Vihreästä kansanedustajasta tehty tutkintapyyntöjä

Tutkintapyynnöissä pyydetään tutkimaan, onko tv-sarjoissa syyllistytty rikokseen (kiihottaminen kansanryhmää vastaan). Asiassa on aloitettu esitutkintalain mukainen esiselvitys.
Helsingin poliisi kertoi perjantaina, että sille on tehty useita tutkintapyyntöjä, jotka koskevat julkaisuajankohdaltaan vanhempia tv-sarjoja.

Punavihreät teki Räsestä tutkintapyynnön, joka nyt itse asia ei ollut mitään, ja eteni tutkintaan. Nyt kolahti omaan nilkkaan paljon rajuimmista sen alan kiihottamisista, herjoista. Tuskin puhumalla saa syytteitä nurin kohde.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Peteliuksen anteeksipyyntö loukkaa minua saamelaisena.
Me täällä saamenmaalla ollaan aina naurettu noille sketseille ja ajateltu että ne on tehty huumoriksi. Nyt kun niitä pyydellään anteeksi, tuntuu siltä että niitä tehtiin pilkkaamismielessä. Tämä anteksipyyntö muuttaa kokonaan sen miten sketsin on aiemmin ymmärretty. Tämä paljastunut totuus todella loukkaa.

Äänestä

Edessä on loputon suo, koska millä tahansa huumorin kohteeksi ryhmällä on mahdollisuus tehdä tutkintapyyntö asiasta. Selvistä kansanryhmistä esimerkkinä savolaiset ja pohjalaiset, mutta jos homoseksuaalitkin ovat kansanryhmä, sellaisina voidaan perustellusti pitää myös vaikkapa blondeja ja anoppeja, joista on veistelty asiatonta huumoria vuosikymmenestä toiseen.

Kansanryhmiinkin kohdistuvaa kiihottamista vakavampaa on KANSOIHIN kohdistuva kiihotus. Me vanhemmat muistamme hyvin, kuinka 1970-luvulla oli muodissa kertoa vitsejä, joissa suomalainen, ruotsalainen, saksalainen ja venäläinen kilpailivat milloin mistäkin asiasta ja aina suomalainen voitti kisan. Nyt ymmärrämme, kuinka diskriminoivaa noin yksipuolinen "huumori" oli. Onhan siitä jo aikaa, mutta vakava rikos ei vanhene koskaan.

Äänestä

Koska kepu pyytää anteeksi suomalaisilta olemassaoloaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tutkintapyynnöissä pyydetään tutkimaan, onko tv-sarjoissa syyllistytty rikokseen (kiihottaminen kansanryhmää vastaan). Asiassa on aloitettu esitutkintalain mukainen esiselvitys.
Helsingin poliisi kertoi perjantaina, että sille on tehty useita tutkintapyyntöjä, jotka koskevat julkaisuajankohdaltaan vanhempia tv-sarjoja.

Punavihreät teki Räsestä tutkintapyynnön, joka nyt itse asia ei ollut mitään, ja eteni tutkintaan. Nyt kolahti omaan nilkkaan paljon rajuimmista sen alan kiihottamisista, herjoista. Tuskin puhumalla saa syytteitä nurin kohde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu