Oulussa repesi kiista Mannerheimista

Oulussa keskustellaan Carl Gustaf Emil Mannerheimin merkityksestä. Asiasta nousi erikoinen kiista yliopistossa.

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen lähetti kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sähköpostin, jossa hän paheksui opiskelijoiden ryhtyneen ”kritiikittömästi” Mannerheimin suosijoiksi.

– Oletteko te tietoisia siitä, että Mannerheim oli rotuajattelun kannattaja: talvisodan päättymisen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä hän kutsui venäläisiä vieraaksi roduksi, lisäksi jatkosodan alettua hän käski erottelemaan valloitettujen alueiden venäläisväestön ja sijoittamaan heidät keskitysleireihin, minkä seurauksena vähintäänkin satoja ihmisiä kuoli nälkään ja huonoon kohteluun, Puuronen muun muassa kirjoittaa viestissään.

– Suomen sisällissodan aikana Mannerheim oli Valkoisen armeijan ylipäällikkönä, päävastuussa valkoisten ottamien vankien huonosta kohtelusta ja summittaisesta teloittamisesta.

Pakolainen Sveitsissä
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihervasemmistolaisuus on pinnalla, siksi tämäkin nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oulussa keskustellaan Carl Gustaf Emil Mannerheimin merkityksestä. Asiasta nousi erikoinen kiista yliopistossa.

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen lähetti kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sähköpostin, jossa hän paheksui opiskelijoiden ryhtyneen ”kritiikittömästi” Mannerheimin suosijoiksi.

– Oletteko te tietoisia siitä, että Mannerheim oli rotuajattelun kannattaja: talvisodan päättymisen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä hän kutsui venäläisiä vieraaksi roduksi, lisäksi jatkosodan alettua hän käski erottelemaan valloitettujen alueiden venäläisväestön ja sijoittamaan heidät keskitysleireihin, minkä seurauksena vähintäänkin satoja ihmisiä kuoli nälkään ja huonoon kohteluun, Puuronen muun muassa kirjoittaa viestissään.

– Suomen sisällissodan aikana Mannerheim oli Valkoisen armeijan ylipäällikkönä, päävastuussa valkoisten ottamien vankien huonosta kohtelusta ja summittaisesta teloittamisesta.

Pakolainen Sveitsissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu