Millähän ilveellä rkp:n kieliaktiivit meinaa

säilyttää ruotsin kielen Manner-Suomessa, kun heidän määränsä vähenee ja osa heistä myös suomenkielistyy. Siitähän myös Wille Rydman kertoi, että heidänkin sukunsa suomenkielistyi vähitellen. Willehän kannattaa pakkoruotsin poistoa.

Huvittavaa on myös se kuinka nämä rkp-aktiivit jankkaavat siitä, että kuinka laki sanoo sitä ja tätä, ja että heidän tulee saada samat palvelut omalla kielellään kuin suomalaistenkin.

Mutta vaikka se laki kuinka sanoo, niin kannattaa ymmärtää että siitä laista ei aina välitetä, sitä pystytään kiertään jne.
25<50
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Der blir nog omöjligt.

1Äänestä
  • Niin siitä tulee.

    Äänestä

Ruotsinkieliset eivät suomenkielisty kovaa vauhtia, kehitys on nykyään päinvastainen: kaksikieliset perheet laittavat lapsensa ruotsinkieliseen kouluun, jopa suomenkieliset perheet tekevät näin. Ruotsin kielen status on nousussa.

3Äänestä
  • Höpöhöpö! Ei kannettu vesi kaivossa pysy,kuten vanha sananlasku sanoo.

    Eli vaikka jotkut oudot susut laittavatkin lapsensa ruotsin kielikylpyyn, on suuri kuva ihan toisenlainen. Rusut vähenevät määräällisesti ja siten vielä enewmän suhteellisesti. Syynä on suomenkileistyminen, maastamuutto ja heikko lisääntyminen.

    Mikään "status", kylvetys tai muu temppuilu ei muuta tuota isoa kuvaa mihinkään...

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö! Ei kannettu vesi kaivossa pysy,kuten vanha sananlasku sanoo.

    Det är nog finskan som i detta fall är det burna vattnet. Stakarna är slaka, bebisar föds inte, folk importeras och kunniga exporterar sig själv. Fennosläktet dör ut. Det är väldigt bra det.

    Yleensä kielikylpyihin lapsensa laittavat eivät ole "outoja", vaan pikemminkin keskimääräistä fiksumpaa, korkeasti koulutettua väestöä. He ymmärtävät monipuolisen kielitaidon arvon ja merkityksen oman lapsensa tulevaisuudelle.

    Ruotsia vaan ei tarvita.

    2Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Det är nog finskan som i detta fall är det burna vattnet. Stakarna är slaka, bebisar föds inte, folk importeras och kunniga exporterar sig själv. Fennosläktet dör ut. Det är väldigt bra det.

    On se hauska nähdä kuin sinuakin ottaa päähän, kun tajuat että ruotsin kielen kohtalo mantereella on jo sinetöity.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se hauska nähdä kuin sinuakin ottaa päähän, kun tajuat että ruotsin kielen kohtalo mantereella on jo sinetöity.

    Med denna takt är det mera på det viset att hela Finlands öde snart endast saknar sigillen. Då spelar ett litet lokalspråk och inte ens Nordens språk inte någon större roll.

    Bråket om arbetsvillkor, stängandet av arbetslöshetspensioner vid 55 år, höjning av skatter och pensionsålder är ett förspel till vad som väntar. I samma kategori ingår nerskärningarna i utbildningen, de vansinniga böterna i trafiken, chockhöjningen av avgifter för att överklaga fiskala beslut och mångt och mycket mera.
    Då simpla saker blir svåra, blir svåra saker oöverkomliga och då kommer någon annan och löser problemen. Går det väl är problemlösaren IMF, går det dålig blir det någon annan. Ett bra exempel på simpla saker som har blivit svåra är kiky-avtalet, som förde Finland ens lite närmare konkurrenterna beträffande kostnadsnivå. En bagatell har plötsligt har blivit övermäktig.

