Synnin mitta on nyt täyttymässä

Anonyymi

SYNNIN SEURAUKSIA.
Onko Antti Rinteen lähtölaskenta alkanut? Pahoin pelkään.
Kun Posti julkaisi Tom of Finland merkkinsä, alkoivat suuret ongelmat postin sisällä, jotka eivät ole vieläkään päättyneet, päinvastoin.
Kun Luterilainen kirkko ilmoitti hyväksyvänsä homoliitot, alkoi ihmisiä eroamaan kirkosta, selittelivätpä piispat tai papit jälkeenpäin mitä tahansa.
Kun Antti Rinne ylpeänä arvopohjistaan ja rinta pystyssä marssi homobileissä, alkoi demareitten alamäki, jolla ei näytä nyt loppua olevan. Pääministeri sateenkaarilippua heiluttaessaan tosin odotti toisin käyvän.
No, me suomalaiset, jotka emme suvaitse kristillisten arvojen maahan polkemista, vaan pidämme lujasti kiinni moraalikäsitteistämme, emmekä siksi salli hyvän kutsuttavan pahaksi tai pahan hyväksi, sen, jonka vihervasemmisto nyt vimmatusti tahtoisi muuttaa. Raamattu on edelleen se, joka kertoo ja määrittää, mikä on oikein ja mikä on väärin, ei ihminen. Ihminen itsessään ei ole siihen kykenevä.
Jumala istuu yhä valtaistuimellaan ja Hän tulee sanomaan AINA sen viimeisen sanansa. Se, mikä oli Hänelle syntiä 2000 vuotta sitten, sitä samaa se on tänäkin päivänä. Miksi? Siksi, koska Jumala on SAMA eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

40

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun Luterilainen kirkko ilmoitti hyväksyvänsä homoliitot, alkoi ihmisiä eroamaan kirkosta, selittelivätpä piispat tai papit jälkeenpäin mitä tahansa.
      Kun Antti Rinne ylpeänä arvopohjistaan ja rinta pystyssä marssi homobileissä, alkoi demareitten alamäki, jolla ei näytä nyt loppua olevan. Pääministeri sateenkaarilippua heiluttaessaan tosin odotti toisin käyvän.
      No, me suomalaiset, jotka emme suvaitse kristillisten arvojen maahan polkemista, vaan pidämme lujasti kiinni moraalikäsitteistämme, emmekä siksi salli hyvän kutsuttavan pahaksi tai pahan hyväksi, sen, jonka vihervasemmisto nyt vimmatusti tahtoisi muuttaa. Raamattu on edelleen se, joka kertoo ja määrittää, mikä on oikein ja mikä on väärin, ei ihminen. Ihminen itsessään ei ole siihen kykenevä.
      Jumala istuu yhä valtaistuimellaan ja Hän tulee sanomaan AINA sen viimeisen sanansa. Se, mikä oli Hänelle syntiä 2000 vuotta sitten, sitä samaa se on tänäkin päivänä. Miksi? Siksi, koska Jumala on SAMA eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

      • Eipä kannata ihmetellä, että uskovia pidetään höntteinä.


      • Anonyymi

        Asiaa kirjoitat.


      • torre12 kirjoitti:

        Eipä kannata ihmetellä, että uskovia pidetään höntteinä.

        Uskovat ovat Jeesusken seuraajia,uskovat taitava olla nukkumis tilanteessa,Raamattuhan sanoo uskovan rukous voi paljon kun se jumalan tahdon mukainen,loppujen lopuksi Jeesuksen omat voittavat tämän maailman. Paholaisella riehumis valta on rajallien.


      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Eipä kannata ihmetellä, että uskovia pidetään höntteinä.

        Asiaa kirjoitat.


    • Välillä noista jutuista ei vaan saa selvää, että onko kyse trollista vai aidosta sekoamisesta. Se on se Poen laki semmoinen.

      • Anonyymi

        Ehkä selviäisi sinulle paljonkin, kun rukoillen Jumalan armoa lukisit Raamattua, sensijaan , että höpötät jatkuvasti tuota sekoittaa sanaa. Ymmärrän , jos olet 15-vuotias, mutta siis lue Raamattua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä selviäisi sinulle paljonkin, kun rukoillen Jumalan armoa lukisit Raamattua, sensijaan , että höpötät jatkuvasti tuota sekoittaa sanaa. Ymmärrän , jos olet 15-vuotias, mutta siis lue Raamattua.

        No minkäs ikäinen sinä sitten olet, jos kerran satuihin vielä uskot?


    • Anonyymi

      Järkyttävää.
      Olemme ajatuneet Suomessa syvään kuiluun, josta nousmeinen ei ole helppoa.

    • Anonyymi

      Kuinka viranomaiset, opettajat, poliisit , armeijakunta ja jopa papit voivat olla niin sokeita, että sallivat SETAN toimia ja ajaa järjettömiä ja vahingollisia oppejaan joka paikkaan? Takana on tietysti henkivalta joka sokaisee. 2.Kor.4:4

      • Ei kannata ihmetellä, kun uskovia pidetään aivan höntteinä.


      • Ei tosiaan kannata ihmetellä, kun sinuakin pidetään aivan hönttinä.


      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Ei kannata ihmetellä, kun uskovia pidetään aivan höntteinä.

        Lisää asiaa kirjoitat.


      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Ei kannata ihmetellä, kun uskovia pidetään aivan höntteinä.

        Siis että huumeet ja riettaus ovatkin epähönttejä vallitsevana tapana elää?


    • Anonyymi

      Jumala on rakkaus jokainen ihminen poppaa siitä

    • Anonyymi

      Sarkasmi on vaikea huumorilaji. Jumala on sinänsä huvittava jutun juuri.
      Jatka harjoittelua, kyllä se siitä.

      • Aivan.

        Jumala on rakkaus, on ihmisen keksintö.


      • torre12 kirjoitti:

        Aivan.

        Jumala on rakkaus, on ihmisen keksintö.

        Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh 3:16
        Eipä ole ihmisen keksintö, mieletön ajatus


      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Aivan.

        Jumala on rakkaus, on ihmisen keksintö.

        Kanna nyt se fillarisi vaan sisälle ja lakkaa kallistelmasta, nuku pitkään pääsemme vähemmällä.


      • pajupuro kirjoitti:

        Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh 3:16
        Eipä ole ihmisen keksintö, mieletön ajatus

        Kenen ajatus tuo sitten oli? Johanneksen?

        Kun Jumala ei rakasta Raamatussa ketään, niin tuollainen kuulostaa aivan hoopolta.


      • Anonyymi

        Oletko huomannut olevasi Luterilaisella keskustelupalstalla?


    • Tom of Finland -postimerkit olivat suuri myyntivaltti postille. Niihin ei liity postin ongelmat vaan ne ovat muusta johtuvia.

      • Anonyymi

        Paljonko niitä sitten myytiin?


    • Anonyymi

      Jos synnit ovat samat kuin 2000 v sitten, niin kuinka ihmeessä eivät edes 1960-luvun synti"luettelot" enää päde oikein missään seurakunnaskaan vaan saa tehdä kaikenlaista mitä silloin ei saanut koska ne asiat olivat syntiä.

      Asiasta on useammin kyselty täällä mutta vastauksia ei näytä heruvan. En alkaa enää luetteloimaan niitä syntejä koska niitä on joiden perään usemman kerran kyselty ja luetteloitu - eikä asia nyt niin tolkuttoman vanha juttu ole ettei sitä vanhempi seurakuntalainen voisi muistaa ilman tänne kirjoitettuja kirjallisia luetteloita - mitä kauemmaksi taaksepäin mennään ajassa, sitä useampi asia on ollut syntiä eikä niitä ole siten voinut tehdä eli monet asiat ovat olleet syntiä jotka nykyään ovat ihan "perushuttua" kaikille, eivätkä mitään synti enää. Mutta eii-ei, ei välitetä?

    • Anonyymi

      Ensinnäkin uskosta. Jeesus on kristillisen käsityksen mukaan Jumalan poika, ei Jumala ja pyhä henki on Jumalan henki joka on siis pyhä. Jeesus ei pelasta ketään ilman Jumalan siunausta, ei itsessään ja kirous on useimmiten itse aiheutettua pahaa. Jumala ei kiroa ihmisiä vaan siunaa niin, että lähestyisimme häntä. Elämä voi itsessään tuntua kiroukselta, mutta se ei ole Jumalan syy.

    • Anonyymi

      EU komissio on jo varoittanut Antti Rinteen, että Suomi on taas ajautumassa valtio talouden kestävyysvajeeseen - ilmeisesti samanlaiseen kuin Katainen hoitaman sairaanhoitajien lakon - seurauksena Suomen kunnat ja valtion talous joutuivat tilanteeseen, jossa rahat loppuivat.
      Me emme enään voi devalvoida, niinkuin ruotsi voi - koska olemme eurossa.

    • Anonyymi

      >> Synnin mitta on nyt täyttymässä <<

      Synnin mitta on kuin kaivo, kun ei se täyty millään.

      • Anonyymi

        Mutta aina se on juuri täyttymässä.
        Joka vuosi myös lopun ajat alkavat yhä uudelleen, koska merkit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta aina se on juuri täyttymässä.
        Joka vuosi myös lopun ajat alkavat yhä uudelleen, koska merkit.

        Fundikset kantaa muiden syntejä siihen kaivoon 24/7, mutta ne ihmettelee, kun ei tule kaivo täyteen, ei sitten millään. Ressukat...


    • sage8

      Puoluepolitiikka on tullut luterilaisuuspalstallekin perussuomalaisten myötä.

      • Anonyymi

        Ne selittää jokaisen ongelman samalla kaavalla, syynä on 1) maahanmuutto, 2) maahanmuutto ja... 3) maahanmuutto.

        Jos persun puheesta vaihtaa sanan maahanmuutto tilalle sanan homoseksuaalisuus, niin paatos muuttuu äärikonservatiivisen kristilliseksi.

        Edes viestin uskottavuus ei kärsi yhtään, koska se on jo lähtökohtaisesti nolla.


      • Anonyymi

        Mummomuori toi politiikan tälle palstalle.


    • Anonyymi

      LUKEEKO RAAMATUSSA:

      Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu JOILLEKUILLE elämän vanhurskauttamiseksi.

      Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös MUUTAMAT tehdään eläviksi Kristuksessa.

      Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän MUUTAMIA armahtaisi.

      Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että JOTKUT ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

      Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi MUUTAMILLE ihmisille.

      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti PIENEN OSAN MAAILMASTA itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

      Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin JOITAKUITA ihmisiä täydellisenä Kristuksessa

      Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän MUUTAMIA IHMISIÄ tyköni.

      --koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän MUUTAMILLE, jotka sinä olet hänelle antanut.

      Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä pelasta; sillä en minä ole tullut pelastamaan koko maailmaa, vaan tuomitsemaan siitä enemmistön.

      Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa MUUTAMIEN IHMISTEN Vapahtajaksi.

      Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että AIVAN KAIKKI hukkuvat, vaan että JOITAKUITA tulee parannukseen.

      Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös MUUTAMIEN MUIDEN syntien.

      Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että MUUTAMIEN polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja MUUTAMIEN pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

      Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa MUUTAMAT, hänen kauttaan MUUTAMAT sekä maan päällä että taivaissa.

      Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on MUUTAMIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.

      • Saat Jumalan näyttämään mielipuolelta.


    • Anonyymi

      Taitaa enemmän luterilainen ollakin maa, kuin kristillinen, jos niin kärssimistä rakastaa. Kunpa ette ihan suolakiviksi muuttuisi.

    • Aloittaja aivan selvästi luulee harhaisesti olevansa Jumala.

      • Anonyymi

        Vain sinä kuvittelet niin.


    • Anonyymi

      Onneksi et ole tiedemies, kun on sinulla syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen noin heikoissa kantimissa.

    • Anonyymi

      Sitä se jeesustelu on puhtaimmillaan, ongelmien synnyttämistä tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Nyt on mahdollisuus antaa epäluottamus hallitukselle.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      338
      5124
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      178
      3641
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      185
      3271
    4. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      24
      2237
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      42
      1689
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      58
      1515
    7. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      259
      1470
    8. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      52
      1444
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      372
      1424
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      82
      1332
    Aihe