IPCC denialistit lohduntuojia

Anonyymi

Me IPCC demialistit, tätä me oikeasti olemme. Olemme lohdun ja avuntuojiatuojia niille ilmastosäikähtäneille joiden elämä on muuttunut kärsimyksesksi, ahdistavaksi ja peloittavaksi epätieteellisen ilmastopolitiikan seurauksena.

Suomessakin alkaa tapahtua, meidän epätieteellistä poliittista ilmastonmuutosta kritisoivien määrä on selvässä kasvussa, on ilmestynyt realistista ilmastotietoa sisältäviä kirjoja niin suomessa kuin muuallakin, sekä yhä useampi uskaltaa tulla kaapista ulos ja kertoa julkisuudessa epäilyksensä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta .
Vielä vähän aikaa sitten epäilijät saivat pelkää vihaa ja katkeruutta päällensä, " maailmantuhoajat, kehityksen jarrut" jne
Me IPCC denalisti pioneerit tullaan muistamaan historiassa niinä joukkoina jotka toivat pelastuksen, koska uskalsivat vastustaa maailman ehkä yhtä suurinta uskontoa joka perustui epätieteeseen ja jolla pyrittiin hallitsemaan ihmisiä.
Kaikesta tästä pitää kiittää paljon myös vapaata internettiä, jonka ansioista oikea tiede voitti ja oikeat asiat joihin voi uskoa pääsivät päivänvaloon.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitoksia vaan kannatuksesta. Olen tehnyt todella paljon töitä ilmastonmuutosuskonnon nujertamiseksi. Nyt on jo muutama mediakin tullut puolelleni. Yhdessä eilisessä lehdessä pääkirjoituksessa kanta ilmaistiin erittäin suoraan.

      Täällä olen kirjoittanut todella paljon, ja ottanut iskut vastaan,. ja tehnyt vastaiskun. Olen mahdollisismman monipuolisesti sotkenut ilmastokiihkoilijoiden pasmat. Ne alkaa olla jo aivan raivona, ja mokaa yhä enemmän.

      Niiden psykologiantuntemus on aivan nolla. Sitä on ollut kiva käyttää hyödyksi. Ne on tuottaneet todella paljon hallaa asialleen syyllistymällä kaikenlaisiin törkeyksiin ja ilsestäänselvien tosiasioiden kieltämiseen.

      Törkimykset ei koskaan opi ymmärtämään sitä, että ennenpitkää kannattajat katoaa. Niitä, jotka aidosti tykkää törkeyksistä on kansassa todella vähän. Kiusaajat on yhä pienenevä oppositio.

      • Anonyymi

        Alkaa olla melko epätoivoista . Pitää jutella itsensä kanssa kun kukaan ei enää vaivaudu vastaamaan. Tuollehan on olemassa diagnoosikin?

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti aloittaja, joten hyvä että kommentoit. Minun vastaukseeni iski poistatus. Poistoissa on tapahtunut merkittävä' muutos sen jälkeen, kun moderfointi ulkoistettiin. Koska poistosta tulee Englannin kielinen teksti, epäilen, että moderointi on ulkomailla.

        Aiemmin teksti oli suomenkielinen. Minä kirjoitgan aina samalla tyylillä, joten tuon kortin käyttäminen todellakin kääntyy aina käyttäjäänsä vastaan. Melkoista sairaustilaa todistaa tuo jatkuva epäasiallinen rääviminen, mitä tuu tyyppi harjoittaa jatkuvasti.

        Todella halpamasista luonteenlaatua todistaa se, että se on todella monta kertaa poistattanut minun vastaukseni. Ei ollenkaan tajua, että useimmat ihmiset ajattelee päinvastoin kuin hän.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko tuo jokin persujen populistipamfletti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo jokin persujen populistipamfletti.

        Kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipide.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipide.

        Kokolailla samoilla linjoilla olen tuon NIPCC-raportin kanssa.

    • Otanpa tuosta sylttytehdas Heartland Instituten tuottamasta denialistien Raamatusta yhden lauseen tarkasteltavaksi.

      "CO2-pitoisuuden kaksinkertaistuminen ilmakehässä verrattuna sen esiteolliseen tasoon, ilman muita pakotteita ja takaisinkytkentöjä, todennäköisesti aiheuttaa lämpenemistä noin 0,3-1,1 °C, josta lähes 50% on jo tapahtunut."

      Tieteellisen käsityksen mukaan lämpeneminen aiheuttaa myös vesihöyryn lisääntymisen ilmakehässä. Laskelmien mukaan se kaksinkertaistaa hiilidioksidin lämmitysvaikutuksen. Lisäksi metaanin vapautuminen ilmakehään voimistaa lämpenemistä.

      Heartland Institute siis käytännössä myöntää noin kahden asteen tai ylikin lämpenemisen olevan tulossa, mutta yrittää hämärtää asiaa jättämällä muut pakotteet ja takaisinkytkennät mainitsematta.

      • Anonyymi

        Tuo vesihöyryefekti on kiistanalainen.

        Fakta on, että lämpimämpi ilma kykenee sitoman enemmän vesihöyryä, joka on kasvihuonekaasu. Absoluuttinen kosteus kuitenkin ratkaisee. Se voi pysyä ennallaankin, jos suhteellinen kosteus laskee. Mikä määrää keskimääräisen suhteellisen kosteuden tason. Sehän näyttää kovasti vaihtelevan päivittäin täällä meilläkin, niin kesällä kuin talvella.

        Myös pilvisyysmuutokset tulisi huomioida. Niihin liittyy suuri epävarmuus.

        Pilvet heijastavat tulevaa säteilyä ja aiheuttavat toisaalta kh-ilmiötä (yölläkin). Nämä efektit kutakuinkin kompensoivat toisensa. Pilvien nettovaikutus on lievästi jäähdyttävä. Kaasuna oleva vesi (höyry) toimii samalla mekanismilla kuin CO2.

      • Nyt voisi jonssi laittaa viitteitä väitteisiinä.

        "Tieteellisen käsityksen mukaan lämpeneminen aiheuttaa myös vesihöyryn lisääntymisen ilmakehässä. Laskelmien mukaan se kaksinkertaistaa hiilidioksidin lämmitysvaikutuksen. Lisäksi metaanin vapautuminen ilmakehään voimistaa lämpenemistä."

        Laitappas nyt jotain laskelmia, missä nuo osoitetaan todeksi.
        Taitaa taas olla melkoisen hiljaista, eli ovat vain alarmistista propagandaa.

    • Vielä toinen kohta.

      "Nykyisellä geologisella kaudella maapallon lämpötila on luonnollisesti vaihdellut noin 4 °C ja -6 °C välillä suhteessa 1900-luvun lämpötilaan. Jos nykyaikana tapahtuisi yli 2 °C lämpeneminen, mahtuisi se siten luontaisten rajojen puitteissa tapahtuvaan vaihteluun."

      Nykyisellä geologisella kaudella tarkoitetttaneen kvartäärikautta, joka alkoi kaksi miljoonaa vuotta sitten. Miksei samantien verrata Maapallon koko historiaan?

      Sitten on se juttu, että pienetkin lämpötilamuutokset voivat alueellisesti aiheuttaa suurtakin epämukavuutta. Eikö olisi parempi välttää ilmastonmuutoksen aiheuttamista siitäkin huolimatta, että joillakin alueilla kyllä pärjättäisiin, vaikka lämpenisi.

      • Anonyymi

        Jos väestönkasvua ei saada aisoihin, niin päästövähennykset valuvat hiekkaan.

        Paradoksaalista on, että väesönkasvu on alhaisinta niissä maissa, joissa henkeä kohti laskettu hiilidioksidipäästö on suurin. Syntyvyyden alentaminen siis edellyttää elintason nostamista, mikä tietä lisää päästöjä. Melkoinen noidankehä.

        Fossiilipolttoaineiden käyttö on mahdollistanut väestöräjähdyksen. Siitä näkökulmasta nollapäästöisyys on erittäin kova haste. Fossiilipolttoainineet loppuvat nykykulutuksellakin 50 - 150 vuoden kuluessa. Tämä ratkaisee myös päästöongelman, jos sellaine on.

        Mahdollisen lämpenemisen seurausten lisäksi fossiilienergian loppuminen aiheuttaa valtavat ongelmat, kun otetaan huomioon, että väkiluku kasvaa nykyisestä vielä ainakin muutamalla miljardilla.

        Tuo on se ydin asiassa mistä kirjoitit.
        Ongelmista ei ole helpoin se ,että ääriliikkeet nousevat politiikassa ja sodat syttyvät.

        Jons: 50 % on jo tapahtunut kun CO2 on noussut n 50% ja sen nousun vaikutukset ovat logaritmisiä eli määrän kaksinkertaistaminen ei nosta sen lämpövaikutuksia vaan ne ovat jo lähes kyllästyneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hiilidioksidin määrä on noussut lähes 50 %, mutta esim metaani on vasta alkanut purkautua ilmakehään ja sen vaikutus lämpötilaan on lineaarinen.

      • Anonyymi
        Jons kirjoitti:

        Hiilidioksidin määrä on noussut lähes 50 %, mutta esim metaani on vasta alkanut purkautua ilmakehään ja sen vaikutus lämpötilaan on lineaarinen.

        Ja taas valetta. Mittausten mukaan ei ole havaittavissa sellaista, että metaania olisi vasta alkanut purkautua ilmakehään. Metaanin määrän nousu on ollut suhteellisen tasaista ja sitä on ilmakehässä niin vähän, ettei sillä ole käytännössä mitään vaikutusta ilmakehän lämpötilaan.

      • Anonyymi
        Jons kirjoitti:

        Hiilidioksidin määrä on noussut lähes 50 %, mutta esim metaani on vasta alkanut purkautua ilmakehään ja sen vaikutus lämpötilaan on lineaarinen.

        Kerro ihmeessä, että missä se hiilidioksidin määrä on noussut 50%?
        Silloin esiteollisella ajalla oli sama pitoisuus, kuin nykyään. Joko unohdit sen?
        Vai pakeneeko jonssi taas keskustelua?

      • Anonyymi

        Metaanitasoista on pidempi historia ja ajantasainen tieto nähtävissä täältä:

        https://www.methanelevels.org/

        Tuon mukaan heinäkuussa 2019 oli 1858.6 ppm metaanipitoisuudet kun vuonna 1930 vielä oltiin 1000 ppm kohdalla ja vuonna 1800 oltiin 727 ppm kohdalla.

        Ei voi olla enemmän metaania ilmassa kuin CO2sta. Metaania on vähän niin kuin on CO2takin , mutta aivan vähän. Sinulla on väärät mittausasteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla enemmän metaania ilmassa kuin CO2sta. Metaania on vähän niin kuin on CO2takin , mutta aivan vähän. Sinulla on väärät mittausasteet.

        Joo, metaanin määrä mitataan biljoonasosissa ppb, CO2 kin on vähän ja sitä mitataan miljoonasosissa ppm.
        Kuulostaa pelottavammalta kun kirjoitetaan 400 ja 1800---heheh.
        Kärpäsestä tehdään härkänen.

      • Anonyymi

        Eli aika loiva on ollut nousu viimeiset 30 vuotta. Puhuit siis pelkkää potaskaa jönssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metaanitasoista on pidempi historia ja ajantasainen tieto nähtävissä täältä:

        https://www.methanelevels.org/

        Tuon mukaan heinäkuussa 2019 oli 1858.6 ppm metaanipitoisuudet kun vuonna 1930 vielä oltiin 1000 ppm kohdalla ja vuonna 1800 oltiin 727 ppm kohdalla.

        Tuo pitkä historia on suurelta osaltaan pelkkää arviota ihan samoin kuin hiilidioksidinkin kohdalla. Ei jään kaasukuplista pystytä tarkkaa metaanipitoisuutta mittaamaan tuhannen vuoden takaa. Kestäähän jään muodostuminen lumesta Etelämantereen keskiosissa useita satoja vuosia eikä lumi ole hermeettinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, metaanin määrä mitataan biljoonasosissa ppb, CO2 kin on vähän ja sitä mitataan miljoonasosissa ppm.
        Kuulostaa pelottavammalta kun kirjoitetaan 400 ja 1800---heheh.
        Kärpäsestä tehdään härkänen.

        Kukaan ei kommentoinut kun joku amatööri käyttää joko tietämättömyyttään tai hämäyksen vuoksi vääriä suhdelukuja ja koko kööri älähtää kun tutkija tekee kirjoitusvirheen vahingossa ja asia korjataan .
        Nyt on hiljaista.
        ppm on miljoonasosia ja ppb on miljardisosia. Kauheaa hämäystä koko ajan.
        Suurin osa alarmista on samaa hämäystä, pimittämistä ja epärealismia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      4953
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      529
      2560
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      148
      2139
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2132
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      19
      1745
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1624
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1525
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      113
      1131
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      126
      903
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      869
    Aihe