    En ganska uttömmande utredning på hur Finland fungerar idag då skatterna redan går genom taket och ligger på världsrekordnivå. https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/11/30/jattakaa-meille-edes-vesi-ii/
    Artikeln är lång men berättar vart Finland är på väg. Om finnarna inte karpar upp sig kommer t.o.m. grekerna att skratta ut dem. De som kan språk har flera optioner än att spolas med massan i Finland.

    1Äänestä

  • Mutta suomenkielistyy kuitenkin vähitellen, samoin määränne vähenee myös.

    Äänestä

"Mutta vaikka se laki kuinka sanoo, niin kannattaa ymmärtää että siitä laista ei aina välitetä, sitä pystytään kiertään jne."

Kieliaktiivien unelmamaassa lakia kierretään ja valeuutiset kukoistavat. Missäköhän maassa kieliaktiivien olisi parasta asua... ei ainakaan tässä maassa.

2Äänestä
  • Muuta sinä vaan muuta vaikka sinne ruotsiin .

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuta sinä vaan muuta vaikka sinne ruotsiin .

    Tämä on kieliaktiivin vakiovastaus, kun ei ole mitään sanottavaa.

    2Äänestä

  • Tässä totuus:

    Kieliaktiivien unelmamaassa svekot eivät säädä kielilakeja eivätkä svekomedian valheet kukoista!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä totuus:

    Kieliaktiivien unelmamaassa svekot eivät säädä kielilakeja eivätkä svekomedian valheet kukoista!

    Kieliaktiiville sopisi parhaiten sellainen maa, jossa ei ole demokratiaa lainkaan, jossa joku (= yksi ihminen/puolue) sanelee "kielilait". Silloin kieliaktiivi ehkä oikeasti AKTIVOITUISI ja tajuaisi, että nyt on tehtävä jotain asioiden eteen. Nyt kaikki on vähän liian helppoa ja löysää...

    Kieliaktiiveille olisi paljon töitä itäisessä napurissamme. Siellä nimittäin joukko pieniä suomalasiugrilaisia kieliä kamppailee olemassaolostaan.

    Nyt SuoLi hätiin.

    2Äänestä

Johan Fem lopetti ja liitettiin Teemaan.
Kohta siellä on vaan ruotsalaisuus-keskiviikko.
Ja sitten ei enää sitäkään.

Äänestä
  • Det är tillåtet att drömma,men alla drömmar blir inte sanna.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det är tillåtet att drömma,men alla drömmar blir inte sanna.

    Ei Sannasta kuulu unelmoida.
    Vaan Anna Majasta :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei Sannasta kuulu unelmoida.
    Vaan Anna Majasta :-)

    Vad är det räkäpää riktigt sysslar med på småtimmarna?

    1Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Vad är det räkäpää riktigt sysslar med på småtimmarna?

    Sua se aina häiritsee mun ajankäyttö :-)

    Kiitos huolesta :-)

    Miista sin'kin laittaa pää tyynyyn jo heti pikkukolmosen jälkeen, niin pääset heti aamusta tänne ihmettelemään asioita, kun ei näytä paljon muuta tekemistä olevan.

    Äänestä

Nykyiset mamut oppii suomen kielen muutamassa vuodessa MUTTA nää ruotsinkieliset eivät oikein meinaa oppia sitä edes sukupolvien aikana?

Onko tällä jotain tekemistä älykkyyden kanssa?

Äänestä
  • Kieliaktiivit puolestaan eivät opi kieliä "kun on se pakkoruotsi".

    2Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

säilyttää ruotsin kielen Manner-Suomessa, kun heidän määränsä vähenee ja osa heistä myös suomenkielistyy. Siitähän myös Wille Rydman kertoi, että heidänkin sukunsa suomenkielistyi vähitellen. Willehän kannattaa pakkoruotsin poistoa.

Huvittavaa on myös se kuinka nämä rkp-aktiivit jankkaavat siitä, että kuinka laki sanoo sitä ja tätä, ja että heidän tulee saada samat palvelut omalla kielellään kuin suomalaistenkin.

Mutta vaikka se laki kuinka sanoo, niin kannattaa ymmärtää että siitä laista ei aina välitetä, sitä pystytään kiertään jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu