
Niih, mitä meillä oli ennen Havis Amanda-kitinää...
"Kärnä (kesk.) esittää, että Helsingin kaupunki käynnistäisi välittömästi suunnitelman, jolla "Mantan" patsaasta tulostettaisiin identtinen kopio 3D-tulostuksella. Materiaalin tulisi Kärnän mukaan olla titaani. Titaani on lähes yhtä lujaa kuin teräs, mutta 45% kevyempää. Siitä valmistettu Havis Amanda kestäisi rajummankin juhlinnan.
Alkuperäinen patsas voitaisiin Kärnän mukaan siirtää vaikka Kansallismuseoon tai pormestari Jan Vapaavuoren Helsingin kaupungintalolle perustamiin taidenäyttelytiloihin.– Sen jälkeen niissä saattaisi joku joskus käydäkin, Kärnä heittää."
Ihmeellisen järkevää puhetta keskustalaiselta.- Anonyymi
No mikä ettei. Jalostamattoman titaanin maailmanmarkkinahinta pyörii tuolla 5000 $/tonni-tasolla tällä hetkellä. Sulamispiste on hiukan alle 1700 celsciusta. Pitäisi siis vain Kärnän ensin kehitellä 3D-tulostuslaitteisto joka kestää tuollaisia lämpötiloja, ostaa jokunen tonni titaania ja alkaa hommiin jotta saadaan uutta rikottavaa kersoille.
- Anonyymi
Ai tollasia 3D-titaanitulostimia ihan oikeasti on?
Vai Kärnän mielikuvitusmaailmassa on?
Vai toivoisi että olisi? - Anonyymi
Tuota... Missähän kohdassa tuota Kärnän esitystä oli se järkevä osuus?
Anonyymi kirjoitti:
No mikä ettei. Jalostamattoman titaanin maailmanmarkkinahinta pyörii tuolla 5000 $/tonni-tasolla tällä hetkellä. Sulamispiste on hiukan alle 1700 celsciusta. Pitäisi siis vain Kärnän ensin kehitellä 3D-tulostuslaitteisto joka kestää tuollaisia lämpötiloja, ostaa jokunen tonni titaania ja alkaa hommiin jotta saadaan uutta rikottavaa kersoille.
Nohnoh! Ei nyt olla niin tarkkoja noiden matskujen kanssa, kehitysideaehdotelmana kuitenkin hyvä. Materiaali voisi olla joku saasteen kestävä, kohtuu helposti mukattava, edullisempi, vaikka kiveä. Enemmän ihmetyttää vuosia kestänyt julkinen, poliitikkojen kitinä juhlijoiden älyttömyyksistä ja suunnitelmat juhlien kieltämisestä, mutta harva heistä antaa minkäänlaisia kehitysehdotuksia tai kyselee kansalaisten mielipidettä, miten asiassa edetään. Sellaista se yksinvaltius ja vallan vauhtisokeus arkielämässä on.
Kärnälle propsit!Anonyymi kirjoitti:
Tuota... Missähän kohdassa tuota Kärnän esitystä oli se järkevä osuus?
"Kärnä esittää, että Helsingin kaupunki käynnistäisi välittömästi suunnitelman, jolla Mantan patsaasta tulostettaisiin (tehtäisiin kenties jollain muulla tavoin) identtinen kopio"
"Alkuperäinen patsas voitaisiin Kärnän mukaan siirtää vaikka Kansallismuseoon tai pormestari Jan Vapaavuoren Helsingin kaupungintalolle perustamiin taidenäyttelytiloihin."
Onko mielestäsi tuossa ideassa jotain moitittavaa?
- Anonyymi
Apulaispormestari voisi tuurata Amandaa seuraavissa bileissä.
- Anonyymi
Nuo murtumat ovat tulleet aikojen kuluessa. Jos patsas ei kestä kiipeilyä, se pitää suojata jollain tavalla. Natzima taas on niin tyhmä, että hänen pärstänsä jo ärsyttää ennen kuin saa naamaansa auki.
- Anonyymi
Ärsyttääkö niin paljon että tekee mieli mennä potkimaan yli satavuotiaita patsaita?
- Anonyymi
Jos satuit lukemaan tuon ILn jutun, siinä ihan selvästi todettiin patsaan alaosan vaurioiden syntyneen ihan äskettäin, edellisen korjauksen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos satuit lukemaan tuon ILn jutun, siinä ihan selvästi todettiin patsaan alaosan vaurioiden syntyneen ihan äskettäin, edellisen korjauksen jälkeen.
Eihän sanottu, siinä sanottiin ettei voi varmuudella sanoa tuliko ne perjantaina vai aikaisemmin. Allasosan vauriot syntyivät perjantaina kun porukka hyppi levyjen päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ärsyttääkö niin paljon että tekee mieli mennä potkimaan yli satavuotiaita patsaita?
No eipä tuollainen olisi tullut mieleeni, kiinnostaa mistä tuollaisen ajatuksen päähäsi sait? Onko talebaanit jotenkin läheisiä sinulle, aatteellisesti tai kenties maantieteellisesti?
- Anonyymi
Ööö!?
Mitä ”Mantaa”?
Manta on se PATSAS! Ei se allas! :D
Hyvä ilta*aska! :/- Anonyymi
Juu ja se itse patsashan leijuu sen altaan yläpuolella ja kestää ihan mitä tahansa, vaikka persujen puoluekokouksen iltaosuuden. Mitä nyt yhdestä jalustasta, niitähän saa Kärnän titaanivalimosta uusia.
- Anonyymi
... ja menivä vielä Kreikkaan asti häviämään pelin :D
- Anonyymi
EIKÖ MAAJOUKKUE nyt ota tähän mitään kantaa tai kanna vastuuta - HÄ?
- Anonyymi
Tilataan Japanista robotti Amanda, joka lyö nyrkillä kiipeilijöitä. Tai sitten sähöpaimen joka antaa sägäreitä kiipijöille.
- Anonyymi
Ei niitä kiipeilijöitä saa lyödä tai muutenkaan kieltää kun persut suuttuu.
- Anonyymi
Havis Amandan tilalle pitäisikin pystyttää Jussi Halla-Ahoa esittävä, vähintään viistoistametrinen kullattu ratsastajapatsas. Takaan ettei sitä ympäröivän mestariaan ihailevan persumuurin lävitse sen jälkeen pääsisi kukaan koskemaan edes jalustaa.
- Anonyymi
Irakilainen isolla stondiksella niin suvakitkin pääsee kiipeilemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 27626617
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?472235- 1991576
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1461487- 281229
- 122998
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30922Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien25921Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex84831Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82776