Kävelin ulkona kauppaan ja mietiskelin

että alkaa olla viimeisiä kertoja kun näitä taloja jouluvaloineen kattelen, ja viimisiä kertoja kun noissa kaupoissa kuj´ljen. Jännä juttu. Parvekemaisemaa ei jää yhtään ikävä kun pilasivat hienon metän rumilla rakennuksilla ja valoilla. oisvat ees laittanu puita rakennukseien reunoilla ja koristeeksi. ei uskois, että noinkinn lähellä akateemisia maisemia, ihmiset ei osaa istuttaa puita peittämään ihmisen jälkiä. no, mikäs minä sormiperseineni olen mihinkään kommentoimaan. ehkä vähä jää paria kauppiasmiestä ikävä. toivottavasti seuraavassa kaupungissa on jotain kivaa katottavaa kaupassa.

sen kaupungin maisemista en hirveemmin kyllä pidä. toivoisin vain, että ensi kuu alkaa, niin sais jo suunniteltua paremmin eteen päin. suunnittelin myös paiskaavani tietokoneeni parvekkeelta siis, ninikuaiemminkin kirjoitin. mutta ajattelin kerätä rojut ja viedä ne elisan kauppaan ja sanoa, että tämä on tahalleen rikottu, tää mun pouhelin ei. saatanan horoperse myyjä. muuten mies. suunnittelin ostavani oman kinkun ja ehkä teen siitä ppitsakinkkukuutioita pakkaseen. ehkä. en tiedä käynkö vierailemassa vielä joissakin opiskelijabileissä ensi kuussa. jos nää vatsan ja perseen kivut antais myöten. alko kyllä huippaa pääsät viimeeksi ihan pienikin määrä alkoholia niin pahasti, että se tuskin auttaa hirveemmin olotilaani. en halua kuitenkaan mennä selvinpäin kun kerta on edes pienen pieni mahdollisuus vielä juoda ennnen kuin kuolema koittaa. poliisista en ole kuullut vieläkään mitään. pitäis kuulemma potilasasiamieheen olla yhteyksissä, mutta enpä katso sen välttämättä ajavan omia oikeuksiani ja etujani.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elä ainakaan uskontoon hurahda. Sama ku alat seuraa ja uskoo Astral TV.

T h r j

Äänestä
  • no ei täs omasta valinnasta oo kiinni, jos saa kemiallisen lobotomian, iskun päähän tai oikeet pillerit et lähtee vähintään pseudouskontoreissuun. että turpaan tulee, ei mikään oo itsestään kiinni. et ihan sama sinänsä, miten tappavat. julkisesti tai yksityisesti tai salassa tai aiheutesti oman käden kautta. whatever

    Äänestä

  • mut siis vihoviiminen mitä teen, on jäädä puhumaan näitten tyyppien propagandapaskaa. et sosiaaliset kanavat kiinni, koneet vittuun, ikkunat ja ovet kiinni. tai vaihtoehtosesti sairaalaa kuolemaa, riippuu mitä ovat valinneet mulle. en tiedä. selvii varmaan kuitenkii jossaa vaihees. mut siis kaikki vaa pois

    Äänestä

Olet aika negatiivinen, missä onnellisuus?

Äänestä
  • Pankkiin anastettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että alkaa olla viimeisiä kertoja kun näitä taloja jouluvaloineen kattelen, ja viimisiä kertoja kun noissa kaupoissa kuj´ljen. Jännä juttu. Parvekemaisemaa ei jää yhtään ikävä kun pilasivat hienon metän rumilla rakennuksilla ja valoilla. oisvat ees laittanu puita rakennukseien reunoilla ja koristeeksi. ei uskois, että noinkinn lähellä akateemisia maisemia, ihmiset ei osaa istuttaa puita peittämään ihmisen jälkiä. no, mikäs minä sormiperseineni olen mihinkään kommentoimaan. ehkä vähä jää paria kauppiasmiestä ikävä. toivottavasti seuraavassa kaupungissa on jotain kivaa katottavaa kaupassa.

sen kaupungin maisemista en hirveemmin kyllä pidä. toivoisin vain, että ensi kuu alkaa, niin sais jo suunniteltua paremmin eteen päin. suunnittelin myös paiskaavani tietokoneeni parvekkeelta siis, ninikuaiemminkin kirjoitin. mutta ajattelin kerätä rojut ja viedä ne elisan kauppaan ja sanoa, että tämä on tahalleen rikottu, tää mun pouhelin ei. saatanan horoperse myyjä. muuten mies. suunnittelin ostavani oman kinkun ja ehkä teen siitä ppitsakinkkukuutioita pakkaseen. ehkä. en tiedä käynkö vierailemassa vielä joissakin opiskelijabileissä ensi kuussa. jos nää vatsan ja perseen kivut antais myöten. alko kyllä huippaa pääsät viimeeksi ihan pienikin määrä alkoholia niin pahasti, että se tuskin auttaa hirveemmin olotilaani. en halua kuitenkaan mennä selvinpäin kun kerta on edes pienen pieni mahdollisuus vielä juoda ennnen kuin kuolema koittaa. poliisista en ole kuullut vieläkään mitään. pitäis kuulemma potilasasiamieheen olla yhteyksissä, mutta enpä katso sen välttämättä ajavan omia oikeuksiani ja etujani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu